Käyttäjän Rippe kirjoittamat vastaukset
-
Esimerkki Päijät-Hämeen pohjoisosista: MT/VT kangas, kylvetty männylle 1985. 1. harvennus 2005. (20v) 2.harvennus 2017. (32v) 3. harvennus 2027. (42v) Päätehakkuu 2047. (62v)
Suomi on pitkä maa:
Ylläs, Kolari: Avohakkuu + maan muokkaus + istutus 1989. Taimikon varhaisperkaus, olisi pitänyt tehdä noin 2000, ei ole tehty. 1. Harvennus tehtäneen noin 2040-2050. Päätehakkuu noin 2090.
Etelä-Lappi: Avohakku + maan muokkaus + istutus 1985. Huonosti raivattu, ei ehkä olleenkaan. Nyt tehty ”ennakkoraivausta”. Tilanne nyt, 38 vuotias metsä: 92m3/ha. Keskiläpimitta 14 cm. Maapohja T19. (eli mäntykangas, joka saavuttaa 19 metrin pituuden 100 vuodessa). Kasvua nyt 5 m3/ha. Oliskohan tuohon 1. harvennus noin 5-10 vuoden kuluttua, jolloin pois noin 50-70m3/ha?
Varmastikin raivauksen merkitys korostuu, mitä pohjoisemmaksi tullaan. Eli pitäisi kasvattaa aika harvassa niitä puita, mitä siellä haluaa kasvattaa.
Joo, näinhän se on että puustopääoman kasvaessa putoaa tuotto%, vaikka kasvua olisikin vielä käynnissä.
Itse olen joskus tehnyt karkean analyysin, että puun hinta on seurannut inflaatiota. Sieltä kyllä löytyy 10 -vuoden jaksoja, joissa näin ei tapahdu.
Puun hinnanmuodostus on ainoastaan osittain markkinalähtöinen. Ostajien lukumäärä sellupuulle on hyvin pieni, ja toisaalta tukipolitiikka on ohjannut tietyntyyliseen metsänhoitoon. Yhteiskunnalliset perusteet tähän varmaan on olemassa.
Energiapuun vaikutus on erittäin tervetullut ilmiö metsänomistajalle, tietysti. Aikaisemmin on aina ajateltu, että metsänomistajan tili tulee tukkimetsän päätehakkuusta. Tämä ei välttämättä ole tämänhetkinen tilanne, ja nähdäkseni ensiharvennuksesta voi saada suurimman nykyarvon. Korkokannasta tietysti riippuu tämä laskelma.
Emme myöskään tiedä tulevaisuuden tilannetta vuosikymmenten päähän, emme edes parin vuoden päähän. Itselläni on reilut 30 -vuotiaita kuvioita, jotka ovat jääneet koko lailla hoitamatta edellisen omistajan toimesta. Nyt ne ovat sakeita energiapuumetsiä, joita olen raivannut. Tarkoitus olisi ottaa muutaman vuoden kuluttua noin 50 m3/ha energiapuuta, ja toinen mokoma noin 10 vuoden kuluttua. Tällaisen kuvion taloudellinen kannattavuus taitaa olla parempi kuin hyvin uudistetun ja hoidetun männikön. Mutta se ei johdu mistään erinomaisesta tietotaidosta, vaan tuurista ja puumarkkinoiden muutoksesta.
Energiapuun hyvä hinta pistää tietysti selluteollisuutta ahtaalle, ja toisaalta vaikuttaa myös tukkipuun kertymään pitkällä tähtäimellä. Eli tukkipuun hinnan pitää vastaavasti nousta, jotta metsänomistajat viitsivät kasvattaa järeitä puita.
Kaikkeen tähän liittyy poliittinen riski, ja se ei ole ihan vähäinen. Nyt on esimerkiksi turpeen polttamisen kieltäminen satanut metsänomistajien laariin, mutta muitakin skenaarioita on olemassa.
