Käyttäjän pölkkypää kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 29)
  • pölkkypää

    Millään matematiikalla eh ei ole muuta kuin tulevan tukkisaannon maksimoimiseksi tehtävä toimenpide metsänomistajan kannalta katsoen.

    pölkkypää

    Rehellisyys ei monestikkaan kuulu näiden helppoheikkien vahvimpiin puoliin on sitten kyse mistä taiteenlajista tahansa.

     

    pölkkypää

    olen tässä ottanut kuppia nimipäivän kunniaksi ja tahdon tässä vain sanoa

    että kukin vain istukoon omin hoisuin tuleen.

    pölkkypää

    Minä olen kaivattanut syvät kaivannot tien poikki ja varoitustaulun kun on

    tiedossa kaukaisemmilla palstoilla ettei itsellä ole liikkumistarvetta useampaan vuoteen.

    pölkkypää

    Tässä kannattaa pohtia keiden kannattavuutta parannetaan ja keiden ei.

    Tutkimuskin on tänä päivänä sitä että ken leipää syöt sn lauluja laulat.

    pölkkypää

    Muutama sana minultakin.Pyydä tarjouksia useammalta varsinkin päätehakkuukohteissa,harvennuksilla talodellisesti oleellinen merkitys on harvennusjäljellä hinnan lisäksi,käy katsomassa firmojen harvennusjälkeä sillä paikkakunnalla missä metsäsi.

    pölkkypää

    Tuohon keski-euroopan puukauppaan kommentoisin sen verran että

    siellä kaikenmaailman jopparit ja välistävetäjät hämmentävät pakkaa

    niin että siellä on oltava monta kertaa tarkempana kuin täällä pohjolassa,

    puhun kokemuksesta.

    pölkkypää

    En väheksy prosentteja mutta minulle euro on se likvidi valuutta jota tuijotan.

    pölkkypää

    Heikki Nivala on tehnyt hienon työn kun tämä hanke on saatu finaaliin.

    Täältä päijät-hämeestä syvä kumarrus pohjoisen suuntaan,on todella

    miehen työ.

    pölkkypää

    Aika pitkät on tilivälit tuossakin,eikä tukkiprosentit huimaa.ei tosin tarvi nähdä vaivaa eikä tule ”rumia” aukkoja.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 29)