Käyttäjän Jatp kirjoittamat vastaukset
-
Miten olette saaneet ylijääneen Tricokanisterin säilymään seuraavalle kaudelle parhaiten? Jäi yksi avaamaton kanisteri yli, kun ei ollut ihan varmaa menekistä miten ruiskusta menee läpi sitä, joten ylijääneen ruiskutan sitten ensi vuonna. Ulkovarasto lie poissuljettu jäätymisvaaran vuoksi, mutta vaihtoehtoina on myös pannuhuone ja perunakellari.
Jatp 4.10.2026, 10:58Tuli lopulta tällekin syksyä pari peräkkäistä poutapäivää, että sain käytyä hehtaarin alueen ruiskuttamassa Tricolla jokunen viikko sitten. Männyntaimet on istutettu kuluvan vuoden keväällä. Yhdellä kohdin oli männyistä napsaistu latva poikki koppelon pesän ympäriltä, joka pesi oksakasan suojassa. Kyseinen lintu lähtikin pesästään liikkeelle, kun olin istuttamassa männyntaimia. Ilmeisesti istutustyö ei häirinnyt sen enempää pesimispuuhia, kun munat olivat kaikki kuoriutuneet. Taimet eivät tuohon olleet kuolleet, vaan olivat vain lyhyenläntinä yhtä vihreitä kuin koskemattomatkin taimet. Jospa ne siitä vielä toipuvat tukkipuuaihioiksi.
Itse Tricon ruiskutukseen meni aikaa ilman juomataukoa se 1,5h. Männyt on istutettu äesjälkeen, niin oli helppo kulkea kahden uran välissä ja ruiskuttaa kahdet taimijotokset kerralla. Itse Tricoa kului aika tarkalleen koko pönttö tuolle hehtaarin alalle. Eli levitys oli nopea toimenpiden noille pienille taimille. Enemmän aikaa meni siihen kun odottelin, että aurinko kuivaa taimet edellisyön sateen jäljiltä ennen ruiskutuksen aloittamista, mutta onneksi oli saha mukana, niin odotellessa paloittelin parin tuulenkaatomännyn rungot polttopuumittaan ja kannoin kasaan kuljetusta odottamaan.
Kylvin muuten samoihin äesjälkiin jääkaappiin 5-6 vuotta sitten ostopalstan taimikon täydennyskylvöstä ylijääneet männynsiemenet taimiväleihin istutuksen perään sen verran kuin siemeniä riitti. En nyt löytänyt kuin ihan muutaman sirkkataimen. Joko siemenet olivat sitten tuhoutuneet jääkaapissa, tai sitten itäminen ei vain kertakaikkiaan onnistunut. Niitä muutamaa sirkkataimea, kun vertasin istutusmäntyihin, niin olihan sillä istutetulla männyllä jo melkoinen etumatka.
Ajankohdasta sen verran, että ensi vuonna pyrin levittämään Tricon jo elokuun puolella. Nyt aikaa meni siihen, että odotteli niitä poutapäiviä että pääsisi edes levittämään.
Jatp 28.9.2026, 21:26Uittokalustolta tai sitten Matpek nimisessä yrityksessä oli myös tarjolla samaan hintaan 95 euroa säkki, ja sieltä matkahuollon rahti 11,90/säkki päälle.
Jatp 26.9.2026, 16:38Päätös tuesta tuli perjantaina ja hakemuksen laitoin vireille sunnuntaina. Eli ripeästi tuli asialle viikon sisällä käsittely ja päätös. Välissä toimitin vielä lisäselvitykset ja neulasanalyysit asiaan liittyen. Nyt sitten Granuborit tilaukseen.
Jatp 20.9.2026, 20:08Panulla hyvi huomio, että kannattaa käyttää suosiolla pienempää mittaa raeboorin levityksessä. Kuinkahan kauan päätöksessä yleensä kestää, ehtiikö maa jäätyä ennen sitä. No säkit kannattaa tilata joka tapauksessa, kun levitys on tehtävä tuli tukea tai ei.
Jatp 20.9.2026, 13:19Kyllä käsin taimivakasta rakeistettua booria äyskärillä jalkapelissä. Alun perin oli tarkoitus levittää nestemäisenä, mutta tricon levitykseen hankitun reppuruiskun suihkun kantavuus kaikilla mukana tulleilla suuttimilla jää niin lyhyeksi, että sillä matalan taimen kyllä yksi kerrallaan käsittelee, mutta tuo viskely sujunee nopeammin kun levitysalue äyskärillä viskoen päivittää tuon bilteman ruiskun mennen tullen.
Jatp 20.9.2026, 11:48Terveyslannoituksen tukihakemus pistetty nyt sisään. Jos ehtisi levittämään boorit vielä tälle syksyä ennen maan jäätymistä niin olisi sitten ensi kevään työlistasta pois ja boorit valmiina uudelle kasvukaudelle. 7 Hehtaaria pitäisi booria levittää. Työn toteutusajankohdaksi laitoin kuitenkin tämän vuoden lokakuun ja ensi vuoden kesäkuun alun välisen ajankohdan, jos jostain syystä ei ehdi kaikkea levittämään ennen maan routaantumista.
Jatp 2.5.2026, 09:17On ruiskutettu laimennettua tricoa syksyllä, mutta oli pari vuotta vanhaa tavaraa. Eli ei ole oikein tehonnut.
Kuinka paljon pitää laimentaa että teho häviää? Tricon ruiskustus edessä tänä vuonna, joten sen verran pitäisi laimentaa, että saisi ruiskusta pihalle. Jossain luki että avaamattomana säilyisi vuoden oikeassa lämpötilassa.
Jatp 26.4.2026, 10:53Istutukseen on tulossa hehtaarin kuvio mäntyä äestettyyn kuivahkon kankaan pohjaan. Tarkoitus olisi kokeilla Argrowta istutuksen yhteydessä, mutta jättää yksi koeala ilman lisäystä, joka on sopivasti metsäpalstan ja kuvion reunassa, ja rajautuu muusta kuvioalasta ojalla. En kyllä viitsi annostelijaa ostaa tuon kokeen takia, joten pitää lisätä rakeet toisin taimikuopan pohjalle.
Jatp 12.4.2026, 10:04https://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/document/metka-tarkastusohje.pdf
Panu ja ChesterC ovat oikeassa. Vähintään 25% poistumaa ja pudotus tavoiterunkolukuun. Lisäksi työ on oltava taloudellisesti tarkoituksenmukaista ja hyvän ammattikäytännön mukaista.
Mutta parempi se on että poistumavaatimuksen alaraja on tuota luokkaa. Maksettavaksi jäävä osuus on sitä pienempi mitä aikaisemmin raivaustyön tekee/teettää eli kannustus oikea-aikaiseen hoitoon on olemassa tukimuodossakin, koska 200 euron hehtaarituki tuskin kattaa kokonaan koskaan kustannuksia tuollakaan alimmalla hyväksyttävällä poistumalla eli tuella tienaaminen ei onnistu, mutta oikea-aikainen hoito tuo seuraavan tilin nopeammin.