Käyttäjän Skogsboxer kirjoittamat vastaukset

  • Skogsboxer

    Vastaus toimittajan alkuperäiseen kysymykseen metsätalouden kannattavuudesta.

    Ensimmäiset omat palstat ostin sukulaiskauppoina noin 30 vuotta sitten ostajaystävälliseen hintaan.  Kantatilan, jota nyt isännöin 15. sukupolvessa, sain nimiini joulukuussa 2000. Viime vuosina olen ostanut ja myös myynyt tiloja vapailla markkinoilla.  Perityt metsät olivat pääosin nuoria, koska tilan hengissä pitäminen asutuskuvioiden jälkeen söi paljon puuta.

    Koko työurani olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen voinut valita palkkatyön mallini.  Niinpä olen onnistunut yhdistämään palkkatyön tehohoidossa yötyössä ja metsätyöt vastapainona. Työrytmi on ollut viikko yötyötä maailmalla ja kaksi tai kolme viikoa metsätöitä. Tällä rytmityksellä metsässä saa jo jotain aikaiseksi.

    Hankintaa olen hakannut arviolta 15000 kuutiota ja hoitotöitä tehnyt riittävästi. Harvennukset olen tehnyt kaikki hankintana. Aukot myynyt pystyyn.  Koko ajan olen pitänyt metsätöitä lähinnä hyvin palkattuna harrastuksena, mikä ratkaisevasti vaikuttaa motivaatioon. Mikäli motivaatio uhkaa hävitä auttaa teho-osaston yön mieleen palauttaminen sen pian paluttamaan.

    Koko touhun kannattavuus on perustunut kohdallani alkuvaiheen kulujen minimointiin. Männiköt on uudistettu keräämällä kävyt ja karistamalla oma siemen. Laikutus on tehty omalla kalustolla.  Kuusikoihin on taimiaines ostettu mutta muokkaus hoidettu pääasiassa itse.  Kaikki hoitotyöt on tehty itse ja Kemera otettu kotiin. Nuorenmetsän Kemera oli tullessaan NHM:ssa turvemailla hyvä tuki.  Sittemmin kunnostetut turvemaat olen myynyt viime vuosien huuman siivittämänä ja pyrkinyt keskittämään omistuksen kivennäismaille. Tosin vallitsevalla hintatasolla metsämaan osto on tänään hullun hommaa metsämaan hinnan irtaannuttua täysin tuotosta.

    60- ja 70-luvun istutusmänniköitä on muutettu reippaalla otteella kuusikoiksi alikasvosta vapauttamalla minimaalisin konekustannuksin, ennakkoluulottomalla asenteella, mitä pyrin aikaisemmin tänne lukijan kuviin parilla lähettämälläni kuvalla havainnollistamaan.

    Sen kummempia kannattavuuslaskelmia en ole tehnyt mutta verrattuna terveydenhuoltoalan palkkoihin on metsätyössä vietetty tunti kyllä verotuksen jälkeen tuonut paremman nettotuloksen ja tietoisuuden, että sukupolvien ketju jatkuu.  Aukoilta tienatut tulot ovat sitten tuoneet reilumminkin rahaa tilille muutaman vuoden välein.

    Metsätyöt ovat myös osaltaan kasvattaneet kaksi poikaa, joista toinen opiskelee MTI:ksi ja toinen valitsi tekniikan yliopistosta. Joululoman olivat viimeksi vuorotellen hakkuulla, joten 16. sukupolvikin lienee turvattu. Tämä metsän ja maatilan kasvattava vaikutus on arvokkaampi kuin mikään rahalla mitattavissa oleva asia. Vaimo on toiminut kävynkerääjänä vapaapäivinään ja nyt poikien lähdettyä omilleen ryhtynyt myös tekemään traktorihommia. Kunhan saan hänet BM:n kuskiksi opetettua niin meillä on toimiva harvennusketju.

    Tämä jää minun osalta Metsälehden keskustelupalstan ainoaksi kirjoitukseksi. Hyvää jatkoa palstalaisille.