Käyttäjän Luca kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 50)
  • Luca

    Kyllä, sen olen lukenut

    Luca

    Kyllä varmaan tiheiköistä hyötyä on mutta paljon enempihän siitä on hyötyä että metsä säilytetää rakenteisena, se on juuri kanalinnun elinympäristö ja siellä se ja poikueet saa suojaa kylmiä sateita, lentopetoja yms vastaa.            Se tuntuu hassulta että samaan aikaan puhutaan kanalinnun elinympäristöistä niin kuitenkin raivataan metsistä alikasvokset kenttään, tuskin ne muutaman neliön kokoiset puskat siellä puupellossa mitään auttaa

    Olen minä siitä jonkin tutkimuksenkin nähnyt

    Luca

    Monimuotoisuuden hyväksi todellakin päätökset tehdään vielä metsänomistajien omassa päässä , sellainen aika saattaa tulla että nämäkin asiat päättää joku toinen. Kuvitelkaa tilannetta että Suomesta ei osteta puutuotteita, esim sellua koska metsänhoitomme on pielessä.

    Luca

    Se mikä minulla on muistissa niin on vanhojen eränkävijöiden kertomukset, he kertoivat valtaisista kanalintumääristä ennen sotia, omakohtaisiksi ne tulivat metsästysharrastukseni myötä -66, silloin oli teertä metsoa ja riekkoakin paljon. Samaan aikaan myös metsien käsittelyyn tuli muutoksia, valtaisat ojitukset sekä avohakkuut ja alaharvennukset. Samaa tahtia lintukanta heikkeni, riekko hävisi kokonaan.

    Tuleeko metson tilalle varis, teeren tilalle harakka ja riekon tilalle on jo tullut hirvikärpänen. Tämä lienee paljolti metsänomistajista kiinni.

    Luca

    Ei monimuotoisuuden väheneminen ole lyömäase, se on tapahtunutta ja johtuu jollain tapaa vääristä menetelmistä. Esimerkkinä metsäkanalinnut, vaikkapa teeri. Se viihtyy ja saa suojaa metsässä joka on kerroksellinen, poikueet säästyvät hyvin. Mitä on sen eteen tehty, metsiä on alaharvennettu ja raivattu alikasvosta joka olisi tälle teerelle ja sen poikasille elinehto. Siis tämä riistan säilyminen ja hyvinvointi ei oikeesti ole kiinnostanut ketään.

    Tämäkin on asia jolle voi tehdä halutessaan eikä se käytännössä maksa mitään.

    Luca

    Jos uhanalaisia on yli 2000, ei ole mitään aihetta kehuskella miten hienosti täällä metsiä hoidetaan. Eihän niitä siinä mielessä hienosti ole hoidettu, kyllä puu kasvaa ja siitä rahaa on saatu ja saadaan, häviävän monimuotoisuuden kautta siitä vaan maksetaan kallis hinta.

    Luca

    Timppa, ei minut tarvitse syvällisesti miettiä näitä metsäjuttuja, jos sen muutaman hehtaarin vetäisin sileäksi niin mitä sitten, saisin muutaman tonnin, ehkä kymppitonnin. Siitä verottaja nyysii osansa ja uudistaminen maksaa messinkiä koska tuskin voin sitä itse tehdäkkään.

    Minä olen päättänyt ajat sitten että metsääni en hakkaa, se antaa minulle paljon enempi jos ei rahaa niin sitten niitä muita arvoja.

    Olen oikeastaan tällä palstalla sivullinen koska en ole täällä mitää oppia hakemassa, te ette voi minua päätöksessäni neuvoa millään tavalla.

    Hauska seurata tätä valtaisaa avohakkuun ylistystä, liekköhän edes katetta

    Luca

    Minä vaan ihmettelen eikä mulla laseja ole, en ole metsänkasvatuksen saavutuksista kommentoinut yhtään mitään , taisin virkata että Pukkalan ajatuksen mukainen malli minua kiinnostaa jos metsää omistaisin enempi kuin muutaman hehtaarin.

    Tehkää avohakkuuta  minun puolesta miten paljon lystäätte, mitä se minulle kuuluu. Monet teistä saa leivän siitä joko ammatissa tai metsän omistajana olipa avohakkuu ilmastoteko tai ei, ei se vaakakupissa paina yhtään.

    Luca

    Niin että aukon teko on ilmastoteko, ei millään pahalle mutta en ole tuollaista ennen kuullut.

    Luca

    Oliskohan totta tuo 5%, riippuu tietenkin mistä se lasketaan. Kait se Mh omistaa myös kansallispuistot yms eli voihan se pitää sitten paikkansa

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 50)