Käyttäjän Naarasteeri kirjoittamat vastaukset

Esillä 8 vastausta, 11 - 18 (kaikkiaan 18)
  • Naarasteeri

    Samsung Galaxy on, siinä 112 sovellus,  kun yksin olen metsässä töissä. Saa apua jos ei mene taju.   Parin tunnin välein vilkaisen sääkarttaa,  jos on ukkosvaroitus. Täällä kaakossa pyörii ukonilmoja ja jos on kaukana autosta niin onhan se mukava tietää ajoissa, että luikkii pois aukosta ennen kuin alkaa salamoida.

    Naarasteeri

    Minulla on ollut kahdesti kirjanpainajatuho täällä kaakon kulmalla. Örkit iskevät vahoihin paljasrunkoisiin kuusiin aurinkoisella paikalla. Niinpä hakkuuaukkojen reunoista on otettu pois riskikuuset jo ennaltaehkäisevästi. Myös varjostava alikasvos auttaa, vaikka lepikko tai kuusentaimet, kunhan kuusen runko jää hiukankin varjoon. Iskemiä näkyy kyllä toisin paikoin rungoissa, mutta ne ei riitä kuusia tappamaan.

    Joudun taimikkojen harvennusvaiheessa jättämään männyntaimia istutettujen kuusentaimien sijaan, täällä päin on ollut nyt 2 suhteellisen kuivaa kesää peräkkäin. Kuusta ei kannata jättää kasvamaan liian kuivaan paikkaan.

     

    Naarasteeri

    Minultakin loppui työterveyshuolto, kun heittäydyin puunkasvattajaksi. Soitin terveyskeskuksen omahoitajalle että miten pääsisi tarkastukseen. Sain ajan hoitajalle, joka haastatteli, määräsi veri- ym kokeet tk:n labrassa, ja vippasi verenpainemittarin kotiin omaa mittausta varten.  Lääkäri luki tulokset. Tulosten perusteella lääkärikäyntiä ei tarvittu, seuraava käynti hoitajalla 3 vuoden päästä jos ei vaivoja ilmaannu.

    En muista mitä maksoi, mutta ei se kallista ollut.

    Naarasteeri

    Jostakin lukaisin, että niityt ovat katoamassa kun karjaa ei enää laidunneta. Olisiko hakkuuaukosta jonkinlaiseksi niityn korvikkeeksi ? Tällaisessa hakkuuaukossa on toisinaan aika monenlaisia kasveja, ja valoa tarvitsevat lajit saavat oivan tilaisuuden.

    Myös eläimet saavat ruokaa, haukat ja pöllöt myyriä, hirvieläimet heinää ja horsmaa,  perhoset ja kimalaiset mettä. Ihminenkin saa yhtä ja toista: villivadelmia, sieniä, puolukoita, lopulta mustikoitakin.

    Eikö voisi ajatella, että hakkuuaukot – sellaiset muutaman hehtaarin – ovat myös tärkeitä monimuotoisuudelle.

    Naarasteeri

    Minulla on Stihl FS 450, ostettu v. 2010, ja hyvin toimii edelleen. Olen sahaillut joka kesä keskimäärin 150 tankillista, pienempää ennakkoraivausta ja taimikoidenhoitoa.  Huollossa se on pari kertaa käynyt, muutama tavanomainen korjaus. Olen käyttänyt koko ajan valmista pienmoottoribensiiniä, puhdistanut tarvittaessa ja ohjeen mukaan käyttänyt. Hyvin toimii. Tämä on sopivan kokoinen 165 cm pitkälle naishenkilölle, valjaat myös  mukavat.

    Minulla on myös toinen saha, Stihl FS 460, 2 vuotta vanha, vähän turhan painava minulle, mutta tehokas kyllä. Yksi korjaus ollut. Pienemmällä käytöllä kuin tuo 450. Saattaa joskus yllättäen jättää käynnistymättä kesken päivän, mutta kun odottaa että kylmenee niin sitten taas starttaa. Valjaat ei ihan sopivat mielestäni naisihmiselle, puristaa rinnuksista.

    Naarasteeri

    Käyn keväisin tarkastamassa tiet. Pieniä painumia olen korjannut vetämällä istutuskuokalla sivuun tursahtanutta maamassaa takaisin painuneisiin kohtiin. Isot puutteet korjaa puunostaja kun puut on ajettu.

    Tie on aataminaikuinen hevostie, ei liene mitään kummempia perustuksia koskaan tehty, ei edes ojia joka paikassa. Ei ole osakaskuntaa, ei tiemaksuja. Jokainen korjaa jälkensä, minä korjailen  oman maani kohdalta. Kyllä siitä pääsee henkilöautolla hyvin ajamaan. Joten oma apu hyvä apu.

    Naarasteeri

    Olen teettänyt vuosi sitten uuden metsäsuunnitelman, teetin suurella suomalaisella puutavarayhtiöllä. Tämän suunnitelman tekijä kävi metsässäni paikan päällä joten lienee tarkempi kuin Metsäkeskuksen, joka heittää enemmän, ehkä siksi että laserkeilaavat alueet. Luullakseni laserkeilaus heittää helpoimmin nuorten metsien osalta.

    Vertaan näitä kahta suunnitelmaa toisiinsa  kun mietin tehtäviä toimenpiteitä. Yhtiön suunnittelija näki Metsäkeskuksen suunnitelman mutta Metsäkeskus ei näe yhtiön tekemää suunnitelmaa. Minusta on hyvä että on kaksi eri näkemystä asiasta,  oma mielipiteeni vielä kolmantena. Kuviot ja niiden numerointi tuottavat vähän päänvaivaa, koska erilaisethan ne ovat, mutta kyllä siihen tottuu.

    Naarasteeri

    Itse käytän hirvikärpästakkia, se peittää kaiken päälaelta puolireiteen, on ilmava ja sopii myös kypärän alle. Nailonisena se repeytyy pusikoissa helposti, joten laitan sen ohuen päällyspuseron alle.

    Kokemukseni mukaan ampiaiset iskevät paljaaseen ihoon, mutta jos sitä paljasta pintaa ei ole näkösällä niin ei tule pistojakaan, tai ainakin ehtii juosta kauemmas.

Esillä 8 vastausta, 11 - 18 (kaikkiaan 18)