Käyttäjän mutukka kirjoittamat vastaukset

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • mutukka

    Viimeksi kun sellulla oli hintahuippu, niin yhtiöt keittivät jopa osasta ostamastaan tukkipuusta sellua, ja vieläkin kannatti. Kuitupuun hintaa ei nostettu eikä nosteta jatkossakaan, koska asiasta on yhtiöiden kesken sovittu.

    mutukka

    Heittomotista koivupilkettä saa yli 1000 kWh energiaa. Samasta määrästä kuitupuuta saa ensiharvennukselta pystykaupassa 4 euroa heittomotilta. Nykyisillä sähkön ja öljyn hinnoilla voi miettiä, kumpi on kannattavampaa: tehdä koivuista pilkettä itselle vai myydä kuitupuuksi.

    mutukka

    Viime kesänä Metsä Group ensiharvensi meidän 22-vuotiaan lehtikuusikon Pohjois-Karjalassa ja maksoi niistä mäntykuidun hinnan. Sekoittavat lehtikuusikuitua Äänekoskella pieniä määriä havukuidun mukaan.

    mutukka

    Pete, kohde muistuttaa eniten kuvaa, jossa on varputurvekangas I.  Räme on ojitettu ensimmäisen kerran joskus 60- luvulla ja kunnostusojitus on tehty 90-luvulla. Turpeen paksuutta en ole vielä mitannut.

    mutukka

    Pete, sillä rämeellä kasvaa suopursua ja hieskoivua. Turpeen paksuutta en ole mitannut. Metsäsuunnitelman mukaan kasvupaikka on kuivahko kangas tai vastaava suo ja muuttuma.

     

    mutukka

    Mitäpä olette mieltä, kannattaako tuhkalannoitus helikopterilevityksenä seuraavanlaisessa kohteessa Ylä-Savossa:

    Ojitettu rämemännikkö (muuttuma), ikä 77 vuotta, kasvu 4 m3/ha, keskiläpimitta 15 cm, pituus 16 m, PPA 19 m2/ha, runkoluku 1000 kpl/ha, tilavuus 150 m3/ha.

    Lähinnä tuo korkea ikä arveluttaa…

     

    mutukka

    Joensuun yliopistossa muutama vuosi sitten tehtyjen Pukkalan ja Möykkysen optimointilaskelmien mukaan juurikäävän lahottamien kuusten osuus lisääntyi yli puolitoistakertaiseksi lahon kuusikon paikalle istutetussa kuusikossa. Metsän tuottoarvo laski 4% laskentakorolla terveeseen verrattuna 13 % jos edellisen sukupolven lahojen kuusten osuus oli 10 % ja 22 % jos edellisen sukupolven lahojen kuusten osuus oli 20 %. Juurikäävän lahottamien kuusikoiden paikalle istutettujen kuusikoiden käsittelyksi suositeltiin yhtä viivästettyä ja voimakasta yläharvennusta ja lyhennettyä kiertoaikaa.

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)