Tuottovaatimus on mielenkiintoinen asia.
Itse olen ostanut metsää ensisijaisesti mielenkiinnosta. Mutta toisaalta, se antanee kyllä myös tuottoa. Ajattelen niin, että puustopääoma suojaa inflaatiolta, ja kasvu on reaalituottoa.
Olen ostanut metsämaata hinnalla 1500 €/ha. Tällöin kasvavalle puustolle tuli hintaa 24 €/m3, maapohjalle ja suolle ei ole laskettu mitään arvoa. Palstalle on asiantuntija arvioinut keskimääräiseksi kasvuksi 3,5 m3/ha/vuosi. Jos tuon kasvavan puun arvoksi lasketaan 30 €/m3, niin jokainen hehtaari tuottaisi noin 100 € vuodessa, eli 6,5%.
On tietysti selvää, että täysin riskitöntä inflaatio + 5% ei ole saatavilla missään. Mutta pieniriskisiä voisi olla vaikka metsäpalstat, tai osinkoa maksavat pörssiyhtiöt. Kaikissa näissä arvot voivat vaihdella kovastikin lyhyellä aikavälillä, mutta vuosikymmenten aikahorisontilla nämä muutokset tasaantunevat.
Kun sijoittaminen on osittain myös harrastus, ei halua laskea omalle ajalle hintaa. Sama pätee metsänhoitoon. Tämä tietysti tekee laskelmista hieman vääriä. Suurin selkeä kulu on toistaiseksi ollut auton bensa, kun melkein päivittäin käy palstalla tekemässä jotain, tai vain katselemassa. Mutta olen nauttinut kovasti tämän omistuksen konkreettisesta puolesta.
Aukot ei tuota, mutta metsittyvät. Ennen pitkää.
Kävin äitmuorin metsässä, johon oli reilut 20 vuotta sitten tehty pieni aukko, noin 30 metriä leveä. Raivasin koivuja ja kuusirykelmiä. Näitä pieniä puita siinä on aika paljon, mutta ei todellakaan näytä mitenkään kasvuvoimaiselta taimikolta.
Kansantaloudellisesti olisi varmasti huono juttu, jos tällaisilla pikkuaukoilla uudistettaisiin metsiä. Metsänomistajan kannalta asia ei ole välttämättä yhtä huono juttu. Jos 23 vuotta sitten olisi laitettu 1000 € per ha uudistamiseen, olisi se 5%:n korolla jo 3000€. Ja vieläkin oltaisiin todella kaukana tuloista. Täällä ei ensiharvennuksia tehdä alle 40v metsille.
Valitettavasti on niin, että metsien uudistamisen laiminlyönti on merkittävä vaihtoehto taloudellisessa mielessä. Useimmiten metsänomistajat eivät kuitenkaan halua nähdä huonoa metsää, niin uudistukset tehdään normien mukaan. Etelämpänä tilanne on tietysti kokonaan toinen, ja uudistamiseen on mielekkäämpää laittaa enemmän rahaa kiinni.
Saattaapi olla, että itse tulen tekemään avohakkuun jälkeen vain minimaalisen uudistamisen, jos ja kun avohakkuisiin joillakin kuvioilla päädyn. Ja raivaussahalla valitsen tulevan metsikön mallin.
Ruotsissa Kontortaa istutetaan ja myös kylvetään edelleen. On kommentoijia, joiden mielestä kyseessä on kuin kaksi eri puulajia, kun istutetaan tai kylvetään. Eli kylvämällä tulee tiheä taimikko ja siten erilaista puustoa.
Ymmärtääkseni alkuvaiheessa ei osattu tämän puulajin kasvatusta, luonnollista kyllä. Kaikkihan pitää oppia, ja monesti kantapään kautta.
Tällä hetkellä nyrkkisäännöt ovat:
– Ainostaan keski- ja pohjois Ruotsiin, tarkkoja astelukujakin on annettu, eli 60-68. Käytännössä tämä alue kattaisi koko Suomen.
