Käyttäjän herranumero47 kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)
  • herranumero47

    Jotta draaman kaari saadaan päättymään, sääennustetta tutkailtuani ja taimitarhan vastaavaa haasteltuani päätin siirtää istutuksen kevääseen. On luvassa haastavat kelit sekä taimille että istuttajalle.

    herranumero47

    Kiitoksia vastauksista! Hellejaksoja on usein sattunut myös keväällä, esimerkiksi 2023 oli noin 5 viikkoa täysin sateetonta toukokuun alun kuusi-istutusten jälkeen. Juhannuksena oli noin 15% pahimmilta paikoilta kuollut mutta kun istutustiheys oli 1800 niin en täydentänyt. Kasvut olivat lyhyehköjä sekä 2023 että 2024. Nyt on jo normaalit kasvut.

     

    Tietysti veden tarve ja sitä myötä kuivamisriski koko prosessin aikana taimitarhalta istutukseen on kasvavilla taimilla selvästi korkeampi kuin lepotilassa olevilla.

     

    Kuusen juurten kasvu on käsittääkseni nyt kiivaimmillaan. Syyskuun puolivälin jälkeen enää vähäistä. Jos istutan läpimärät potit syvään niin uskoisin että kohtuulliset mahdollisuudet on.

     

    On muuten mielenkiintoinen tutkimus tuossa:

     

    ”Kesällä istutettavien, kasvussa olevien kuusen paakkutaimien käsittelykestävyys ja maastomenestyminen”

     

    Melkoista käsittelyä taimet kestävät ja toipuvat vaurioista. Muistaakseni 1 ryhmä kasvavia kuusia oli kastelematta 9 päivää suljetuissa pahvilaatikoissa lämpimässä. Tämä jo hieman verotti seuraavien vuosien kasvua. Avoimella peräkärryllä ajeluttaminen tai toistuva pudottelu niin että taimet näyttivät enemmän avojuurisilta ei juuri näkynyt kasvussa.

     

    Tutkijat jopa arvelivat että jonkinlainen karaistumisefekti voi olla olemassa. Ilmeisesti siis se mikä ei tapa voi ainakin joskus vahvistaa

     

     

     

    herranumero47

    Pari talven OMT päätehakkuuta tulee juuri mätästettyä, risut on kerätty. Kyselin taimitarhalta kuusia ensi kevääksi ja tarjosivat tältä keväältä yli jääneitä taimia kohtuulliseen hintaan. Pituus kuluvan vuoden kasvun kanssa reilu 20cm. Iso, ammattimainen taimitarha kyseessä. Taimimäärä olisi reilu 10.000 joten pienen riskin ottaa jos ei onnistu.

    Tuoreet mättäät erottuvat hyvin ja ovat nyt helppoja istuttaa. Myöskään pintakasvillisuutta ei vielä haittana ja olisi istutus sitten hoidettu. Maalajia en ole nähnyt mutta en usko ainakaan savikkoa olevan.

    Lykkäämistä kevääseen puoltaa se, että entinen puusto oli lähes puhdas järeä kuusikko eikä siten vesottumista tai kovin nopeaa heinittymistä olisi tiedossa. Myös kevätistutus varmaa ja istuttajallekin sopivammassa lämpötilassa.

    Jonkun tutkimuksen löysin:

    ”Kuusen istutuskauden jatka-
    minen lepotilaisilla ja kasva-
    villa paakkutaimilla”

    ja

    ”Kesällä istutettavien, kasvussa olevien kuusen paakkutaimien käsittelykestävyys ja maastomenestyminen”

    Onko kokemuksia tai vankkoja mielipiteitä kasvavien kuusien istutuksesta heinäkuussa?

    herranumero47

    Samoja kokemuksia kuin Antonilla. Syksylläkin levitetty glyfosaatti tahtoo tehdä vioituksia kuusiin. Joku täällä esitteli idean taimien suojaamisesta rumpuputken pätkällä. Ja yrittäisin kyllä saada kaikki oksat putken sisään suojaan. Muuten voi tulla noutaja.

