Käyttäjän Optimus Prime kirjoittamat vastaukset
-
Turpeen uusiutuvuudesta; jos innostun tuottamaan turvepelloltani turvetta ja kuorin siitä 1,5-metrin kerroksen myyntiin, niin kuinka kauan turvekerroksen palautuminen vie ennallistamisen jälkeen ?
A.J:lle B. hakkaamme metsiämme aika lailla maksimitasolla ja samaan aikaan haemme päästövähennyksiä muilta sektoreilta, sekä panostamme vähäpäästöiseen energiaan ja metsien hoitoon.
En ole erityisen huolissani juuri turvesoiden päästöistä; suuremmat ongelmat ovat ihan toisaalla.
Kysymyykseen, mitä tekisin jos omistaisin ojitettua turvemetsää esim 100ha? Pyrkisin kasvattamaan sen tehokkaasti päätehakkuujäreyteen, jonka jälkeen avohakkuu ja suon ennallistaminen ja tulojen sijoittaminen esim. ydinenergiaan, aurinkoenergiaan tai vetytalouteen.
Samaa mieltä, että puuston kasvatuksella ei voida, eikä pitäisi pyrkiäkään kompensoimaan fossiilisen energiakulutuksen CO2 päästöjä. Ainoa keino millä C02 päästöt saadaan hallintaan on puhtaaseen energiatuotantoon vaadittavan teknologian kehittyminen tai ihmisten sukupuuutto.
A.J.lle, maatalouden päästöistäkin merkittävä osa muodostuu turvepohjaisilta pelloilta. Itselläkin niitä on kolmisen ha…
Vaikka suometsän puuston kasvuun sitoutuu hiiltä, niin samanaikaisesti maaperän turvekerros on päästölähde, kun se tuottaa hajotessaan hiilidioksidia ja kasvihuonekaasupäästöjä (metaania CH4 ja ilokaasua N2O).
Päästöjen määrä riippuu siitä, miten syvällä pohjaveden pinta on. Vedenpinnan yläpuolisen hapellisen turvekerroksen hajoaminen on nopeaa. Tyypillisesti ojitussyvyys on yli 0.5m ja kesällä vedenpinnan laskiessa kuivuuden takia, jopa metrin kerroksessa tapahtuu turpeen hajoamista ja tätä puiden kasvu ei pysty kompensoimaan. Tuo 20cm-30cm voi hetkellisesti toteutua ihannetilanteessa, mutta ei käytänössä ole realismia.
Ja toisaalta jos vedenpinta on liian ylhäällä, puiden kasvu hidastuu ja pahimillaan loppuu juurten tuhoutuessa.
Luken tutkijoiden mukaan voidaan jo sanoa, että ojitettujen ja hyvin kasvavien korpien maaperäpäästöt ovat suuret. Riippumatta hakkuutavasta ojitetut suometsät ovat tyypillisesti päästölähde.
Huonoin skenaario on, että turve nostettaisiin uudelleen ”normaaliksi” energiamuodoksi. Vaikka kyseessä on kotimainen energianlähde, turpeella on kohtuuttoman suuret päästöt sen tuottamaan energiaan verrattuna.
Ilmastopaneelin puheenjohtaja, emeritusprofessori Markku Ollikaisen mukaan turpeen päästöt ovat Suomen energiankäytössä olivat vuonna 2019 noin kuusi miljoonaa tonnia. Lisäksi turvekenttien ilmastopäästöt olivat noin 2 miljoonaa tonnia.
Turpeen ominaispäästöt ovat jopa kivihiiltä suuremmat. Ojitetuilta soilta kaivetun turpeen ilmastovaikutus on noin 110 prosenttia kivihiilen ilmastorasituksesta – ”Boreal Environment Research”.
Tässäkin ketjussa on ehdotettu turvesoiden metsittämistä turvetuotannon päätyttyä, mutta sekin on haihattelua. Alustavien tulosten mukaan suometsien yleistyvät hakkuut voivat lisätä 20 prosentilla Suomen vuotuisia kokonaispäästöjä ja romuttaa Suomen metsänielut. Edes siirtyminen ojitetuissa turvemetsissä avohakkuista jatkuvaan kasvatukseen ei vähennä riittävästi syntyviä ilmastopäästöjä.
Eli jos ajatellaan puhtaasti päästöjä, niin turvetuotannosta tulee luopua.
Turvetta alettiin Suomessa polttaa alun perin energiakriisin seurauksena 1970-luvulla. Öljykriisin jälkeen energiatuotanto jäi päälle, kun siitä oli ensin tukien avulla tehty kannattavaa.
Energian huoltovarmuus lyhyellä aikajänteellä ja tulevana talvena on nytkin tärkeää, mutta pitkällä aikajänteellä turve on kestämätön ratkaisu. (Toisaalta Suomen vaikutus maapallomme kokonaispäästöihin on hyttysen pieru, mutta yritetään nyt kuitenkin)
Ei siis ole järkeä, että Suomi kääntäää pyörää taaksepäin. Turpeen aika on mennyt; lisätään ydinvoimaa ja tuulivoimaa ja parannetaan energiatehokkuutta.
Turpeen perään haikailevat voivat suunnata energiaapuusavottaan.
Hirvillä on välillisesti yhteys myös kirjanpainajaongelmaan.
Kuusettuminen on kiistatta ongelma kuivilla maapohjilla, hirvikannan ohjatessa liikaa puulajivalintaa.Ote aamulehdestä: Pirkanmaalle myönnettyjen hirvilupien määrä putosi viime vuodesta :
”Ainakaan tätä alemmaksi kannan ei pitäisi METSÄSTÄJIEN mielestä mennä. Metsästettävää on sopivasti, ei tarvitse tyhjiä metsiä haravoida.”
Metsästäjät haluavat ylläpitää hirvieläinkantaa, jotta saalista piisaa ja metsästys sujuu – ilman jalkatyötä. Päätökset kannasta tekevät metsästäjät, eivät metsänomistajat.
Voi siis kysyä, tekevätkö metsästäjät myös puulajivalinnan puolestasi ?https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000008950555.html
Kyllä; Hirviä on liikaa ja hirvien aiheuttamat vahingot suhteessa hirvistä saatavaan hyötöön eivät ole tasapainossa.
Ongelman ydin on, että metsästäjien päätäntävalta kannansäätelyssä on liian suuri. Kanta-arviot ja päätöksenteko lupamääristä on pitkälti metsästäjien hallinnassa ja tietenkin itse metsästys. Keskiverto metsästäjälle saalismäärä on määräävä tekijä ja suuri hirvikanta takaa paremmat saaliit.
Nykyään isolla osalla metsästäjistä ei ole omaa metsää ja siten metsästysseuroissa metsänomistajien ääni jää vaimeaksi ja metsätalous koetaan osin jopa kilpailevana tekijä metsästyksen kannalta.
Keinoja metsänomistajan kannalta parempaan hirvikannan säätelyyn on kanta-arvion luotettavuuden parantaminen, päätöksenteon avoimuuden lisääminen ja maanomistajien vaikutusmahdollisuuksien parantaminen hirvikannasta päätettäessä.
Yksilötasolla voimme jokainen pyrkiä vaikuttamaan eri tavoin, esim. käymällä vuorovaikutusta metsästäjien kanssa, olla yhteydessä lainsäätäjiin, kuten oman alueen kansanedustajaan. Parhaimpana keinona lienee kuitenkin liittyä paikalliseen hirviporukkaan ja vaikuttaa sen toimintaan ja painaa liipaisinta kun hirvi sattuu kohdalle.