Käyttäjän sikari kirjoittamat vastaukset
-
Metsänomistaja kasvattaa ja hoitaa 30 vuotta ja saa saman rahan kuin korjuuketju päivän työstä per. hehtaari. Mutta ei se niiden vika ole ja sieltä on kyllä vaikea hakea juurikaan säästöjä. Tähän kannattavuuteen on löydyttävä uusia keinoja esim. kuvio kokoja isontamalla.
Reilun 1000m3:n kuusikon päätehakkuuta kesäkorjuuseen laitoin metsää.fi palvelussa tarjolle 5:lle ostajalle. Ei yhtään yhteydenottoa. Jouduin turvautumaa puhelimeen ja tuttuun ostomieheen ja tekemään kaupat markkina hintaan.
Puukauppaan leimikon jälleen myynti oikeus. Jolloin puun ostaja voisi myydä tai vaihtaa leimikoita ja saada isompia hakkuita samalle alueelle ja sitä kautta kustannustehokkuutta. Leimikon voisi ostaa myös sijoittaja, jonka olettamuksena olisi, että puun hinta nousee 3 vuoden korjuuajan aikana.
Oletkohan ihan oikeilla sivuilla shit olkka.
Kyllä metsänomistajat ovat yhtä avain asemassa kuin esim. ahtaajat. Ketjun toisessa päässä tosin, mutta jos ei olisi niin pa:ta porukkaa ja pitäisivät puut pystyssä, jos hinta ei riittävä tuotantokustannuksiin nähden niin hinta korjautuisi.
Mutta aiheuttavat myös sitä olematonta kuplaa.
Ostajissa varmaankin myös sellaisia henkilöitä joilla muitakin arvoja elämässä kuin raha.
Mikä verotukseen tulee, niin 60% metsävähennys on niin hyvä etu ettei siinä tarvitse paljon kikkailla.
Joillakin tuntuu olevan entisaikojen hinnoittelu mielessä, jolloin sai yhdellä puu kaupalla maksettua metsätilan hinnan. Itsellänikin pari sellaista tilaa. Sitä aikaa ei enää tule, eikä tarvitse tullakaan.
Alle 15 ha puuhapalstoja ei pitäisi edes kirjata metsätalousmaana tilastoihin.