Käyttäjän Numppi kirjoittamat vastaukset
-
Kulutus lähenteli 15000MW ke ja to. Lisäksi Ruotsista tuotiin käsittääkseni jo siirtolinjat punaisena lähes se mitä voidaan tuoda. Perjantaina oli muutamia tuotantolaitoksia poissa pelistä. Näihin vedoten hinta oli hurja ja Fingrid heräsi varoittelemaan. Parhaillaan taitaa olla viikon kylmin päivä ainakin etelässä ja kulutus vain 137000MW.
Numppi 6.1.2024, 20:27Tällä seurakunnalla on ihan kohtalainen metsäomaisuus. Ei tämä päätös ainakaan tulevaisuuden taloutta parantamaan tule. Varsinkin kun puulajin vaihtoa ei voi tehdä. Ehkä herra pitää juurikäävän poissa.
Numppi 6.1.2024, 19:38Juuri näin. Vielä ei sentään veroissa näy. Kiinteistöjä ovat myyneet parilla miljoonalla parina viime vuotena. Talous paikallislehden mukaan heikonlainen. Noo kohta hakataan pääosin tukkia niin eiköhän se siitä.
Numppi 6.1.2024, 19:24Täällä meidän lähistöllä eräs seurakunta siirsi kaikki metsänsä jatkuvan kasvatuksen piiriin muutama vuosi sitten. Päättäjät olivat lehdessä tohkeissaan, kun avohakkuut hylättiin. Päättäjille jk tietysti markkinoitiin niin, että rahaa tulee vähintään samalla tavalla ja hoitokulut pienenevät. Metsä uudistuu kuin itsestään. Alue on varmaan Suomen pahimpia juurikääpäalueita, sitä ei tosin päättäjille kerrottu. Ne metsät ovat kirjaimellisesti herran hallussa.
Numppi 6.1.2024, 12:29Ei tainnut olla tarpeeksi halpa sopimus, kun ei uunia saatu käyntiin.
Numppi 6.1.2024, 12:28Joo se on suuren pörssiyhtiön hyvä valehdella pörssitiedotteessaan.
Numppi 6.1.2024, 12:22Numppi 6.1.2024, 12:20Se luottamus häviää siinä johtoportaan ja tämän palstan välillä. Se on sinun suhteen se ongelma. Jatketaan taas keskustelua, kun osaat perustella satujasi paremmin.
Numppi 6.1.2024, 12:15Nostokoukku! Hyvin vaikea saada isoimpien mm Outokummun tietoja. Eivät ne edes julkisia taida olla. Mutta se on ollut julkista, että sähkön hinta heitäkin raapaissut kun siirsivät kriisin aikoihinkin mm ferrokromiuuninsa käynnistystä ym.
Numppi 6.1.2024, 12:06Tolopainen hyvä keskustelu on sitä, että perustelee myös väitteensä. Tämä ei sinun kanssa onnistu, mielipiteet ovat eri asioita kuin faktat.
Tiedoksi sinullekkin, että yli 2e hintaista sähköä on ollut 4 tuntia pörssin historiassa. Enempää en edes viitsi kommentoida, ennen kuin rupeat perustelemaan väitteitäsi muilla kuin joululounaiden tiedoilla.