Käyttäjän Sahapukki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 39)
  • Sahapukki

    Niin. Tilanne on hirvitaimikkotuhojen osalta  keskimäärin hyvä, tai jopa erinomainen. Se ei tietenkään lohduta sitä kenen taimikkoon syöntituho sattuu. Saahan se hirvi rouskuttaa vaikkapa kuin paljon tahansa, jos lumitilanne on hyvä ja hirvet voivat kuljeskella vaikeuksitta laajalti maisemissa ja syönti tapahtuu tasaiseti sieltä täältä.

    Ajatus, että joka hirvi aiheuttaisi vuosittain 2,5ha tuhoalueen on naurettava. Silloinhan 600 hirven karja estäisi 200 000 ha koisen  kylän metsänuudistamisen kokonaan.

    Kyllä tuolla ikkunan takana metsä humisee. Ainakin kun viimeksi vilkaisin.

    Sahapukki

    Planter.  Tarkistin metsäkeskuksen julkisilta sivuilta paikkakunnan taimikkovahinkoilmoituksen pinta-alan määrän edellisvuodelta. Oletan metsäkeskuksen lukujen olevan totta.

    Kirjoitin siis oman metsäpalstani seudun tilanteesta. Ei siellä ole mitään tarvetta kauhistella hirven syönnillä.

    Sahapukki

    Just tarkastin perukan hirvitaimikkovahinkoilmoituksen viime vuodelta. Hieman yli 60 ha ja pitäjän pinta-ala on yli 200 000 ha. Jos oletetaan metsän valmistuvan uudiskypsäksi sadassa vuodessa niin taimikkoa syntyy vuosittain sen 2000 ha. Eli 97% taimikoista jää hirviltä järsimättä.

    Taitaapa ihmisten omat laiminlyönnit taimikon uudistamisessa ja viivyttely taimikonhoidossa olla rahallisesti merkittävästi isompi tekijä kuin hirvien syömä  3% taimikkoalasta.

    Hirvikannan säätelyä ei tarvitse luovuttaa metsänomistajien päätettäväksi. Nykyinen järjestelmä toimii riittävän hyvin.

    Onkohan kenelläkään tietoa muista maista, kuinka niissä suoritetaan kanta-arviot ja onko riistan hävittäminen missään luovutettu jonkun yksittäisen maanomistajan armoille.

    Sahapukki

    Mistä Tolopainen tuommosen risun syönnin kilomäärän olet tempaissut? Olen jostain lukenu hirven talviruuan olvean alle 20 kiloa vuorokaudessa. Eli tällä kulutuksella täytyisi ruokailla 250 vuorokautta harvennushehtaarilla, jos arvioidaan vaikka ensiharvennukselta jäävän korjaamatta vaikkapa 5000kg latvuksia.

     

    Sahapukki

    20 hirven lauman näky ei todista juuta eikä jaata  kaatolupasysteemin toimivuudesta. Tuolle laumalle riittää elintilaksi muutaman köyhän suomaiden laidat. Eli 20 hirven laskennallinen asuma-alue on (3 kpl hirveä/1000 ha) 6667ha eli semmonen 8km x 8km pläsi. Tavallisen pohjoissuomalaisen seuran maa-ala.

    Koska tuota videosta on kohkattu jo puoli viikkoa osoittaa se ainoastaan sen, että tämä on ainutlaatuinen tapaus suomen maaperällä.

    Sahapukki

    Pöllöt ovat pesineet kuuseen, mäntyyn ja haapaan asennettuun pönttöön ja korkeudeksi olen laittanut turvallisen tikapuunousun verran. Pohjapurut ovat pöllölle erittäin tärkeitä. Naaras kuopsuttelee pehkut mullinmallin ja pohja tulee varmasti näkyviin matalan purukerroksen alta.

    Sahapukki

    Pöllöille, eli  myyrien saalistajille on kolmisenkymmentä pönttöä.  Pikkulinnuille hieman useampi. Olen ripustanut uudisalalle johonkin keloon ”hyvityksenä” menetetyistä pesäpaikoista aina 2 pönttöä/ha. Ja uusia olen nikkaroinut tuulen kaatoja keräillessä. Pöllöjä pesii vuosittain vaihtelevasti muutamissa pöntöissä. Tänä vuonna viiru ja helmari. Pikkulintujen pöntöt on täyspesinnässä. En ole tuijotellut nuita hyvän pesäpaikan vaatimuksia-ohjeita kovinkaan tarkkaan. Ajatellut sen asian siten, että pesikööt muualla, jos ei pönttö kelpaa.. Kaikissa pikkulinnun pöntöissä on oltava tikkapelti, sen on kokemus opettanut.

    Sahapukki

    Voisiko Planter valaista, mihin tämä 90% rahavaroista on hävitetty?

    Sahapukki

    Tälläkin rinteellä tervahautoja on neljä kappaletta. Valtio haakkaa omansa puuttomaksi. Jättää niinhin pari pitkää kantoa, eikä muokaa niitä.  Tervahaudassa näkyisi olevan puunkasvua varten paljon ravinteita, että taitaisi olla harvaksi jätetty kuitukuusikko se taloudellisin vaihtoehto.  Tulevaisuudessa ensiharvennuksessa olisi taas tukkipuita poistettavaksi. Jättöpehkona niitä ei taida monikaan käyttää.

     

    Sahapukki

    Muistuipa tositapaus takavuosilta, jossa laumanvartijakoita teki työtänsä melkolailla oikein. Tarhuri oli taanaamassa kettuja syysiltana, kun hän havaitsi liiketunnistinvalon läikyttävän yhtenään. Hän meni pihalle tarkistamaan asian. Naapurin hyvinkin koirallekin tuttu mies seisoi pihalla ja koira vartioi hänen edessä parin metrin päässä. Kertoi, ettei koira ollut sallinut edes kännykkätä ottaa taskusta vaan oli seisottanut häntä siinä n. Puoli tuntia liikkumatta. Eli ei edes tuttu mies saanut kulkea vartioalueella outona ajankohtana. Peloton turva kettutyttöjä ja susia vastaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 39)