Käyttäjän Rippe kirjoittamat vastaukset
-
Vastaan kysymyksiin:
– Metsäni ovat noin 60km Napapiirin alapuolella. Korkeus merenpinnasta noin 50m. Käytännössä olemme alueella, joka juuri nyt hyötyy ilmaston lämpenemisestä. Metsä ei tietenkään heti reagoi asiaan, vaan genetiikallakin taitaa olla osansa. Käytännössä metsätilojen keskikasvut ovat metsämaalle 3-4 m3/ha/vuosi. Parhaat kuvioni kuitenkin kasvavat juuri nyt jopa 10 m3/ha/vuosi.
– Ruotsissa on päätehakkuulle suojaikä. Se riippuu millä leveysasteella metsä on. Täällä se taitaa olla noin 90 vuotta. Metsätaloussuunnitelmassani on 82 -vuotias kuvio, hyvällä kasvupaikalla. Se ei ole papereiden mukaan vielä saavuttanut suojaikää. Yläharvennusta ei ole kielletty, mutta puunostaja meni hiljaiseksi, kun otin asian esille.
– On erittäin hyvä, mikäli väittämäni ”JK:n taantumisesta” on väärä. Varmaan tulen joihinkin kuvioihini soveltamaan JK:ta. Mielipiteeni kuitenkin on, että riski ”käänteiselle rodunjalostukselle” on suuri. Istutettavat taimet ovat hyvää ainesta, ja kasvavat varmasti nopeampaa kuin luontaiset. Vallankin, jos siemenpuiksi on jäänyt kehnoja yksilöitä.
– Metsänhoidon suositukset ja käytännöt muuttuvat koko ajan. Ja näin pitääkin olla. Perspektiivia antanee se, että alueellamme ei olla vielä ehditty päätehakkaamaan nykyisen, jaksollisen kasvatuksen satoa. Eli syklit ovat pitkiä. Emme voi tietää, minkälaista puuta arvostetaan 50 -vuoden kuluttua. Mutta juuri nyt on sellainen tilanne, että laiska metsänhoitaja on saattanut (tuurilla) tehdä jopa optimaalisen metsänuudistuksen 1990 -luvulla, jos ei ole tehnyt avohakkuun jälkeen yhtään mitään. Luontainen koivikko on voinut antaa ihan hyvän kuutiomäärän, ja näillä energiapuun hinnoilla voi lopputulos voittaa koulukirjan mukaisesti hoidetun metsän. Mutta tämä on erityisesti tuurin ansiota, sillä aikaisemmilla energianpuun hinnoilla olisi tilanne tietysti ihan toinen.
– Metsän uudistamisen ja hoitamisen hinnoittelu on tietysti moniselkoinen juttu. Itse olen juuri nyt tykästynyt raivuuhommiin, joten sille en laske hintaa. Aikaisemmassa laskelmassani laskin kuitenkin varhaisperkuulle 200€/ha ja taimikonhoidolle 400€/ha. Lisäksi tietysti muokkaus, jolle laitoin 300€/ha ja istutukselle 800€/ha. Näistä ja 4%:n korostoa tulee noin 7000€/ha, kun ajaksi otetaan 40 vuotta. Näitähän voi tietty pyöritellä miten haluaa. On kuitenkin selvää, että pohjoisessa laskelmien lopputulokset ja johtopäätökset ovat erit kuin etelässä.
Ikiliikkuja on keksitty. Se on väittely metsänkasvatuksen metodeista. JK vs Jaksollinen.
Aika turhaa tämä härkäpäinen vänkääminen. Kaikki sanottava on tullut jo aikaa sitten sanotuksi. Mutta sanonpa kuitenkin.
Molemmat koulukunnat ovat varmasti oikeassa, tavallaan.
Metsän uudistaminen jaksollisella menetelmällä, ja vaikkapa 4%:n korkokannalla antaa sellaisia tuloksia, että voi todeta homman olevan järjetöntä. Meillä ensiharvennus tehdään käytännössä noin 40v iässä, jolloin käytännössä ollaan sijoitettu reilut 7000€/ha tuohon mennessä. Sitten 30%:n alaharvennus, ja tilille tulee 1000-2000€.
