Käyttäjän metsä eemeli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 82)
  • metsä eemeli

    Toisella puolella kaupunkia kuin Keljon lämpölaitos on toiminut vuosikymmeniä toinen lämpölaitos.Haketta ja kantoja ennen siinä poltettiin.Turvevaunuja näkyi myös lämmpölaitoksen sivuraiteella
    Ohi ajeltiin sunnuntaina ja nyt lämpölaitoksen pihassa näkyi iso kasa kivihiiltä.
    Taitaa halvin lämmönlähde nyt olla kivihiili.

    metsä eemeli

    Suurimmat tuet maksetaan tuulivoimalle tuotettuun sähkömäärään verraten.Talvisin tammi-helmikuu ovat yleensä tyyniä pakkaskuukausia.Sähkön tuotanto on vähäistä,kuitenkin sähkönkulutus on suurta.Kesällä kyllä tuulia riittää,kun sähkön tuotanto on vähäistä

    Puheluita tulee: vaihda tuulisähköön.Olen kysellyt mistä uusi linja tulee.
    Vastaus on,samaa sähköä edelleen tulee johdoita.

    metsä eemeli

    Sellua tarvitaan jatkossakin .Kuuntelin Matti Kärkkäisen luentoa.Hän kertoi mm.Puolaan ei kannata viedä valmista vessapaperia koska rahti maksaa liikaa .Parempi tulos saadaa kun viedään sellua ja Puolassa tehdään siitä vessapaperia.

    metsä eemeli

    Märkää lunta muutaman kerran satanut 2-3 cm.
    Reestä irroitin rekan ja eturekeen kiinnitin pankon.Rekien väli riimut lyhensit niin että tappien väliin sopi 3m kuitupuu
    Parireki joustaa paremmin epätasaissa maastossa ilman rekkaa
    Pienillä kuormilla ajelin puut laaniin.Kaikki tuulenkaadot jotka löysin,ajelin.
    Lauantaina loppui ajo.Nyt puut on mitattu.
    Koivujen kanssa kertyi puita 219 kiintoa ja parin vuoden polttopuut samalla ajelin pihaan.Kelkka kesti ajon ihan hyvin
    Näin vähillä lumilla ………..ihan hyvillään pitää olla

    metsä eemeli

    pystykarsinnan aloitin 1989.
    Silloin olikin tarkkaa touhua.Ensin kävi mhy.n mies katsomassa kuvion,oliko oksat liian paksuja ja runkojen järeyden.
    1 rahoitusanomus metsäkeskukseen
    2rahoituspäätös piti odottaa.
    3 karsinta sitten
    4 Mhyn,n mies kävi tarkistamassa karsinnan.
    5 ilmoitus metsäkeskukseen.
    6 avustus maksettiin ja tuli karsinta todistus

    Avustusta sai 3,5m karsittuun ja toisen avustuksen kun karsintaa korotti 5 tai 6m

    Ensimmäiset karsinta kohteet ovat jo päätehakkuu asennossa
    Karsittuja männiköitä on noin 25ha

    Koivut aikaan karsin kesällä.heinä-elokuun aikana.Kuivat oksat kepillä pudotin.

    Aikanaan oli puun hinnastoissa mainittu karsitulle männyille hintakin.
    Eipä ole enään.

    metsä eemeli

    Pakkasen puolesta on jo talvi.Lunta vähemmän kuin ennen joulua.nyt lunta 4-5 cm.Sen verran pakkaslunta,että reki luistaa.Metsämökkiä lämmitellessä olen kelkkonut koivuja pienillä kuormilla.Ajo matkaa 30-150m.Tänään sain loput koivut pihapiiriin.Tammikuun ajo n.80 kiintoa.
    Metsuri kävi metsätien varrella tuulenkaatopuut sahaamassa puut irti kannoista.Eipä jäänyt pitkiä kantoja.
    Moto sitten katkoi ja karsi puut.
    Moto nyt harventaa männiköitä.
    Suot on jäässä.Soitten väli kankaalta käy ajokone pari kuomaa sahattuja tuulenkaatoja hakemassa.
    Eiköhän ennen vappua luntakin lisää tulee,että saan loput tuulenkaadot ajettua kelkalla.

    metsä eemeli

    Rauhallista Joulun aikaa ja Onnellista Uutta Vuotta lukijoille.

    metsä eemeli

    Sahoillahan on ainakin neljä eri hintaa mäntytukille.
    Hankintatukit mitkä on mennyt tehdasmittaan,listoista näkee että järeille tyvitukeille maksetaan paras hinta.Muu tyvitukki on seuraava sitten,latvatukki ja huonoin hinta on välitukillla.
    Mitä nyt tein tuulenkaadot: on mäntytukille neljä eri ohjetta.
    A tyvelle on minimi -latvamitta 20cm
    Sama käytäntö on oli moto tai sahamies tekijä.

    Muutaman kerran olen sahavierailulla ollut ja ja mittamiestä seurannut työssää.

    metsä eemeli

    Hankintahakkuu,sitä olen tehnyt noin 30v joka vuosi.Joskus enemmän,joskus vähemmän.Ensimmäiset vuodet naapurit ajoivat puut hevosella.

    Kelkalla olen puut ajellut n25v.Eipä ole samanlaista talven alkua ollut kuin tämä syystalvi.
    Lumet taas suli pois.Koivikosta ehdin ajella itsenäisyyspäivän jälkeen
    71 kiintoa.kuitua ja tukkia.
    Tänään oli välimitta,kuitua 34 ja tukkia 37 kiintoa.Ostajalla kuidusta pulaa,tekee klapeja kuitupuusta.

    Ajo jatkuu kunhan lunta taas satelee.

    metsä eemeli

    Noin 180 runkoa olen pätkinyt ja samalla mitannut vakuutusta varten Huomenna saan loput puut sahattua.
    Puut on ympäri metsiä,ei sinne motolla ole asiaa.Kelkalla ajelen talven aikana.
    Kolme tietä on käytössä.Lähimmän tien varteen puut ajelen.

    Metsätien varrella viime kesänä oli harvennushakkuut.Sinne motolla on asiaa.40-50 tukkipuuta on kaatanut tuuli.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 82)