Käyttäjän pihkanaama kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 81)
  • pihkanaama

    Samoin, sakset vasemmalla, koukku oikealla. Jos pölkkyjä tulee raahattua enemmälti, vaihdan välillä kättä saksilla rasittavuuden tasaamiseksi.

    pihkanaama

    Verottaja hyväksyy traktorimönkijän kalustoon kuuluvaksi, kun on hyvät perusteet.
    Metsää riittävä määrä (ei mikään 4ha puuhapalsta) ja ajotunnit metsätöihin ja myytävälle puulle tulee olla riittävät suhteessa omien puiden ajoon ja muuhun omaan käyttöön. Kyselivät kylläkin tarkkaan erillisiä selvityksiä, jotka annettuani hyväksyivät verotukseen esittämälläni tavalla. Ajopäiväkirja kannattaa tehdä mahdollisimman tarkaksi, johon merkitään omat ajot sekä metsätöiden ajot. Esimerkiksi sen halusivat jälkikäteen kirjallisena.

    pihkanaama

    Tuollaista vähän yli 20-v kuusikon apuharvennusta olin tänään aloittelemassa. Kyseessä on noin 1ha kuvio, jossa on noin 2400 puuta pystyssä, eli taimikon hoito on tehty liian lievänä.
    Otan lähtökohtaisesti alle jääneet kuuset ja ylispuuksi päässeet koivut pois. Koivua ja mäntyä kuviolle jää noin 10% sekapuustoksi.
    Lähtökohta näyttää selvästi ylitiheästä. Pyrin jättämään noin 1500-1600 puuta jäljelle varsinaista ensiharvennusta varten. Tänään sahattu koeala näytti kyllä mielestäni erittäin hyvälle tuon jälkeen.
    Puut ajan metsästä pois kelkalla/mönkijällä, jolloin kovin leveitä ajouria ei tarvitse tehdä.
    En varsinaisesti tähtää kuusikon kasvatuksessa tähän, vaan pyrin harventamaan taimikot riittävän sopivaan tiheyteen. Ostopalstojen kohdalla vaan nuo työvaiheet on tehnyt joku toinen aikanaan. Mukavaa puuhaa tuo silti on vaihteeksi.

    pihkanaama

    Minulla kaikki alkoi uuden oppimisen innosta. Omat mettäni olen ostanut vapailta markkinoilta sopivan palstan sattuessa kohdalle. Ohi menneitä tarjouksiakin tietysti on enemmän kuin tärpänneitä. Se itsessään on ollut jo mielenkiintoista metsätiloihin tutustuessa ja arvioidessa ostokohdetta.

    Alusta asti oli selvää, että aion myös töitä tehdä metsissäni. Kaikki työmuodot sinällänsä ovat olleet mielenkiintoisia opetella. Kunnon ylläpitäminen metsätöitä tekemällä ja ergonomisten työtapojen harjoittelu ovat olleet itselleni mielekästä hyötyliikuntaa.

    pihkanaama

    Boorilannoittamista kahdelle kuviolle, vajaa pari hehtaaria
    Koivun taimien istutusta 1,5 hehtaaria
    Taimikon heinimistä 3 kuviota, pari hehtaaria
    Taimikon raivuuta 2 kiuviota, sitäkin tulee pari hehtaaria
    Taimikon hoitoa 5 kuviota, siitä kertyy enemmän, ehkä 3 hehtaaria.
    Nuoren metsän hoitoa vajaa hehtaari, tuon ajattelin tehdä polttopuuhakkuuna. Niiden puiden tekä jää seuraavalle keväälle.
    Keväällä on odottamissa polttopuun tekoa joulukuussa lopetettu rankasavotta, noin 40-50 pinomottia.
    Ainakin yksi päätehakkuu pitäisi neuvotella kesäkorjuuseen.
    Lisäksi pitäisi keretä parilta kuviolta kaatamaan ylispuukoivut kuusten päältä pois. Se on jo siirtynyt liikaakin.
    Pirskatti kun nuo leipätyöt haittaa hyviä harrastuksia…

    pihkanaama

    Noinpa minäkin olen ymmärtänyt, että jättöpuu nimensä mukaan jää luontoon. Kasvaa minkä kasvaa ja mihin kaatu, siihen maatuu.

    Näin kai sen siis pitäisi mennä. Kiinnostaisi tietää, valvotaanko tuota mitenkään ja tuleeko sanktioita, jos jättöpuut onkin kaadettu ja ajettu pois?

    pihkanaama

    Toimisko halvin ja pahanhajuisin parhaiten?
    Sitä ainakin raskisi reiluiten lorauttaa hajustamaan.

    pihkanaama

    Itselläni on jalostunut vuosien saatossa kesän työasu näin:
    Paidaksi muusta käytöstä poistetut kauluspaidat, aurinkoisella kelillä vaalean sävyiset. Voi nostaa kaulukset pystyyn, niin ei aurinko porota niskaa punaiseksi. Hihan suut saa suljettua napilla tiukalle. Housuina vaaleat reisitaskuhousut. Vaatteiden värilläkin
    on iso merkitys lämmön kerääntymiseen, kun on aurinkoinen keli.

    pihkanaama

    Itse raivailin ostopalstalta taimikon, jossa näytti ennen raivausta olevan kuusia harvakseltaan. Hieskoivua ja pihlajaa oli paikoin sakeana. Raivatessa niitä kuusia löytyi kuitenkin yllättävän paljon, noin 1600 tainta / ha. Jätin aukkoihin hiestä sekaan, jäi yhteensä noin 1900 tainta hehtaarille.

    Jos aukkopaikkoihin meinaat istuttaa lisätaimia, odottaa sinua kova heinääminen. Muuten nuo lisätaimet tuppaa kuolemaan heinän sekaan, kun ovat jo lähtökohdiltaan niin jäljessä. Helpommalla pääset myrkyttämällä heinän noista aukkopaikoista ennen istuttamista.

    pihkanaama

    Itselläni on pahimman laadun vattu/horsmapöheikkö, yli miehenmittaista. OMT-pohjalla kyllä kasvaa! Edelliseltä omistajalta oli jäänyt ala uudistamatta. Istutuksen jälkeen kahtena kesänä olen sen nyt raiva veitsen kanssa käynyt läpi reikäperkauksena. Ensimmäisellä kerralla tein heinäkuussa, viime vuonna syyskuussa, kun vatukko ja horsmikko on mennyt ruskeaksi. Työaikaa meni jälkimmäisellä kerralla noin puolet vähemmän, kun taimet erottuivat selvästi pöheiköstä. Tuon perusteella suosittelen syys-lokakuuta.

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 81)