Käyttäjän mo Pirkanmaalta kirjoittamat vastaukset

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • mo Pirkanmaalta

    Omatoiminen metsästys ja seurametsästys eivät sulje toisiaan pois. Metsänomistaja voi vuokrata metsästysoikeuden seuralle ja jättää itselleen oikeuden metsästää (kun puhutaan riistasta joka ei edellytä pyyntilupaa).

    On olemassa metsästystapoja jotka eivät edellytä laajoja yhtenäisiä alueita. Esimerkkinä pelloilta kyttäämällä tapahtuva metsästys, joka helpottuu 1.1.2017 voimaanastuneen metsästysasetuksen muutoksen myötä. Tämän lisäksi kiima-aikaan painottuvaa houkuttelupyyntiä pystyy harjoittamaan verrattain pienellä alueella. Näiden lisäksi kokeneemmilla metsästäjillä saattaa olla muitakin keinoja tuoda hirvet luvattomalta luvalliselle alueelle.

    Suomessa on 300000 metsästäjää, joista noin 100000 osallistuu hirvenmetsästykseen. Osa hirvenmetsästyksen ulkopuolelle jäävistä metsästäjistä olisi äärimmäisen kiinnostuneita hirvenmetsästyksestä. Kaupallisella metsästyksellä viittaan tähän ryhmään, heidän maltillisesti kaupallinen aktivoimisensa ei edellytä tuplahirvitiheyttä.

    Kun kestävyysvelvoitteen suhteen vastuu on metsäkauriin osalta annettu metsästäjille, on luovaa tiedettä pidättää vastuu runsaslukuisemman hirven osalta riistahallinnossa.

     

    mo Pirkanmaalta

    Toinen vaihtoehto lähestyä asiaa on lakimuutoksen kautta (kansalaisaloite.fi). Samainen pykälä 26 muutettaisiin niin että poistetaan hirviltä pyynnin luvanvaraisuus kuten metsäkauriin osalta tehtiin muutama vuosi sitten. Tämä palauttaisi metsänomistajalle mahdollisuuden vaikuttaa hirvikantaan. Samalla tämä avaisi metsästyksen kaupallistamiselle aivan uusia väyliä. Jos ylisuuresta kannasta on vahingonkärsijöitä metsänomistajat 600 000 ja autoilijat 3600 000 niin luulisi tuosta porukasta 50 000 löytyvän tukemaan lakimuutosta. Ja jos löytyy, kansanedustaja joutuisi äänestäessään miettimään miellyttääkö em. ryhmiä vai 100 000 hirvenmetsästäjää.

    Hirvituhoja tulee karkeasti 50 m€ vuodessa , lupamaksuina kerätään 5 m€ vuodessa ja hirvituhokorvauksia maksetaan 0,5 m€ vuodessa. Jos lakimuutoksen seurauksena tuhokorvaukset jää saamatta niin ainakin itse pystyn elämään asian kanssa.

     

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)