Käyttäjän Raivaaja kirjoittamat vastaukset
-
Itse en ole tarkkaan koskaan ajattelut kulutusta mutta jotain 6 päivää kestää 20 litran pönikkä. Metsurit ei keskimäärin juoksukunnoltaan ole kummoisia. Mutta jos tehtävä olisi esim 30km metsäkävely niin varmaan siinä oltaisiin aika jaksavia.
Raivaaja 3.9.2017, 11:46En tiedä mistä tämä pään aukominen Artolle on saanut alkunsa kun en seuraa niin tarkasti keskusteluja. Mutta hehtaarimääristä jotain niin on itsekin tullut tehtyä ennakkoraivauksia 3 ha päivässä. Ei noissa tietenkään mitään raivaustarvetta ollut, risu siellä toinen täällä. On ollut työnantaja joka raivuuttanut käytännössä kaiken oli raivaustarvetta tai ei. Nykyään on sitten toinen äärilaita, ei tehdä ennakkoraivauksia ollenkaan. Jotain todella pahoja ryteikköjä on raivattu mutta niitäkin vasta sitten kun moto on jo hakkaamassa eikä hommasts meinaa tulla mitään.
Raivaaja 1.9.2017, 21:59hyväkuntoiset ammatikseen tosissaan raivaavat ovat tuloksentekokyvyltään aika samalla viivalla. En usko isoihin eroihin. Raivaustunteja lisäämällä eroja voi saada mutta siinäkin tulee pitkän päälle raja vastaan. Ikä tietenkin jossain vaiheessa alkaa hidastamaan tahtia. Mutta kovia ukkoja löytyy vielä kuusikymppisistäkin. Joukossa on myös aika paljon elämäntaparaivaajia joiden tienestit jää todella alas. Itsekin olen täällä höpissyt raivausmääristä mutta kohteet on usein niin erilaisia ettei nuo tuo mitään vertailukelpoista esille.
Raivaaja 24.8.2017, 14:4420 vuotta olen raivannut ja suurin taksa ollut 300€/ha. Vastaisiko yrittäjätaksaa 500€ + alv. Lähtökohtaisesti metsänomistajien pitäisi itse raivata taimikkonsa mutta suurimmalle osalle metsään ei mitään yhteyttä. Asenne se että halvalla saa käydä raivaamassa, muuten voi antaa olla.
Raivaaja 22.8.2017, 20:30Noilla taksoilla metsäforest jäi kakkoseksi kun metsänomistaja kysyi raivaustarjoiksia. Mhy sai kohteen. No, ainskin työtä riittää.
Raivaaja 22.8.2017, 20:26Meillä mhyssä käytännössä on 200 euron kiinteä taksa. Työkarttaan merkattu max 190-200€. Varhaisperkaus 160-170€. Metsänomistajalle tarjous noilla hinnoilla tehty ja ylittää ei saa. Just teen yli 20 ha taimikkoa jossa taksa kiristetty 180 euroon. Juosta saa…
Raivaaja 22.8.2017, 20:04Joo, itsellä 6 litran combikannu joka riittää tavallisesti kahdeksi päiväksi. Sahana stihl 460. Ikää lähemmäs 50 vuotta mutta mitään hidastumista ei ole vielä tapahtunut. Tulosta tulee vanhaan malliin. Paino sama kuin teininä. Taimikin raivauksessa tämä vuosi kokonaisuudessaan on menty tuolla hehtaari/pv tahdilla. Erittäin vaikeita kohteita ei ole ollut jolloin tahti tietenkin hidastuisi.
Raivaaja 22.6.2017, 18:14Meillä paikallinen hirviporukka jätti 9 kaatolupaa viine syksynä käyttämättä. En tiedä syytä. Nyt noin 40 ha tänä keväänä raivaamissani taimikoissa viime talven tuhot aika hurjat. Hirvet mellastaneet tuhoten ison osan taimikoista.
Raivaaja 10.4.2017, 12:13Pohjois-Amerikassa sahatavaran hinta on alkuvuonna noussut 40 prosenttia. Jossain sentään tapahtuu. En tiedä sitten miten alhaalta on ponnistettu.
Raivaaja 3.4.2017, 18:14Itse olen ottanut karttapaikasta lähestymiskartat kun tarjouspyyntöä sähköpostitse kysellyt. Itse merkinnyt vielä karttaan kuvion kohdan. Kartat pdf:nä. Kuvakaappaustakin voi käyttää metsään.fi palvelusta jos kuviotietoja lähettää.