– Ainoastaan karulle maalle, joka on luokiteltu T24 tai pienempi.
– Ei alueille, missä on tykkylumen vaara.
– Ensimmäiset sukupolvet ovat tulleet sahapuuston ikään ja kokoon, ja niitä on sahattu. Kysynnästä en tiedä.
Itse olen testannut hyvin pienessä mittakaavassa. Myös sukulaiseni palstalle oli vahingossa laitettu muutamia taimia noin 13 vuotta sitten. On selvästi tavallista mäntyä paksumpi, noin sentin vuodessa on lihonnut. Mutta uskoisin että on turhan hyväkasvuinen paikka, ja riski katkeamiselle lumikuorman alla lienee suuri.
Kuvista voisi päätellä, että sietää varjoisuutta paremmin kuin tavallinen mänty.
Viittaus Husq:n poimintaan vaikuttimista:
– Aika merkittävä tekijä metsien kasvattamisen tyyleissä ja tavoissa on suomalaisessa perimisen kulttuurissa. Eli metsäpalstat ovat pirstaloituneet, kun halutaan mieluusti pitää kiinni oikeudestaan ”periä isänmaata”. Kun sitten pienen palstan omistaja asustelee kaukana palstasta, tulee siitä lähinnä taloudellisesti merkityksetön takkapuiden noutopaikka, tai pelkästään ”metsä joka on”. Lukumääräisesti tällaisia palstoja on paljon. Pinta-ala ei ehkä kuitenkaan hirveän merkittävä.
– Periminen vaikuttaa myös isompien tilojen hoitoon, havaintojeni mukaan. Käytännössä esimerkiksi palstan myynti ei ole vaihtoehto, ja toisaalta hoitoa ei myöskään tarvitse ajatella rahan kautta. Toimeentulo tulee muualta, ja omistus on kenties useammalla henkilöllä. On vain kivaa, kun silloin tällöin tulee puunmyyntituloa. Kaverillani on esimerkiksi tällainen palsta, josta hän on sitä hoitavalle isälleen antanut määräyksen: ”ei avohakkuuta”. Mitään euroihin tai prosentteihin perustuvia argumentteja ei ole.
– Omat palstaostokseni ovat ”perikunta tapauksia.” Omistajia useita, ja kenellekään asia ei ole ollut kovin merkittävä. Eikä raivausta ole tehty juurikaan, oletettavasti ehkä yksi taimikonraivaus ostettu kullekin kuviolle. Tällöin merkittävin metsänkäyttöä miettinyt taho on ollut paikallisen sellutehtaan luotto-ostaja.
– Omistajan intressit tekemisen suhteen vaikuttaa myös kovasti. Joku tekee mieluusti töitä palstallaan, jolloin raivauksia tai istutustöitä ei tarvitse laskea eurojen kautta. (Itse kuulun osittain tähän juuri nyt). Toisaalta, kun yhteiskunta maksaa raivauksesta palkkion (noin 20-30 €/h), ohjaa se väistämättä asioita tiettyyn suuntaan.
– Menee toistamiseksi, niinkuin tässä ketjussa näyttää käyneen. Mutta otan kuitenkin esimerkin: Ylläksellä avohakkuu noin vuonna 1990, kivinen maaperä, ohuelti turvetta. Maanmuokkaus ja istutus männylle. Tällä hetkellä pitäisi raivata, jotta männyt oikeasti saisivat tarvitsemansa tilan. Vaikka raivaus olisi tehty ajallaan, oltaisiin vielä todella kaukana ensiharvennuksesta. Etelä-Suomessa oltaisiin jo ensiharvennus tehty. On päivänselvää, että metsänhoidon metodeissa on tarvetta ajatella erilaisin tavoin, riippuen maan kasvukyvystä. Samankaltainen esimerkki Pallakselta: Metsähallitus ennallistaa ojitettua aluetta. On ollut täysin järjetöntä ajattelua yrittää tehdä suosta metsämaata noin 160km Napapiirin pohjoispuolella, korkeudella 260m. Tämäkin on kuitenkin ollut jonkinlainen totuus joskus.