Jatkuvan kasvatuksen yläharvennukset voivat toimia joihinkin kuvioihin yhden miessukupolven ajan ihan hyvin, mutta lopputulemana varmastikin on vajaatuottoinen (=harva) metsä kehnohkoja puita, sillä käänteinen rodunjalostus on tehnyt tehtävänsä. Lopultakin, jotain on tehtävä jos haluaa oikeasti elinvoimaisen metsän.
Näistä voi sitten kehitellä oman mielensä mukaisia variaatioita. Jos kuvitellaan, että energiapuun hinta säilyy nykyisellä tasolla, tuo se uusia mahdollisuuksia.
Minulla esimerkiksi on hyväkasvuinen kuvio, ikää noin 40v. Puuta noin 200 m3/ha. Tämä tietysti pitäisi ohjeistuksen mukaisesti alaharventaa nyt. Voisi saada noin 30€/m3 ja 60m3/ha. Eli 1800 €/ha. Sen jälkeen odotellaan 20-30 vuotta seuraavaa tiliä…?
Olisiko vaihtoehtona odottaa vielä noin 5 vuotta, ja päätehakata sitten kaikki pois? Nykyisillä hintatasoilla ja valitsemallani korkokannalla (4%) saan tämän antamaan parhaan tuoton. Toiseksi parhaan tuoton saan simuloinnissani sille, että voimakas yläharvennus nyt, ja kasvatuksen jatkaminen. Nämä molemmat tavat ovat tietysti vallitsevan metsänhoito-opin vastaista touhua, ja täällä Ruotsissa jopa lainvastaista. Mutta korkea kuitupuun/sellupuun hinta tekee tällaisen kasvattamisen houkuttavaksi. Toisaalta, tällainen nopeamman kierron kasvatus voisi olla Etelä-Suomen hyväkasvuisilla kuusikoillakin yksi vaihtoehto.
Tietysti, yllä esittämäni vaihtoehto edellyttää metsän istutusta jalostetuista taimista, jotta tuo sama toimenpide olisi tehtävissä 40v kuluttua.
Monenlaisia vaihtoehtoja varmasti on, ja kukin tehkööt metsissään niin kuin parhaaksi näkee.
Muutamia eroavaisuuksia Ruotsin ja Suomen metsäpolitiikassa on:
– Ruotsissa ei makseta tukea raivauksiin. Tämä varmaan useammin johtaa raivaamattomiin taimikoihin. Oma silmämääräinen otanta tukee tätä.
– Ruotsissa on paljon vähemmän ojitettua suomaata. Voisiko johtua siitä, että valtio ei ole maksanut ojituksiin tukea? Ero on silminnähden merkittävä.
– Ruotsissa on metsille suojaikä. Tämä on kait ollut joskus Suomessakin?
– Ruotsissa metsätiloja ei voi pilkkoa kovin pieniin osiin. Käytännössä halutaan, että metsätilat olisivat merkityksellisen kokoisia, ja puuntuotanto tulee olla yli 200 m3/vuosi.
Kuinka nämä eroavaisuudet voisivat vaikuttaa hiilinieluun, en tiedä.
Koko hiilinielu on minulle melkoista hepreaa. Tuntuu maalaisjärjellä, että metsä toimii hiilinieluna juuri niin kauan, kun kuutiot per hehtaari kasvavat. Jossain vaiheessa metsä on niin vanha, että kuutiot eivät juurikaan lisäänny.
Prikulleen samaa mieltä. En millään voi ymmärtää, että metsän jättäminen hakkaamatta olisi minkäänlainen ratkaisu hiilinielun kasvattamiseksi. Minullakin on hakkuukypsä kuvio, jossa noin 200 m3/ha. Se ei enään kasva, vaan näyttää lahoavan samaan tahtiin kasvun kanssa. Teoriassa voisi ehkä kasvaa muutaman kymmentä mottia.
Jos haluaisi todellista hiilinielua, pitäisi avohakatut puut kaivaa maan alle. Siellä ne säilyisivät vuosisatoja. Tämä olisi tietysti hyvinkin absurdi ajatuskuvio. Mutta taitaa olla aika mahdollinen tulevaisuudessa, kun tässä kaikenlaista hullutusta näkee.
