Käyttäjän Jansson kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 25)
  • Jansson

    Suuntahan on oikea, siis se että voit valita yhteistyökumppanit. Yrittäjälle pienellä paikkakunnalla on aika paljon merkitystä sillä että on syntynyt isompia kuntia, mhy -kokonaisuuksia ja vieläpä pankin vaihtaminenkin on helppoa. Tarkoitan sitä että paikalliset ”isojen talojen isännät” ovat ennen määränneet aika monesta asiasta pikku kunnissa. Jos ne isännät ovat olleet ”ok” on tapahtunut kaikkea hyvää, mutta tämä taitaa olla harvinaisuus. Näiden isäntien puristuksesta pääsee vähitellen pois, rahalla saa ja laki on sama kaikille kun päätöksenteko on vähän kauempana. Paranee se Mhyn:nkin palvelu, mutta MG:llä raha ratkaisee ja se on hyvä.

    Jansson

    Lehti tuli luettua, eli meillä sopimusasiakkailla parempi tulos. (varmaan totta mutta mainos) Sopimusasiakkuus on myös sitä että itse päättää mitä asioita tekee ja mihin myy. Ei se sitä tarkoita että kaikki tulee ja menee tämän yhden yhtiön kautta. Mutta aina saa tarjouksen. Huonollakin hetkellä ja totta on että valtaosa puukaupoista menee kilpailusta huolimatta yhdelle. Kumppanuus kun punnitaan vaikeina hetkinä. Metsänhoitoa voi ja pitää tehdä mahdollisimman paljon itse.
    En ole vielä löytänyt sitä Mhy:n ideaa, erittäin hyvää neuvontaa olen sieltä saanut, mutta valtakirjoja ei kirjoitella minun omaisuudenhoidosta ennenkuin olen holhouksessa. Ehdottomasti sopimusasiakkuuden kannalla.

    Jansson

    Nousee hetkellisesti. Näkyy polttorangan hinnassa, kun iso laitos on käynnistymässä, niin hankinta kasvaa hetkellisesti. Tämä saattaa joillakin alueilla nostaa hintaa. Tosin oma kokemus oli tästä poltettavan puun osalla 2-3€ motti ja ohikiitävä hetki oli varmaan puoli vuotta.

    Jansson

    Osaatteko sanoa paljonko paremman hinnan saa 2 ha päätehakkuu (kesä)leimikosta jos tie on palstan reunaan tai tie on 500 m päässä?
    Nimim. Tie on jo tehty.

    Jansson

    Kiitos hyvistä kommenteista. Tämän kuvailemani alueen ympärillä on hyvinkin rehevää pohjaa, vadelmaa ja saniaistakin olen nähnyt. Noin 1,5 ha siis isoa varpua tämän alueen keskellä.
    Ja kaikki kommentit pätevät, mitä tässä ketjussa on tullut. Mutta silti muutos muokkauksen jälkeen hämmästytti.

    Muistan joskus lukeneeni näiltä palstoilta että suopursu olisi myrkyllinen ja sen hävittäminen parantaisi olosuhteita jonkinverran.
    Että olisi jopa Metlan tutkimuksen mukaan samanlainen vaikutus kuin lannoituksella. Tuskin tuo muokkaus lopullisesti varpuja hävitti?

    Pitää seurata, katsotaan kestääkö hermot odotella siemennystä. Vai onko keväällä kuusi ja mäntypotteja putkessa.

    Jansson

    Hieno homma että investointeja tulee (tai edes suunnitellaan), miljoona hakekuutiota pitäisi polttaa joka vuosi enemmän jotta tavoitteet saavutettaisiin.

    Jos kaikki kuitua ja polttorankaa koskevat investoinnit toteutuu, niin nouseeko kuitu 35€/m3 kahden vuoden päästä.

    Mitähän se BCTMP-laitos syö ja ulostaa.
    Vai uunotetaanko nyt junttia?

    Jansson

    Onko Suomen viennistä 10% Venäjälle? Mikä on Venäjän talouden koko? Jostain luin että Italian kokoluokkaa ja jossain verrattiin Hollantiin. Kaupankäynti olisi järkevää vaikkei Venäjä mikään talousmahti olekaan.Jokaisen yrityksen on Venäjäriski huomioitava.
    Öljyn hinta kurittaa Venäjän taloutta ja pitkään ei resurssit riitä varusteluun ja kaikkeen muuhuun.
    Yksinään Venäjä ei pysty Eurooppaa ja Usaa vastaan painimaan, paitsi jos Kiina on takuumiehenä.
    Kai Kiinallekin on Usan ja Eun kauppa tärkeämpää kuin pönkittää Venäjän pullistelua. Jos näin ei ole niin Siperian keikka tuli metsänomistajalle.
    Joko tilanne korjaantuu pullistelun jälkeen tai sitten on uusjaon lähtölaskenta käynnistynyt.
    Väittävät että Usa:n rahamiehet rahoittivat viime kisoissa sekä saksan että usan sotateollisuutta…. Kuka nyt rahoittaa ja ketä.

    Jansson

    Yrittäjälle tuo tasainen kassavirta on tärkeä kysymys. Metsän kanssa tietysti on tärkeä tehdä oikea toimenpide oikeaan aikaan. Omat tavoitteet on mielestäni myös hyvä tehdä itsensä kanssa selväksi.
    Itselläni on tavoitteena tuloksen maksimointi ja eläketurva. Minulla on 20 vuotta eläkkeeseen ja 04 1 % 03 43%, 02 29% T2 15%.
    Uudistuskypsässä metsässä pääomaa on turha hautoa, harvennukset ajallaan ja taimikonhoito on mukavaa liikuntaa.

    Harrastushan tämä on, mutta tuottava sellainen. Ja kyllä niistä hyvin hoidetuista metsistä jää aikanaan myytävää lapsillekin vaikka eläkkeellä vielä nykyistäkin enemmän juopottelisi.

    Jansson

    Oman kokemuksen perusteeella männyn 2 harvennuksesta jää 100€/ha enemmän, jos teettää ja markkinoi itse (mieluimmin jonkun kympin enemmän. Vaatii sen että pienet sahat ostaa tukin ja pikkutukin. Yhtiöille sellupuut,yli 100m3 erissä.
    Lisäksi jos hakkuuyrittäjä on hyvä, niin työnlaatu, palvelu ja ne huonommat kohteet, tuovat rahanarvoista etua myös.
    Hyvä huomioida myös, että jos hakkuut on vähäisiä 2-3 ha/vuosi, niin omatoimisuudella saa tasaisen kassavirran. Pystykaupoissa voi jäädä joskus vuosi väliin, jos ei keli, hinta, tai korjuuohjelma osu kohdalle.
    Puun ostaja käyttää hyväkseen, sitä että mo:t ei keskustele keskenään puun hinnasta. Vaikka sekin on lähes julkista tietoa, kuten ihmisten palkatkin, joista vasta vaikeata onkin puhua. 🙂

    Jansson

    Kyllä se on mielestäni huolimattomuutta jos varsinkin kiinteistökaupan yhteydessä metsän arviointi puuston osalta heittää esim. 20%. Miten sen ammattilainen voi selittää edes itselleen.
    Omakohtainen kokemus kaupasta jossa yhdellä kuviolla heitto puuston kokonaismäärässä 33% (huonoon suuntaan).
    Pitäisikö tehdä Lahtoset? Miksi metsäkiinteistön kauppa (päätehakkuukuvioiden kohdalla etenkin) olisi jotenkin eri asia kuin jonkun muun hyödykkeen?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 25)