– En missään nimessä puolla pelkästään jk:ta. Mutta en myöskään jaksottaista ainoana totuutena. Molemmilla on varmaan paikkansa.
Jos menen hakkaamaan kuusikon, niin kyseisen organisaation välittämät puukaupat ovat 2 € per m3 vähemmän. Mutta voinhan myydä puut minne haluan.
Metsien kasvatuksen ohjeistuksessa on oleellista, että samanlaisia käytäntöjä näytetään haluttavan etelään ja pohjoiseen.
En ole muodin seuraaja. Mutta elämässä olen oppinut sen, että kun itse tienattuja rahojaan hallinnoi, haluaa itse myös muodostaa käsityksen asioista. On paljon asioita, joissa asiantuntijat edustavat tiettyä ”oikeaa näkemystä”. Sijoittamisen maailmassa tätä näkee erityisesti.
Metsähommissa on jo nähnyt sen, että kukin katsoo metsiä omasta näkövinkkelistään. Puunostaja, sahafirma, sellufirma, luonnonsuojelija, metsänhoitaja, metsätyöläinen, motofirma ja metsänomistaja.
Omassa lähipiirissäni olen tehnyt havainnon, että prosenteista ei puhu kukaan. Otanta on tietysti pieni.
Pyrin ottamaan vaikutteita eri tahoilta, ja päättämään itse.
Myhistystä ei ole, kun metsä on Ruotsissa. Tosin on sielläkin vastaavankaltainen instanssi, jonka asiantuntijan kanssa olen kerran jutustellut. Aika paljon keskustelua viilensi se, kun alkoivat puhumaan sertifikaateista. Jos menen uudistamaan yhden vanhan kuusikkokuvion, yhteensä 500m3 keskihalkaisijalla 24cm, niin en saa sertifikaattia, ja puusta maksetaan 2 € per m3 vähemmän. Eli pitäisi jättää lahoamaan metsä, kun joku yhdistyksen tyyppi on sitä mieltä. Ja lahoaminen on jo kivasti alkanut…
Vielä siitä karusta kankaasta:
Kyseinen karun mäntykankaan paikka oletettavasti uusiutuu itsstäänkin, kun on käytännössä hyvin puhdasta hiekkakangasta, ja kenttäkerros on minimaalinen. Mutta kurjalta kuitenkin näyttää, kun on niin harva, ja seassa noin 50-100 neliön aukkoja. En halua uudistaa päätehakkuulla, sillä puustoa on nyt alle 100m3 per ha. Eikä suojaikäkään ole tullut täyteen. Kuvio on harvennettu muutama vuosi sitten, ja nyt siis pitäisi vaan nauttia kasvusta. Olen tilannut huvikseni typpilannoitetta, jota aion kokeilla yhteen nurkkaan.
Hirveän paljon näyttää tunnetta olevan pelissä, kun omia näkökantoja puolustetaan.
Sen verran olen metsiä katsellut tuoreen metsänomistajan silmin, että en kyllä kumpaakaan menetelmää suoraan laita toisen edelle.
Tarkoituksenani on tehdä ylispuuhakkuita, jota harsimikseksi voi kutsua. Juuri nyt mielipiteeni on, että sitä ei voine verrata menneiden vuosikymmenten harsimiseen. Sillä nykyisissä metsissä on istuttamisen seurauksena varsin tiheä puusto, eli on runkoja mistä ottaa. Ymmärtäisin niin, että kun aikoinaan on käsipelillä otettu puita istuttamattomista metsistä, niin sinne saattaa helposti jäädä harvahkoja metsiä, joista ei kenties ole huonolaatuisia haluttu ottaa ollenkaan pois.
