Käyttäjän Metsä Kuusela kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)
  • Metsä Kuusela

    Olen erittäin voimakkaasti vasuri, mutta onnekseni moottorisahassa tuo (harvinaista kyllä) ei ole koskaan haitannut. Oikeastaan päinvastoin. Nuorena ja sahaustekniikkaa oppimattomana ennen metsäkoulua oli etua, kun vahvempi käsi kantoi pääosan painosta.

     

     

     

     

    Metsä Kuusela

    90-luvulla nämä toimittajan kaltaisten ajatusmaailman omaavat saivat sentään vielä aikaiseksi raahautua metsään ja kahlita itsensä motoihin kettingeillä. Nykyään, kun some on tuonut koko maailman pelastamisen näille samaisille punavihreille mahdolliseksi, on vain ilmastonmuutoksella väliä. Luonnon suojelun muutoin on voinut unohtaa, ja jättää vaivautumatta edes poikkeamaan metsään.

    Ideologiassa ei todellisuudella lopulta ole juuri mitään merkitystä. Vain kiihkoilulla.

    Metsä Kuusela

    Onkohan maakuopassa asumisen hiilijalan/kädenjälkeä tutkittu? Toki rikotusta maaperästä saattaa vapautua ilmakehään vaikka mitä kammottavaa myrkkyä. Alkaa olemaan tuo maakuoppa muutoin kohta ainoa vaihtoehto tässä maassa asumiseen.

    Metsä Kuusela

    Minulla on tuo Jätkän mainitsema Sandvikin mitta käytössä edelleen. Hyvin on kestänyt. Muistaakseni vuonna 1993 teini ikäisenä ostin, kuten ensimmäisen sahankin. Ollut ammattikäytössä parikymmentä vuotta. Alkupäästä katkeillut useamman kerran vuosien saatossa. Varamitta mukana, ja poikkeaminen paikallisessa sahaliikkeessä, jossa pihdit, ja hetki niin taas pelittää. Suurin osa nauhaa on vielä alkuperäistä, joten huonosta laadusta ei voi moittia.

    Metsä Kuusela

    4 tankkia talvella ok, kyllä näin on. Jos Huskun tankki kestää esim 1h15min keskimäärin, se tekee pimeään aikaan täällä etelässäkin, jo lähes koko valoisan ajan. Aivan turha kytätä mitään tankki määrä ennätyksiä.

    Oikealla tekniikalla, kuten Jätkä sanoo, hitainkin sahuri tuplaa päivätuotoksensa, palautuu paremmin turhien liikkeiden ynnä muun ylimääräisen jäädessä pois. Joten päivä tuotos on seuraavanakin päivänä huomattavasti suurempi, kuin ilman tekniikan harjoittelua olisi ollut.

    Metsä Kuusela

    Olen varmaan jäävi puhumaan pääntuuletuksesta, kun työ ei ole pelkästään vapaaehtoista, mutta kyllä silloin harvoin kun raivauksilla olen, niin hakkuille odotan pääseväni, ja onnekseni hakkuita on itsellä ollut pääosa työstä.

    Tuo päivässä sahattujen tankkien määrä on tuntunut tulevan jopa huvittavassa määrin tämän työn mittapuuksi nykyään. Olen kyllä ihmetellyt kuinka paljon esim. Joulukuussa on valoisaa, kun jotkut kehuvat sahaavansa pitkästi yli kuutta tankkia päivässä. Toki sahan bensan syönnissä, koossa, ja malleissa on suurta vaihtelua. Husqvarna 550xpg mark 2 tankin kesto on yleensä vähän yli tunnista puoleentoista tuntiin, keskimäärin 1h15 min. Kun täällä Etelässäkin näkee pimeimpään aikaan sen hikisen kuusi tuntia, en voi ymmärtää miten ne tankit kuluvat. Monet varmaankin sahaavat otsalampun valossa tuntipalkalla. Itse en ole nähnyt siihen tarvetta urakkalaisena, vaan käytän pimeän ajan palautumiseen, sahan puhdistukseen, ja huoltoon. Tasaisen suorittamisen koen varmemmaksi mittariksi, kuin väkisin ennätysten tehtailemisen pimeässä.

    Nykyäänhän tämä työ on muuttunut niin moninaiseksi, että tekotapoja on valtavasti erilaisia. Tässäkään kommentissa ei ole tarkoitus vähätellä muita.

    Metsä Kuusela

    Onhan täällä Jätkäkin monesti tuntunut saavan aika suuren vastustuksen, vaikka olisi ollut kuinka asiallinen, ja luultavasti monien, kuten itsenikin mielestä vähintäänkin yhtä oikeassa kuin muut.