Talvivaara on kaivosteollisuuden sisällä oma lukunsa. Sekä kokonsa, prosessinsa että seurauksiensa vuoksi.
Viimeisin Suomeen avattu kaivos taitaa olla Sotkamon hopeakaivos, noin 5 vuotta sitten. Ensi vuonna aukeaa Kaustisten litiumkaivos. Erityisesti Lappia pidetään kaivosteollisuuden valtaamana, ja vastaikkainasettelu matkailun ja poronhoidon suunnasta on suurta. Lapissa on kuitenkin vain 3 kaivosta. Saamelaisalueella ei yhtäkään, eikä sinne myös ole suunnitelmissa.
Eli kaivosten negatiivinen vaikutus muihin elinkeinoihin on pieni. On selvää, että maanomistajille ei voi antaa veetto-oikeutta maidensa hyödyntämisestä kaivosten käyttöön. Tällöin valtakuntaan ei saataisi yhtään uutta kaivosta, Lapin valtionmaita lukuunottamatta.
Meillä on kaatolupia noin 5 hirveä per 1000ha. (kai noin puolet vasoja).
Tämän määrän saivat ammuttua hyvin nopeasti.
Silminnähden hirviä on paljon. Hirvien aiheuttamant vahingot ovat mielestäni merkittäviä. Erityisen kurjalta tuntuu se, että metsänomistaja joutuu sopeuttamaan puulajinvalintaansa. Olisi mukavaa tehdä rauduskoivikko tai haavikko, mutta ei kyllä onnistu.
Havaintoni mukaan hirvet viihtyvät erityisesti karujen maiden mäntytaimikoissa, jotka ovat hieman kitukasvuisia. Rehevämpien paikkojen mäntytaimikossa ei niinkään näy vaurioita. Onkohan tämä faktaa, vai pelkästään minun mutuilua?
Raahen masuunit sammunevat 5-10 vuoden kuluttua. SSAB:n hiilettömyyden strategiassa Ruotsin tehtaat toteutetaan ensin.
Jos aletaan tehdä rautaa vetypelkistyksellä, tarvitaan hirvittävät määrät sähköä. Tuulimyllyjä merelle ja maalle.
Pelkästään romupohjainen prosessikin vaatii sähköä, mutta ei niin älyttömästi.
Raivaussahaa tarvitaan ilman muuta metsässä. Oli kyseessä mikä tahansa kasvatusmuoto.
Mutta tarvitseeko yhteiskunnan tukea sitä, että ihminen tai yritys hoitaa omaa omaisuuttaan? Niinkuin kaikissa tukijärjestelmissä, tämä johtaa tilanteisiin missä asia tehdään ensisijaisesti tukiraamien mukaisesti. Joku ulkopuolinen on esimerkiksi määritellyt, että pitää olla tietty määrä vuosia välissä, että saa samasta kuviosta uuden tuen (varhaisperkaus-taimikonhoito). Tällöin metsänomistaja harmittelee, että hoito ei tule tehdyksi optimaaliseen ajankohtaan. Just joo.
Sinänsä on tietysti hyvä että yhteiskunta tukee heikommassa asemassa olevia, ja luo elämisen mahdollisuuksia. Täytyy tuntua kurjalta elää sellaisessa köyhyydessä, että yhteiskunnan tukiverkot kaikkine sääntöineen ohjaavat arkipäivän valintoja. Mutta ahkeruudella tästä tilanteesta voi nousta ylös, jolloin voi myös luopua näistä tukien vastaanottamisesta. Uskoisin että se täytyisi olla tavoite yrittäjyydessä ja omistamisessa.
Sairas tukipajatso jauhaa. Metsänomistajat tyytyväisinä katsovat Kemera-metsiään, joihin ovat kupanneet sosia(listi)tuet täysimääräisinä. Yök.
Ruotsissa ei tueta raivausta tai lannoitusta. Ja puuta kasvatetaan siitä huolimatta.
