Käyttäjän H-vallan kriitikko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 71)
  • H-vallan kriitikko

    Niih, mistäpä Jesse sitä, joku elukka kumminkin….

    H-vallan kriitikko

    Kyllähän näitä innovaatioita raakapuun ulkomaan viennistä Myhy
    vetoisesti kehitelty on ainakin Satakunnassa.
    Tosin toimitukset ovat olleet kai lähinnä normaalia kuusitukkia,
    eikä mitään erikois puuta.
    Myyjän saama hinta on ymmärtääkseni on ollut suunnilleen samalla
    tasolla kuin kotimaan ostajillakin.

    Joitakin yksityisiä ”jobbareita” kuulemani mukaan länsirannikolla toimii, jotka välittävät kuitupuuta Enson Ruotsin tehtaille.

    H-vallan kriitikko

    ””””Olen tullut siihen tulokseen, että raivaamattomuuden maksavat käytännössä ne, jotka ovat hoitaneet metsänsä hyvin, eli he saavat puistaan huonompaa hintaa mitä pitäisi”””

    Aivan oikein Puun takana on ymmärtääkseni päätelty.
    On aivan selvää, että edellä olevissa videoissa esitetyissä esimerkki
    leimikoissa korjuu kustannusten ero on vähintään kaksinkertainen,
    mutta kantohnitojen ainoastaan nimellinen.

    Mielestäni yksinkertaisin keino asian korjaamiseksi olisi tienvarsi-
    tai tehdashintaan siirtyminen raakapuun hinnoittelussa.

    H-vallan kriitikko

    jees h-valta: ””””Se että siellä sitten asenneltiin ”kusiputkia” jo olemassa oleviin oli asentajalle aika unohtumaton haju/näköelämys. Ei lupaillut oikein seuraavaa enää asentaa. Ja kun käsien hygienisointi piti hoitaa autolla vasta asennussession jälkeen ja kohteliaisuuskaffetkin siinä välissä piti juoda. Käsidesithän heillä on jo kotvan mukana kulkenutkin”””

    Näyttää se ”Suorittavan portaan” kitinä olevan arki päivää muuallakin kuin metsäalalla, jos ”mestat” ei ole MUKA kunnossa.

    Meilläkin LVI-firman NUORI asentaja joutunut muutaman kerran tekemään työnsä polvia myöden p….ka vedessä!
    Aina se on kehunut kuinka on siistiä ja se tehdään mikä on tilattu.
    Niih, ja ne kohteliasuus kaffetkin on juotu vaikka ei käsien pesuun
    vettä ole tuhlattukaan.

    (Ironiaa tavoittelin, tiedä sitten onnistuiko, puoli litraa Koskenkorvaa
    takana….)
    .
    .

    H-vallan kriitikko

    ”””””Sillai kai, sanoo porilainen ja kupitäis olla jotain kerrottavaa muuut ku ei tair …..””””””

    Nin kai sit, ko Jesentaali ittekki näkkyy asian käsittänneen…..

    H-vallan kriitikko

    ”””Avauksessa esiintyvä yritys harjoittaa puutavaran hakkuuta ja lähikuljetusta .. ”””

    Asia selvä.
    Päättelin siitä kun erästä liikennöintiä harjoittavaa yritystä syytetäään käräjillä saman tyyppisistä rikkomuksista.

    H-vallan kriitikko

    Käsittääkseni aloittajan kertoma tapaus koskee puutavaran kuljetuksia maanteillä harjoittanutta yritystä?

    H-vallan kriitikko

    Soidensuojelu todella vain pakastettiin, kuten aloittaja kirjoittaa.
    Sulatetaan pakaste sitten taas keväällä vaalien jälkeen!

    Vaalityötähän poliitikot lähellä vaaleja tekevät, niin Sanni kuin Villekin!

    H-vallan kriitikko

    En tiedä tuleeko levytehdasta Kuhmoon, mutta Lappia-ammattiopiston CLT tehdas valmistunee kevääseen mennessä Kemiin.
    Linee tarkoitettu lähinnä opetus-tutkimus-kehittämis-yms.käyttöön?

    http://www.lappia.fi/Suomeksi/Aikuiskoulutus-ja-tyoelamapalvelut/Tyoelaman-kehittamispalvelut/Hankkeet/Teknologia-ja-teollisuus/CLT

    Yllä olevasta osoitteesta löytyy tietoa projektista.
    (Ne välit siihen osoitteeseen sittenkin jäi,mutta jääköön!)

    H-vallan kriitikko

    Jees h-valta: ”””Eikö nyt olisi sitten ollut bisneksen aloittelun paikka ja ostaa mhy:lle sekin tavara ja myydä eteenpäin könttänä kaikki kilpailutettuna? Kriitikko voi osata vastata tähän mhy-yltiötyytyväisaktiivina. Ehkä siihen syynsä””””

    Jesse ei ole koskaan kysynyt ja taas kysyy??

    Kai Jesse.”pisniksen” huippu osaajana ja yhdistyksensä luottamus henkilönä tuollaisen y.o. asian hoitaa yhteiseksi eduksi, ihan omin voimin.Toki konsultti apua voin antaa, mutta se taas maksaa!!

    Yhdistys aktiivi toki olen omasta mielestänikin vaikka en metsään liittyvissä yhdistyksissä toimikkaan.
    Noh, koneyrittäjä liittoon ja ”hirvi mafiaan” kuulun, liittynee kai nekin metsään.
    .

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 71)