Käyttäjän leone kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 92)
  • leone

    Asumistuki on valtava tulonsiirto maaseudulta kaupunkeihin, erityisesti Uudellemaalle. Muita tulonsiirtoautomaatteja ovat mm. eduskunta, presidentti-instituutio, ministeriöt, valtion virastot, YLE, Veikkaus, yliopistot ja korkeakoulut, ilmataiteen laitos, lentokentät ja infra (metrot, ratikat, olympiastadion) ym. ym. Lista on loputon.

    Takaisin ei tule tännepäin juuri mitään verojen vastineeksi. Tietäkin lanaamaan saa anella ja anella useampi ennen kuin jotain tapahtuu. Kalliiksi tulee Uudenmaan elättäminen.

    Tämä vaikuttaa myös puun hintaan, sillä maaseutu on ajettu niin ahtaalle että monen on pakko myydä puuta sillä muuten ei pärjää. Tarjontaa riittää ja sähkön hintaralli lyö lisää painetta myynteihin.

    leone

    Joo kannattaa varautua niihin sähkökatkoihin. Ensimmäinen testi tullee joulukuun 10. päivästä eteenpäin. GFS on sen verta vakuuttavasti maalannut kylmyyttä. Sähkön hinta ainakin kilahtanee kattoon eli 4 eur/KWh. Ihmiset ryntäsivät kilvan tekemään pörssisähkösopimuksia ja taivas varjele mitä sähkölaskuja sieltä on tulossa.

    leone

    Nyt kun rakennellaan kunnon pakkastalvea 80 -luvun malliin niin voitaisko jättää ne höpöjutut ilmaston lämpenemisestä kevääseen, jookos?

    GFS näyttää -20…-30 koko maahan ennen joulukuun puoltaväliä.

    leone

    Meriselitys huollossa kuului että uusittu kalvo ei palautunut kunnolla ja siksi kävi liian rikkaalla.  Minähän en kalvoista mitään tiedä, mutta kysyttäessä vastasi että kalvo oli viallinen.

    Ja eiköhän se ole niin että ylipäätään bensiinin pakokaasupäästöt ovat terveyshaitta.

    leone

    No on siitä herranjestas haittaa jos uusi kalvo on viallinen. Kokeile huviksesi.

    leone

    Joo en varmana vie enää huoltoon ennen kuin ilmenee jotain vikaa. Toki oli siitä sen verran hyötyä että perusteellisen tarkastuksen jälkeen todettiin että saha on edelleen kaikin puolin hyvässä tikissä. Mutta tosiaan sekin on nyt nähty että kun vie toimivan sahan Stihl merkkihuoltoon niin se tulee sökönä takas. Ja saa vielä kaksi kertaa juoksuttaa uudelleen ennen kuin tuli entiselleen. Nojoo, on se ehkä aavistuksen parempi nyt kuin ennen huoltorupeamaa, eli pientä hyötyä tuli.

    Ja voihan senkin laittaa plus sarakkeeseen kun tuli kokeiltua Stihl 2T öljyä. Savuttaa sen kanssa melkeinpä yhtä vähän kuin valmisbensa ja ei edes tuoksu juurikaan miltään. Eli ihan turha laittaa rahaa valmisbensaan kun käyttää asiallista 2T öljyä.

    leone

    Sahatavaran maailmanhinta:

    -1.1% (päivä)

    -2.99% (viikko)

    -9.21% (kuukausi)

    -51,80% (vuosi)

     

    leone

    Stihl MS260 toimi hyvin 10 vuotta. Kunnes kuukausi sitten ennen isomman savotan alkua vein sen merkkiliikkeen huoltoon, kaasarin remontti tehtiin. 25 tankillista meni ja kaput, sammui lennosta eikä enää lähtenyt käyntiin. Päivä loppui siihen ja vein takaisin huoltoon. Sytytystulppa ihan musta ja kuulemma ehkä liikaa 2T öljyä tai öljy huonoa. Tuumasi että on tuossa uusiakin sahoja jos alkaa olemaan ikä täynnä. Ihmettelin hieman mutta otin Stihlin virallista 2T öljyä kun kuulemma savuttaa vähän. Tulpan vaihto ja seuraavat 20 tankillista ja taas kaput lennosta, heti päivän aluksi. Vein taas huoltoon itsekseni sadatellen, toinen työpäivä pipariksi. Tulppa taas musta ja tällä kertaa totesi että käy jostain syystä liian rikkaalla. No syykin sitten löytyi eli kun huollon yhteydessä vaihtoi uudet kalvot niin toinen oli viallinen. Vaihtoi ehjän kalvon niin toimii kuin uusi.

    Tarinan opetus on se, että jos saha toimii hienosti niin ei kannata ottaa riskiä ja viedä sitä ”huollettavaksi”. Tana.

    leone

    Mielenkiintoista muuten, että edellinen voimakkaampi spurtti rakennuskustannuksissa oli 2006-2008 jolloin tarvike-indeksi nousi reilut 10% – ja sitten rysähti kunnolla. Nyt tuo nousupiikki on paljon jyrkempi eli pian rytisee tavalla jonka rinnalla finanssikriisi oli vienoa keinuntaa?

    Kesä-elokuussa myönnettiin rakennuslupia asunnoille 25% vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja korothan ovat tuon jälkeen vasta lähteneet laukalle. Asuinrakentamisen volyymi voinee siis helpostikin romahtaa 50% tai enemmänkin.

    leone

    Rakennustarvikkeiden hinta-indeksi on noussut tilastokeskuksen mukaan kolmessa vuodessa n. 25%. Yhdessä korkojen ja energian kallistumisen kanssa tämä todellakin tarkoittaa rakennusalan romahdusta 2023-2024. Omakotitalon tai mökin rakentaminen on tällä hetkellä kaukana palkansaajien ulottumattomissa. Yhtenä esimerkkinä monet hirsitalovalmistajat kaatuvat tai ainakin joutuvat sopeuttamaan toimintaansa voimakkaasti. Ja kyllähän tämä tarkoittaa myös laskua tukin hinnalle.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 92)