Käyttäjän suhari kirjoittamat vastaukset

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • suhari

    Harrastelijan laskelmat puuntuotto/ha ja kiertoaika ovat varmaankin lähellä totuutta vaikka tietenkin metsänomistajana toivoisinkin että perilliseni saisivat korjata tuollaiset 500k-m3/ hehtaarilta myytävää puuta, ensin harventaen ja lopuksi aukkohakkuulla jo 30 vuoden päästä. Se minun taimikko kyllä pukkasi aikalailla vesakkoa aluksi, ja oli työläs raivattava joten luokittelisin sen tuoreeksi kankaaksi, heinä ei ole koskaan ollut näillä korkeuksilla ongelma. Se minun ”näppituntuma” metsän tuotosta ei perustu vain oman esimerkiksi ottamani taimikon kasvuun, vaan kuten mainitsin olen kasvanut Osaran aukean laidalla ja metsästystä harrastavana seurannut metsien kasvua laajemminkin. Olisi mielenkiintoista jos metsähallituksen asiantuntijat voisi kommentoida asiaa, olisiko heillä jotka ovat hakkauttaneet Osaran aukeita sekä harventaen että aukkohakkuulla se todellinen tieto asiasta.

    suhari

    Kiitoksia asiallisista kommenteista. Aloitus kirjoitukseeni oli tullut muutamia virheitä, korjaan ; taimikko istutettu v. -79, vesakon torjunta v.-99 , ehkä puolikymmentä vuotta myöhässä. maanmuokkaus menetelmänä auraus kasvupaikka tuore kangas, ei merkittävän kivinen, loiva pohjoisrinne, ja huom. korkeus meren pinnasta 240m. Kuvion eteläpuolella luonnontilainen metsä joka on todistettavasti palanyt kaksikymmenluvulla. Tuolla palaneella aluella, siis n. 100vuotta vanhassa metsässä joka on saanut rauhassa raippaantua ja kasvaa, on mittausten mukaan paikoin 80m3 /ha ja paikoin 140m3/ha . Tuota nyt ei voi tietenkään suoraan verrata hoidetun metsän tuottoon mutta tuntuu suorastaan mahdottomalta ajatella että siinä voisi olla 500m3/ha puuta.Itse Osaran aukeiden laidalla lapsuuteni viettäneenä ja metsien kasvua seuranneena ja näiden aukeiden nykytilan huomioineena uskallan väittää että 60 v;n kiertoajalla ei päästä lahellekään 500m3/ha puumäärään.

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)