    Nykymaailmassa tuntuu olevan vahvasti mielipide, että kun olet siirtynyt eläkkeelle, olet ulkona kaikesta työhön liittyvästä, elät ns. menneisyydessä, etkä voi tietää enään uusista asioista mitään. Tämän uskon monesti Jätkääkin harmittavan, vaikka hänellä on vuosikymmenten kokemus alalta, jota ei voi mikään korvata, vaikka olisi kuinka työelämässä tässä ajassa. Tässä kommentissa en halua arvostella kuitenkaan muidenkaan osaamista. Kaikkien kommentteja mieliisti luen.

    Olli Salli, olet varmasti valinnut tuohon savottaasi erittäin soveltuvan sahan. Olen nyt vajaan vuoden sahannut(ammatikseni) 550 xpg mark 2, ja se on varsin riittävä saha tukin tekoon. Teho riittää, eikä paino häiritse. Tällä olen sahannut tonttihakkuut, jossa 80cm koivuja, ja kuusia, enskat, kuin vaneri koivikotkin. Enkä ole isompaa sahaa kertaakaan kaivannut. Hyvin on pelannut, ei moitetta. Nyt kun pakkanen nousi yli parinkymmenen, sammahti parina päivänä. Käsittääkseni syy oli lumen jäätyminen polttoaineen korvausilmaventtiilin tukkeeksi. Kovasti olen tarkka sahan laskemisessa lumihankeen, mutta lumipöly puista on välillä ollut niin kova, ettei siltä voi välttyä, vaikka kuinka sahaa suojaisi.

     

    Metsä Kuusela

    Jätkälle myös kaikkea hyvää.

    Kovasti arvostan kokemustasi, ja näkökulmiasi kaikesta alaan liittyvästä. Useimmiten olen samaa mieltä kanssasi, joskus toki eri mieltä, mutta enpä nyt paljoa täällä muutenkaan kommentoi.

    Minulla oli kunnia tuntea monta pitkänlinjan metsuria, ja kuulla heidän näkökulmiaan, ja oppejaan. Maaseudulla kun asunut koko ikäni, ja naapurustosta löytyi 90-luvulla vielä useampia kymmeniä vuosia metsurina olleita, ja myös eläköityneitä. Siitähän se innostus alalle lähti.

    Syöpä tuo niin viheliäinen sairaus. Naapurini yli 30-vuotta metsurina ollut, sekä hyvä kalakaverini menehtyi keuhkosyöpään 51-vuotiaana. Olin itse juuri aloittanut Metsäkoulun 97-vuonna. Niin se vain iso mies, vahva kuin härkä hiipui pois alle vuodessa.

    Nyt tehnyt näitä hommia yli 20-vuotta,välistä sivutoimena, ja välistä päätoimen kuten tälläkin hetkellä. Nykyään on metsuri joukko niin harvalukuinen täälläpäin, että yhden tunnen etäisesti. Välistä sitä vieläkin jakaisi mieliisti kuulumisia, ja oppiahan se tässä ammatissakin on aina, niin neuvoja näkökulmia, ja vinkkejä ottaisi vastaan. Mutta ne tekijät ovat jo siirtyneet pois tästä ajasta.

    Näistä syistä pidän jätkän näkökulmia kullan arvoisena. Kun kokemusta löytyy. Toki arvostan kaikkien muidenkin näkemyksiä täällä. Kiitos jätkälle, ja muillekin tämän alan näkemysten, ja kuulumisten jakamisesta.

     

     

     

    Metsä Kuusela

    Mullakin olisi varmaan tän vuoden puolella sahan osto edessä. Eipä ole tullut raivureita seurattua vuosikausiin. Nykyisenä koneena sellanen hirmu kuin Husqvarna 245. Mielenkiintoista lukea täällä kokemuksia.

    Kuulun varmaankin niihin harvoihin metsureihin, jotka ovat uransa tehnyt pääsääntöisesti aina hakkuita. Syksyllä raivasin eka kerran vuosiin muutaman palstan.

     

     

    Metsä Kuusela

    Jätkän kanssa samoilla linjoilla. Itselläni hyvänä opetuksena toimi, kun kouluaikaan reilu kaksikymmentä vuotta sitten, viimeisinä hakkuupäivillä tiputin Hq 254 huolimattomasti sammalikkoon, alla tietenkin kivi, ja bensa alkoi tulemaan ulos tankin lohjettua. Kyllä otti päähän, vaikkei ollut oma saha.

    Siitä lähtien katsonut aina mihin sahan lasken. Nyt lumella, pyrin laskemaan aina, jos mahdollista havujen, risujen, tallatun lumen päälle. Sekunninhan tuo vie aikaa, mutta säästyy monelta vaivalta, kuten käyntihäiriöt, ja kaasuvaijerin jäätymiseltä.

    Muutenkin pyrin pitämään sahan suht puhtaana. Esim joka tankkauksella pyyhin tankkien korkin ympärystät puhtaiksi ennen tankkausta. Tällä olen säästynyt siltä ettei ole ikinä pitänyt öljypumpun tukkeamisia olla putsaamassa, ja kuitenkin tätä hommaa tehty, välistä sivutoimen, välistä päätoimen yli 20.vuotta.

     

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)