Käyttäjän Rahmametsuri kirjoittamat vastaukset

Näin on. Koska raaka-aine on kallista ja työvoima myös, tuotekin sivussa päämarkkinasta, suuruuden ekonomia on ainoa mahdollisuus, toki laadun ohella.

Maailmanpolitiikassa muuttuu nyt asetelma niin nopeasti, etten uskalla seurata. En osaa sanoa mitään tapahtuu – mutta oletan että korjuu ja kuljetuskustannukset nousevat kun fossiilisten hinta nyt on kovassa nousussa.

Nyt on minulla lähde hukassa, mutta bongasin uutisen jossa eläkeyhtiöt kertoivat että laittavat kiinteistöjään myyntiin koska heillä on lupa nostaa riskinottotasoa (ja tuottoa).

Ei sanottu, koskeeko erityisesti ja vain rakennuskiinteistöjä, vai myös metsää.

Jos eläkeraha alkaa häviämään tilamarkkinoilta, sillä on varmasti jonkunlainen vaikutus. Toki, tilat ovat kaikeni viime aikoina tuottaneet enemmän kuin kiinteistöt, mutta jos arvonnousu on perustunut tähänja puun hinta on laskupaineessa, voidaan sielläkin todeta että kannattaa olla ekojen joukossa myymässä, ei vikojen.

Metsälehden Metsä ja raha -tapahtumassa Aari Metsän toimitusjohtaja Mikael Beck maalasi kuvaa havupuun globaalista niukkuudesta ja hintapiikeistä, lainaan ette sanoja pistä suuhun:

​”Havupuuvarat ovat maailmassa rajalliset… Samaan aikaan kun kiinnostus uusiutuviin materiaaleihin ja esimerkiksi puurakentamiseen on kasvussa, havusahatavaran tuotanto on monin paikoin laskussa… Keski-Euroopan havupuuvarat ovat koetuksella lähitulevaisuudessa. Ennusteet ovat todella lohduttomia. Fakta on se, että Keski-Euroopasta havupuu vähenee… Olemme erittäin luottavaisia sen suhteen, että keväällä tullaan tukilla näkemään viime kevään tapaiset hintahuiput… Tällä hetkellä puu on arvokkaampaa juuret maassa korkoa kasvamassa.”

​On tietysti selvää, että metsänomistajien rahojen ja omaisuuden hoidosta elävän tahon kuuluu puhua hintoja ylös ja kehottaa ”lakkoon” kuitupuun osalta. Epäilen kuitenkin että markkinatilanne on parhaillaan ajautumassa pisteeseen, jossa teollisuuden ja metsänomistajien välinen köydenveto ratkeaa teollisuuden ”eduksi”, mutta ei niin että teollisuudella olisi juhlaan aihetta – vaan kun eivät muuta voi.

​Vaikka Beck puhuu hintahuipuista, teollisuus on jo alkanut seisottaa tehtaita ja rajoittaa tuotantoaan. En usko että tämä on pelkkää taktikointia, vaan puhdas kannattavuuskysymys. Tässä omat ajatukseni siitä, miksi uson että teollisuus vie tässä ottelussa ”pidemmän” korren:

​1. Kannattavuusraja: Teollisuus toteaa suoraan, että puu on jo nyt liian kallista lopputuotteiden markkinahintaan nähden. Kun sahatavaran tai sellun hinta globaaleilla markkinoilla ei nouse samassa suhteessa, tehtaiden ajaminen tappiolla loppuu lyhyeen. Teollisuudella on varaa (ja pakkorako) seisottaa koneita mieluummin kuin tuhota tase kalliilla raaka-aineella. Kova tahtokaan muuhun ei auta, kuten ehkä Metsä näyttää. Tokihan metsänomistajien osuuskunta jatkaisi, jos voisi. Mutta ei voi.

​2. Kysyntäpuolen sakkaus: Puurakentamisen kasvu on hieno asia  mutta enemmän se taitaa olla visio. Korkotaso ja yleinen taloudellinen epävarmuus ovat hyydyttäneet rakentamisen Euroopassa ja käännettä ei taida vielä näkyä, pitäisi tuo sota saada pois. Samoin monet lopputuotteet ovat viennin suhteen kysymysmerkkejä. Beckin mainitsema Saksan 150 euron tienvarsihinta kuuselle kertoo kyllä hätätilasta, mutta en tiedä kestävästä markkinasta – jos lopputuote ei käy kaupaksi, raaka-aineen hinta tulee vääjäämättä alas vaikka sitä ei nykyhinnalla saisikaan.

​3. En usko että viennistä on isossa mittakaavassa ratkaisuksi. Puun vienti Saksan markkinoille on logistisesti aika kallista ja monimutkaista. Se on ehkä enemmän teoreettinen vaihtoehto, jolla pelotellaan kotimaista teollisuutta, mutta massiivisessa mittakaavassa se ei ratkaise suomalaista kuitu- tai tukkivarantoa.

​4.teollisuuden kestävyys pakon edessä: Teollisuus on suuryksikkö, joka pystyy keskittämään voimansa ja koordinoimaan seisokkeja. Hajautettu metsänomistajakunta (tässä Aarni tietenkin suurena pelurina erikoisasemassa) taas tarvitsee lopulta puunmyyntituloja verojen, lainojen ja metsänhoitokulujen kattamiseen. ”Juuret maassa kasvava korko” ei maksa laskuja. Vaikka sitä ei ääneen sanota, epäilen aarninkin lakkoaseella olevan rajansa.

​Näen että markkinavoimat ovat nyt ottamassa mittaa toisistaan, ja vaikka metsänomistaja voi hetken odottaa, teollisuuden seisauttaminen on niin raju vastaliike, että se pakottaa raaka-ainemarkkinat uuteen tasapainoon. Teollisuus ei maksa sellaista hintaa, jolla se ei voi toimia – se on fysiikan laki, jota edes globaali havupuupula ei muuta.

Mutta – tämän palstan lukijat tietävät että en ole täällä kavereita etsimässä – ellei niitä sitten tule sillä että pyrin aika kaunistelematta kuvaamaan ajatuksiani. Siksi voi olla että minä olen joskus liiankin raju.

Jännä nähdä, mitä mieltä olette?