    Sivelykäsittely turvallisempi, Järvenkylän sivulta löytyy laite.

    Ehkä paras vaihtoehto olisi raivaussaha, kuusi kuitenkin kestää haavan varjostusta kohtuullisesti.

    herranumero47

    Oletko Pete ruiskuttanut vain kerran vuodessa (elokuun puolivälissä) Tricon ? Sinulla laimennus 20% Trico ja 80% vettä?

    Tänään kävelin mäntytaimikon harvennustarvetta arvioimassa. Pihlajia olivat hirvet riipineet mutta koivujen syöntiä en nähnyt.

    herranumero47

    Istutimme kesäkoivut viime viikolla ja Tricon suihkautin vakkaan ennen istutusta. Edellisen kerran koivuja on istutettu 1990-luvulla. Sen verran hirven jälkiä mättäissä näkyi että saatan käydä jo kesällä toisen kierroksen. Levitystapana istutuksen jälkeen on sama johon Gla viitannee.

    Pitääkö sitten vielä syksyllä käydä kierros on päättämättä. Olen ajatellut että hirvi syö koivuja pääasiassa kesällä. Luken mukaan koivu kuuluu myös osana talven ruokavalioon.

    herranumero47

    Kun on tuttu kauppias niin päädyin odottamaan sen lämpökahvallisen joka kuukauden päästä pitäisi olla toimituksessa.

    Vaikka nyt plussakeleissä on saanut raivata niin opastatko vielä Kokenut mitä rasvaa olet Stihlin kaasuvaijeriin laittanut? Netistä löytyy glykolin, CRC:n ja bensan käytöstä tietoa.

    herranumero47

    Kiitoksia vastauksista. Itsellä ei ole kokemuksia lämmöstä kun aina ollut vain karvalakkimalleja. Ilmeisesti tästäkin tulee asia jota ilman ei sen kerran saatuaan enää osaa olla.

    Kysyn tuon 490:n perään. Tutut vain kehuneet Husqvarnan raivurien talviominaisuuksia

    herranumero47

    Kävin tänään tuolla viime vuoden helmikuun raivauskuviolla (kts.alla). Pitkistä kannoista huolimatta vesominen sangen vähäistä. Tätähän on jo muutama muukin todistanut.

    Talviraivaus nyt pysyvästi ohjelmassa mikäli ei kyseessä varhaisperkaus. Aivan mainioita päiviä pienessä pakkasessa ja auringonpaisteessa. Helposti voittaa heinäkuun helteet tai lokakuun loskat.

    Tein ensimmäisen metkan tukihakemuksen heti maaliskuun 2024 alussa. Kohteen raivasin helmikuussa lumikengillä. Metsäkeskuksesta soitettiin perään ja suhtauduttiin epäillen siihen olenko tehnyt työt jo syksyllä ja kun kerroin niin seuraavaksi epäiltiin ylipitkiä kantoja. Lupasivat käydä tarkastamassa kohteen.

    Kannonpituus on runsaslumisen talven vuoksi pisimmillään lähellä 70cm. Kohde sopi talviraivuuseen kun valtapituus jo 5-6metriä.

     

     

    herranumero47

    Tein ensimmäisen metkan tukihakemuksen heti maaliskuun 2024 alussa. Kohteen raivasin helmikuussa lumikengillä. Metsäkeskuksesta soitettiin perään ja suhtauduttiin epäillen siihen olenko tehnyt työt jo syksyllä ja kun kerroin niin seuraavaksi epäiltiin ylipitkiä kantoja. Lupasivat käydä tarkastamassa kohteen.

    Kannonpituus on runsaslumisen talven vuoksi pisimmillään lähellä 70cm. Kohde sopi talviraivuuseen kun valtapituus jo 5-6metriä.

    Syksyllä kysyin tukien perään mutta sähköpostituki kertoi ruuhkasta. Myönteinen tukipäätös tuli viime viikolla eli vajaa vuosi meni käsittelyssä. Muitakin metkapäätöksiä on nyt helmikuussa tullut mutta tämä oli pisimpään jonossa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)