Käyttäjän Juippi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 73)
  • Juippi

    Olipa hyvin sanottu :-), sama vika täällä. Ja kaikista paras versio on siinä vaara-alueella, että myllyn purkaminen jää naapurin murheiksi. Sehän on aika isänmaallinenkin teko, se vuokra on kuitenkin ainut mitä saadaan kotimaahan jäämään, muutaman päivän vuodessa teitä auraavan ja aina joskus tolppaan nousevan asentajan lisäksi

    Taisi olla joskus -90 luvulla kun muistan Matti Kärkkäisen teeveessä ehdottaneen että keinot yli 100 milj.motin puuston vuosikasvuun valtakunnassa on. En muista montako sellutehdasta siihen aikaan olis ollu mahdollista tuolla lisäkasvulla ruokkia ja lisäksi pitkin Suomea hakevoimaloita. Mutta yksikköhintaan ei tuokaan konsti pure vaan tili tulee volyymin kautta

    Juippi

    Voihan tuo tuotto onnistua, eihän noiden tuloksenteossa oo mitää merkitystä sillä metsällä kun bisnesmalli kerran perustuu veronkiertoon.

    Juippi

    Minkähän verran noihin siirtoistutus-legendoihin on vaikuttanu riistatutkijoiden härski susimäärien vähättely? Lopulta kun metsästäjät nosti metelin ja kieltäyty yhteistyöstä niin *blang* Suomen susimäärä tuplaantu vai peräti triplaantu yhdessä vuodessa. Ja pantiinko tutkimuslaitokselta jotain Pakko-Niinistöläisiä kilometritehtaalle vai mistä johtuen suurempi luku päästettiin julkisuuteen?

    Juippi

    Stihlin maiharit täälläkin, en muista mallia mutta samat ongelmat ja tuo sauma on tosiaan väärinpäin. Raivates viä hankalampi kun kannot pökkää tuohon saumaan

    Olikohan puoli vuotta ensimmäiset kun alkoi repsottaa, vein liikkeeseen ja silmää räpäyttämättä antoivat uudet

    Toiset käytin suutarilla kun rupes repsottaan, olikohan vitosen vai kympin kun makso, aika näyttää kauanko kestää

    Juippi

    Ja lämmityksen kans olis aika pieniä ongelmat jos Ville-pojalle kelpais kotimaiset vaihtoehdot kivihiilen sijaan

    Juippi

    Oliko 10-14 heinäkuuta nouseva vai laskeva kuu? Pitää raivata laskevan kuun aikaan 😉

    Juippi

    Tarkennus, nuo mun luvut oli /ha suunnittelukorvaus ja suoja-alueen vuokra.

    Tuo purkuhomma hoidettais fiksusti jos nyt heti säädettäis laki joka velvoittaa tuulisähköä myyvät laittamaan valtion valvomaan rahastoon joku pikkiriikkinen osuus/megawatti. Tästä purkurahastosta sitten aikanaan maksettais tuo purkaminen. Kyllähän se totuus on että sitten joskus kun purkuaika tulee niin nämä on siivottu taseesta johonkin kolmanteen firmaan. Se onkin rahaton ja menee konkkaan, roinat jää maanomistajan vastuulle. Siihen ne vuokrat sitten solahtaa, tuommosta tornia on 13 tonnin Hitachilla hankala ruveta kaatamaan omana työnä…

    Juippi

    Sitä minäkin oon monta kertaa marjametsässä manannu, marjastus on ollu ”akkojen hommaa” ja ne penaalin terävämmät kynät on korkeintaan sitkistiny äidin mukana marjoja noukkiessaan ja jaksaneet päntätä insinöörin paperit taskuun ettei tartte metsässä vääristellä

    Juippi

    Kukaan ei näköjään uskalla rahasta puhua? Yhden toimijan hintana
    Mylly 6000€/vuosi
    Muuntoasema 6000€/vuosi
    ”Suoja-alue” 200€vuosi
    Suunnittelukorvaus koko alueelle 20€vuosi, maksetaan siis lupahakujen yms. ajan ja loppuu jos hanke kariutuu

    Sähköjohtokin pitää vetää että myllyjä pystytään pyörittään, sen hinnoittelu ei jäänyt mieleen. Lisäksi laittavat tiestön sellaiseen kuntoon että pystyvät painavilla ja pitkillä rekoilla ajamaan paikalle. Kun näin tuommosen lapun aloin ymmärtää minkä takia kukaan noita mailleen huolii. Ja oikein onkin että noista verorahoilla pyöritettävistä siivistä varisee maanomistajallekkin muutakin kuin jäänkappaleita

    Enkä ihmettele enää kuntienkaan innostusta kaavoittaa tuulimyllyalueita. Kiinteistöveroa myllyä kohti tulee aika monta tonnia aĺkuvuosina varsinkin, mikä lie noiden poistoaika eos. Taitaa muutamaa ponihäntäpäistä virkamiestä harmittaa kun eivät ottaneet huomioon että syöttötariffista varisee euroja myös maakuntiin 😀

    Juippi

    Pitkälle päästäis jo sillä että koko turvekerros nostettais kerralla paikastansa. Palaturpeelle tekniikka on olemas, jyrsinturpeella vaatii T&K:ta. Tulee valmista kosteikkoa kerta vedolla eikä maan tartte olla paljaana koko keitahan alueella. Mutta kosteikkohan on ihan väärin tehty jos sen tekemiseen ei oo käytetty montaa virkamiestyövuotta…

    Onneksi tämä puolueeksi naamioitu yhteiskunnan syöpä ei ollut levinnyt näin pahoin -70 luvulla. Olis puu nyt halpaa kun metsäteollisuudelle ei olisi annettu mahdollisuutta hoitaa jätevesiä kuntoon.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 73)