Käyttäjän Hector kirjoittamat vastaukset

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Hector

    Nykyisellä tilanomistajalla raha tiukassa tällä hetkellä, siintä syystä ajattelin ostaa sahan omiin nimiini jos vain veroteknisesti näin järkevää. Samasta syystä tullut ajankohtaiseksi ostaa osa metsäomaisuudesta itselle. Käyttöä raivaussahalle löytyy ennen oman metsäkaupan toteutumista siintä syystä että työskentelen vanhempieni metsissä ns. ”tuntitaksalla” jo tässä talvella. Ainahan on mahdollista että metsien nykyinen omistaja ostaisi sahat ja lahjottaisi myöhemmin nämä, kuitenkin kun kaikkia sisaruksia täytyy muistaa kohdella tasapuolisesti riitojen välttämiseksi niin mieluusti kustantaisin sahat jo nyt itsekin.

    Hector

    Hieman asiaa sivuten…

     

    Olen ostamassa vanhemmiltani muutaman kymmenen hehtaarin kokoista metsätilaa myöhemmin tämän vuoden puolella. Voinko tehdä hankintoja (esim. raivaussaha, moottorisaha) ennen metsätilan hankintaa, niin että nämä kelpuutetaan omiin metsätalouden menoihini? Hankinnassa olevalta metsätilalta olen harvennuttamassa noin kymmentä hehtaaria 03-luokan mäntymetsää, mutta harvennus siirtynee kuitenkin roudan puutteen takia kevät-talvelle 2019. Ilmeisesti nämä hankinnat voin poistaa tällöin vuoden 2019 verotuksessa kun vuodelle 2018 en kerkeä mitään metsätalouden tuloja saamaan…?

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)