Käyttäjän Rautakosken-Kettu kirjoittamat vastaukset

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Rautakosken-Kettu

    Täytyy myöntää että olen salaa paikkaillut  Bortrac lannoitusta. Mutta – syitä on ollut ehkä (?) monia ja ihmetystä on paljon. Ekana kesänä laskujeni mukaan tein virheen ja annos oli vain 2/3 suosituksesta. Siitä kaksi vuotta siitä niin laitoin puolet suosituksesta kun ihmettelin että osissa puita oli vaikutus mutta sittenkin oli latvoja jotka yritti tuplata. Sen jälkeen olin tyytyväinen … kunnes tajusin että vieläkin oli linjoja (?) eli kuvion aurinkoinen kuusikon reuna mikä yritti kieroja latvoja. Salaa yliannostin 1/2 annoksella pelkästään sen reunan. Luin sitten iltasella ja törmäsin kun tekstiin missä sanottiin että voimakkaassa kasvuvaiheessa (kuusikko oli vuosi sitten 1- harvennettu) boorin puutos korostuu. Sitten muistin myös että alue on entistä lehmien laidunmaata – eli typpipitoisella maalla boorin boorin siirtyminen kuuseen vaikeutuu. Olen nyt selittänyt itselleni että yli annostus on ollut perusteltua mutta aavistuksen verran huonolla omatunnolla olen tuota kuusikon reunaa seurannut. Liiallisen annoksen merkkejä ei ole kuusikossa näkynyt. Tottakai olen myös pohtinut että pitäisikö vaihtaa valmistetta Bortracista toiseen jos se kuitenkin on liian liukenevaa eli boorituksen ei pitäisi olla noin pallottelua – kait (?). Samalla olen pohtinut että lisää lannoitetta kuusikkoon myöhemmin ei voi laittaa koska kaikissa metsälannoitteissa on mukana myös booria ja kukapa haluaisi yliannostusta omaan metsään. Lannoitteita ei tosin tarvita vähään aikaan koska kuusikko kasvaa nyt hyvin, kaiken jälkeen – ja latvat on normaaleja. Discalimer – älkää tehkö niin kuin minä tein.

    Rautakosken-Kettu

    Minun subjektiivinen mielipide – Stihl FS131 on mahdollisesti paras teho-paino suhde mitä markkinoilta  löytyy. Tankillisella pihi kone vetää lähes kaksi tuntia taimikon hoitoa jos terä on teroitettu eikä kivellä pilattu. Koska saha on kevyt niin tehty pinta-ala on suurempi vähemmällä rasituksella tuntia kohden kuin nk. tyypillisissä metsurin sahoissa jolloin saha sopii vanhemmalle kropalle vaikka yksikään saha ei ole meille riittävän kevyt. Kuitenkin hyvä muistaa että ylivoimaisesti suurin osa vesakosta menee tällä sahalla, paksumman kanssa pitää olla kärsivällisempi ja hirveässä pöpelikössä pitää pitää koko ajan kierrokset korkealla.  Virtain moottori sahasta saa perus raivaus Bachon peltiteriä 10kpl satasella alennuksesta. 500 oravan euronahkaa ei tosin riitä uuteen Fs131 sahaan, uusia löytyy yli kuuden sahan. Niin ja tähän sahaan varaosia löytyy useasta kaupasta jos saha joutuu kovaan käyttöön.

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)