Ostopalstallani Suomessa kävin arvioimassa tehtyä taimikonhoitoa. Näytti lähinnä vanhingolliselta. Tuli mieleen, että tukien siivittämänä tehty koivujen poisto, ajatuksella ”kaikki lehtipuut pois”. 8 cm tyvihalkaisijaltaan koivu pois, lähellä ei havupuita. Tilalle tullut kantovesa, jossa noin 10kpl reilun metrin korkuista risua. Jäljellä harvahko kuusitaimikko, jossa yksittäiset puut kasvaa hyvin. Kuitenkin myös aukkoisuutta ja hirveää heinikkoa.
Kaikki yritystuet ja myös metsätalouden tuet tulisi poistaa, on mielipiteeni.
En ole puolesta -enkä vastaan. Pikemminkin päinvastoin.
Ilman muuta metsäyhtiöiden etu on ollut siinä, että metsissämme kasvaa paljon puuta, ja sitä myös alaharvennuksilla harvennetaan. Oletettavasti voidaan olla yhtämieltä siitä, että hyvin alhaiset sellupuun hinnat (<15€) ovat olleet metsänomistajan taloutta ajatellen liian alhaisia.
Nyt kun myös pienen puun hinta on noussut järkevämmälle tasolle, kallistanee tämä vaakakuppia enemmän jaksollisen kasvatuksen suuntaan, alaharvennuksineen.
Olen lueskellut kirjaa nimeltä ”Maatilan Metsäoppi”, vuodelta 1963. Siinä mielessä se on mielenkiintoinen, että tuona aikana uudistetut metsät ovat nyt hyviä tukkimetsiä. Avohakkuut ja metsän istutus ja kylvö olivat tuohon aikaan aika uusi juttu. Kirjassa sanotaa istutukseen menevän kokonaisuudessaan 6-7 miestyöpäivää per hehtaari. Lisäksi on sitten tullut taimikon raivuutyöt, joihin raportoidaan menevän 3,5 miestyöpäivää hehtaaria kohden. Eli ihan ilmaiseksi eivät nämä nykyiset tukkimetsät ole syntyneet. Silloin tietysti metsätyömiehen elintaso ei ollut kummoinen, eli oletettavasti työ oli halpaa suhteessa moneen muuhun asiaan. Nythän se on juuri päinvastoin.
Maan muokkausta kirjassa myös käsitellään. Pienille kylvöaloille suositellaan kuokkimista käsin, jolloin mies tekee päivässä 600-1800 laikkua. Ennen oli miehet rautaa! (kirjassa ei mainittu koskaan ”naistyöpäivistä”, eli aika selkeästi sukupuolitettua roolitusta siihen aikaan!!).
Sinänsä, taidanpa kokeilla itsekin, kuinka isotöinen juttu on laikuttaa kuokalla. Yhdistän tämän ajatuksiini, joita tämän kesän supertyöläs raivuukuvio on aiheuttanut. Eli rehevällä maalla voimakas maanmuokkaus on saanut kasvuun todella sakean koivikon, jonka raivaamisessa on mennyt noin 25 tuntia per hehtaari! Tämä on kahden eri henkilön tekemisistä laskettu aika, eli ei pelkästään minun lorvailevaa teheskentelyä. Nyt siis ajattelen, että jos muokkaus olisi maltillisempi, tulisi varmaan vähemmän raivattavaa. Sinänsä, tätä raivausta olen tehnyt lähinnä harrasteluna, joten tunnit ei oikeastaan haittaa.
Vaihtoehto voisi kyllä olla myös luontaisen hieskoivikon kasvattaminen voimakkaasti muokatulle maalle. Tällaistakin ajattelin kokeilla yhdelle kuviolleni, joka on selkeästi märkää. Ajattelen, että navero-ojat toisivat siihen kuivempaa penkkaa, johon voisi puita alkaa kasvaa. Jos sitä sitten viitsii tulevaisuudessa raivata, sen aika näyttää. Realistista on varmaan myös Risupeto-savotta noin 20 vuoden kohdalla, jolloin vähän yhdistellään raivauksia ja ensiharvennusta. Mutta siihen on niin pitkä aika, että aurinkokin ehtii räjähtää ennen sitä. Eli puumarkkinat voivat näyttää ihan erilaisilta.