Käyttäjän Sahapappa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)
  • Sahapappa Sahapappa

    Mitenköhän hiljattain valmistuneen metsätien poistot jatkuvat perintösaannossa…? Oletan, että perijä (tai kuolinpesä) voi jatkaa poistoja jäljellä olevan menojäännöksen pohjalta.

    Esimerkki: Metsänomistaja A. Rankanen on tehnyt vuonna 2018 valmistuneesta tiestä poistoja verovuosilta 2018–2022, menojäännös vuoden 2022 lopussa on 10,000 euroa. A. Rankanen kuolee vuonna 2023. Metsä siirtyy saman vuoden aikana perintönä B. Rankaselle, joka tekee metsäveroilmoituksen vuodelta 2023 ja tekee tiestä 15 prosentin eli 1,500 euron poiston. Menojäännös vuoden 2023 lopussa on 8,500 euroa.

    Mahdanko olla oikeassa tässä olettamuksessani?

    Sahapappa Sahapappa

    No niin. Vajaan hehtaarin kokemuksella olen hyvin tyytyväinen raivausveitseen nuoren taimikon hoidossa. Yksinkertainen ja hommansa hoitava vehje. Eikä tarvetta käyttökoulutukselle.

    Sahapappa Sahapappa

    Kohteena minulla alle hehtaarin kokoinen mäntytaimikko, jossa taimet jäämässä koivujen alle. Poistettavana puulajina siis koivu. Arvioni mukaan raivaussahalla tulisi mäntytaimille enemmän vahinkoa kuin valoa. Jospa elokuun alkupuolella saisin aikaiseksi.

    Kiitän kommenteista.

    Sahapappa Sahapappa

    Olen kyllä sattumoisin pioneeri ja sissi, mutta kämmenet eivät sentään aivan polveen asti yletä. Ja raivaussaha kuuluu toki jo kalustoon, mutta nyt tuli eteen sellainen pienialainen varhaisperkaus, johon raivausveitsi lienee parempi väline. Ainakin kokeilen, kunhan nyt saan ensin sen pitkävartisen Raivan hankittua.

    Sahapappa Sahapappa

    Sain kehotuksen hankkia raivausveitsen, ja KVG löysi tämän vanhan ketjun.

    Kysymys: onko se pitkävartinen (66 cm) raivausveitsi parempi työkalu pitkälle henkilölle (194 cm) kuin se normaalipituinen? Oletan, että pitkävartisella Raivalla saa pidettyä selän suoremmassa eikä siis tarvitse suuresti kyykkiä.

    Sahapappa Sahapappa

    Luullakseni olen se Shapa, johon Tomperi viittaa. Niinpä kommentoin.

    Tietenkin minua kiinnostaa, mitä omaisuudelleni kuuluu. Siksi olenkin järjestänyt asiat niin, että saan jokseenkin reaaliaikaista tietoa mahdollisista tapahtumista vähäisillä metsäpalstoillani. On toiminut.

    Jos itse näkisin vieraassa metsässä merkkejä ilkivallasta tai muusta raportoinnin arvoisesta, pyrkisin ottamaan suoraan yhteyttä omistajaan. Näin olen muutaman kerran myös tehnyt. Tarkan sijaintitiedon sisältävän valokuvan avoin julkaiseminen vieraassa metsässä esiintyvästä epäkohdasta ei ole mielestäni ensisijainen raportointitapa.

    Sahapappa Sahapappa

    Ilmoittaa minne ja missä yhteydessä? Miksi?

    Sahapappa Sahapappa

    Hesarissa julkaistu mielipidekirjoitus näyttää ehdottavan metsien pakkosuojelua.

    Kun yksityismetsä siirretään suojelun piiriin, maanomistajalla säilyy haluttaessa omistussuhde metsään. Metsän luontoarvot ja monimuotoisuus säilyvät korvausta vastaan.

    Miten perustuslain takaama omaisuuden suoja toteutuu pakkosuojelussa? Korvauksen suuruuden määrittäminen saattaa olla hieman hankalampi rasti.

    Linkki kirjoitukseen: Yksityinen metsänomistus on metsiensuojelun pullonkaula

    Sahapappa Sahapappa

    Millaisia hintoja olette maksaneet kasvulannoituksesta (NP) vuonna 2022 — vai loppuiko lannoitus tyystin hintojen noustua rajusti? Keväällä 2022 juttelin aiheesta erään ammattilaisen kanssa, joka totesi kysynnän pysähtyneen kuin seinään. Ryhdyin nyt asiaa pohtimaan, kun Yara ilmoitti tänään pudottaneensa mineraalilannoitteidensa hintaa yli 200 eurolla tonnilta.

    NP:tä ei näytä olevan tällä hetkellä myynnissä, joten oletan kysynnän olevan jokseenkin olematonta. Omat metsäni sain sopivasti lannoitettua vuosina 2019–2021. Elokuussa 2021 NP:n hinta oli levitettynä n. 400 euroa hehtaarilta (550 kg/ha).

    Sahapappa Sahapappa

    > Sitten kun rahastoista aletaan nostamaan rahoja ulos, alkaa metsäkiinteistöjen pakkomyynnit ja kiinteistöjen hinnat tulee alas.

    Inflaation kiihtyessä ja korkojen noustessa puhuvat jo systeemiriskistä:

    https://www.talouselama.fi/uutiset/luulitko-sijoittaneesi-suomalaiseen-turvasatamaan-naissa-suosituissa-rahastoissa-piilee-nyt-systeemiriski-sanoo-alan-konkari/505b096c-afa9-4042-84f1-856108c4f312

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)