Käyttäjän Metsänkävijä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 27)
  • Metsänkävijä

    ”Hakemuksia on kuitenkin hyväksytty toistaiseksi vain vähän. Ely-keskukselta on saatu lausunto 250 hankkeesta, joista 200:sta on tehty päätös. 73 hanketta on hyväksytty haetun mukaisena, 43 hyväksytty osittain haetun mukaisena ja 76 kappaletta on hylätty kokonaan.” Aika monessa on ollut huomautettavaa ja aika monta on hylätty. Onko ohjeet olleet liian vaikeat vai onko niitä tulkittu liian tarkasti. Tavoitehan on lisätä hiilinielua. Yllä kirjoitettu Puukin kohde olisi mielestäni ollut hyvä kohde tukea hiilinielun tekemistä. Mielestäni epäloogisia hylkäyssyitä nuo ojapuskat ja alle 20m leveys. Hyvä metsä ja hiilinielu tuosta tulisi ja tukieuro tulisi tarpeeseen. Ei sinne itsekseen metsä tule. Itselläni päätöksessä alaa vähennettiin luontaisten taimien määrän vuoksi.

    Metsänkävijä

    Metsälehden pääkirjoituksessa Eliisa on selvittänyt, että 1439 tukihakemusta on toimitettu ja 228 päätöstä on tehtynä. Vielä tuossa moni odottaa päätöstä ja saattaa ottaa aikaa, että ruuhka tulee puretuksi.

    Metsänkävijä

    Niin mielipiteitä vaihtoehdoista tiedustelin. Olisiko se muunto Metsä1:ksi, lunastaminen vai antaa olla A-osuuksissa? Onko joku lukenut A- ja Metsä1 säännöt niin hyvin, että olisiko siellä A-osuuksissa jotain niin hyvää, että ne kannattaisi säästää? Niitä ei enää ensi vuonna valmisteta. Onko niiden siirrossa jälkipolville esim. jotain parempaa kuin Metsä1/2 osuuksissa?

    Metsänkävijä

    Onko moni irtisanonut sopimuksen vai onko sopimuksen uudet ehdot kuitenkin niin hyvät, että kannattaa jatkaa?

    Metsänkävijä

    No mihin päätelmiin palstalaiset ovat tulleet? Istutaan A-osuuksien päällä hamaan tulevaisuuteen, vaikka tiedetään niiden vuosikoron pienenevän ja tullee olemaan muutaman vuoden päästä 1-3%. Vai muuttaa A-osuudet samantien Metsä1:ksi. Saisi heti 2023 korkeinta lisäkorkoa. Olisi voimassa 10 vuotta ja säännöllisillä puukaupoilla voisi jatkaa voimassa olon kahteenkymmeneen vuoteen ja lisäksi voisi hyödyntää pääomabonuksen (15%) hyödyn. Senkin jälkeen kai sille Metsä2:lle jotain korkoa maksetaan tai nostaa pois sijoittaakseen jonnekin muualle. Itse en keksi oikein mitään syytä pitäytyä A-osuuksissa vaan mennä samantien uuteen Metsä1:een. Lisäksi vielä aktiivisen kaupankävijän palkitseminen neljän vuoden myyntimäärän mukaan tuo pienen lisän.

    Metsänkävijä

    Juuri noin, jokaiselle metsätilalle on mahdollista saada tieoikeus tietoimituksena. Tieoikeus kannattaa huolehtia lohkomisessa, silloin se kuuluu lohkomishintaan. Jälkeenpäin tehty tietoimitus maksaa. Tietoimituksen hintaa saa käsittääkseni pienennettyä, jos pystyisi sopimaan asian valmiiksi rajanaapurien kanssa ja tietoimituksessa se vain kirjattaisiin järjestelmään kiinteistöille oikeutena ja rasitteina.

    Metsänkävijä

    Korkeimmat sahatavaran hinnat ovat taittumassa. Hintaralli ei näkynyt niin voimakkaana puun hinnoissa, vaikka olihan puun hinta ihan hyvä keväällä ja alku kesästä. Millaisia tarjouksia olette saaneet syksyn tarjouskyselyihin? Onko lähes samoissa?

    Metsänkävijä

    Mukava kuulla, että eteni maksuun! Kyllähän nuo Metsäkeskuksen maksatuskuviot toimivat perinteisemmillä Kemera-tuilla ja miksi ei tälläkin. Taisi olla vain tämän uuden metsitystuen prosessit ja lausunnon saamiset toisilta viranomaisilta keväällä varmistamatta ja ehkä edelleenkin.

    Metsänkävijä

    Täällähän on vähän väittelyä menossa. Itsellä positiivista asiaa jaettavaksi! Myönteinen metsitystukipäätös tuli! Maaliskuun alun hakemus tuotti tulosta. Voi käynnistää toimet entisen turvetuotantoalueen metsittämiseksi istuttaen männylle. Osa alueesta rajattiin pois luontaisten taimien määrän vuoksi. Eipä haittaa, kun ohut turpeiseen osaa tulee metsä luontaisesti!

    Metsänkävijä

    Hyvä havainto metsäkierrokselta. Metsäojituksista on ollut niin suuri hyöty Suomen metsien kasvuun, että synninpäästö olisi paikallaan. Nykyiset toimenpiteet ojituksessa ovat toimivia.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 27)