Näyttää myöskin selvältä, että jos haluaa elinvoimaisesti useita puusukupolvia samaan kuvioon, pitää luontoa vähän auttaa. Eli nyt ajattelisin niin, että kaveriksi voi istuttaa aukkopaikkoihin jalostettuja taimia. Tätä harjoittelin hyvin pienessä mittakaavassa noin kuukausi sitten, ja hyvin ovat taimet lähtenee kasvamaan. Mukavaa nähdä tulevaisuus, eli kuinka taimet pärjäävät. Kyseessä siis oli hyvin karu kangas ,jossa oli aukkoja harvennukset jäljiltä. Toisessa paikassa oli huonoa taimettumista 30 vuotta vanhalla uudistusalalla.
On tietysti selvää, että kovin puunkasvu saadaan uudistamalla aukon kautta. Jalostuksen hyödyt tulevat maksimaalisena. Mutta ei ole laiskan miehen hommaa sekään, ja vieraan tekemänä aika kallistakin. Juuri kaverini kertoi kohteestaan, jossa kävi laittamassa taimien viereen merkkitikkuja. Tämän jälkeen parina kesänä pitäisi heinää polkea. Sitten onkin varhaisperkaus ja myöhemmin taimikonhoito. Eli kovasti on työvaiheita. En tosin usko, että isot yhtiöt näitä vaiheita tekevät. Olisikohan kuitenkin niin, että istutuksen jälkeen yksi raivaus, ja sitten odotelleaan ensiharvennusta?
Olen tässä myös raivaillut yhtä kuvioita, johon on reilut 10 vuotta sitten istutettu mäntyä. Paikoitellen näkyy istuttaminen vähän unohtuneen, jolloin alkava metsä on tosi tiheää koivikkoa, ja paikoitellen pieniä kuusia niiden varjossa. Tämä sinänsä voisi varmaan olla yksi tapa uudistaakin: Muokkaus + raivaussaha. Ja seuraavaksi voi kysyä, tarvitaanko muokkausta? No, varmaan se riippuu hirveästi maaperästä, eli tuleeko heinää ja vadelmapuskaa.
Maan muokkaamisesta tuntuu olevan aika yhtenevä näkemys, että se tarvitaan. Toisinajattelijoitakin löytyy Youtubesta. ”Gallringsfritt ger högt virkesförrad” – tarjoaa mielenkiintoisen kriittisen näkemyksen maanmuokkauksesta, ja monesta muustakin vallitsevasta käytännöstä.
Perko on tuossa erittäin oikeassa, että ilmaston lämpeneminen kiihdyttänee pohjoisen metsien kasvua. Etelässä tulee ymmärtääkseni ongelmia erityisesti kuusikoissa.
Mutta varmaan on osittain myös niin, että meidän puut ovat geneettisesti tottuneet tietyntyyliseen ilmastoon ja mukauttaneet kasvuaan siihen. Eli saattaa olla niin, ettei puut käsitä hyödyntää hyviä kasvukesiä.
Itse todellakin pidän näistä nuorista metsistä ja varttuneista taimikoista. Niissä voi nähdä tulevaisuuden, ja erilaisien ratkaisumallien mahdollisuuksia. Tylsempi on esimerkiksi pari vanhaa kuusikkoa, joihin vaihtoehdot näyttäis olevan lähinnä avohakkuu tai verhopuuhakkuu. Kummassakin tapauksessa jäävää puuta on minimaalisesti, ja hyviä pikkukuusia ei juuri nyt ole ollenkaan. Eli näihin kyllä sitten istutan, mutta varmastikin aika harvakseltaan. Sillä mielelläni näen koivu-kuusi sekametsän. Koivu lyhyemmällä kiertoajalla poistetaan suunnilleen silloin kun minäkin poistun, ja kuuset jäävät vartumaan isoiksi.