Käyttäjän Svedu Petteri kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 131)
  • Svedu Petteri

    Jossakin on mennyt vikaan, jos pitää metsässä käyttää isoa raivaussahaa.

    Taimikot kun hoitaa ajallaan ja poistaa aina ongelmat pienenä, niin ei tarvitse myöhemmin isoja puita turhaan kaadella. Kaikki kasvatettavat puut ovat arvopuita.

    Toki nykyään on vielä paljon luontaista pusikkoa, jossa tarvitaan isompaa raivaussahaa tai moottorisahaa siistimiseen.

    Svedu Petteri

    En itse harrasta taimien kasvatusta nykyään, mutta aikoinaan nuorempana ”koulutin” kuusentaimia. Silloin nuorena siitä sai kohtuu korvauksen. Myös omaan metsään niitä tuli vietyä ja nyt niitä on ensiharvennettu.

    Nykyään ei kyllä kummoiselle tuntipalkalle hommassa pääsee. Muutama sata voi mennä ”maitopurkkiharrastuna”, kuten ylhäällä oli juttua. Suurempi määrä vaatii aikaa ja intoa. Koivujen kasvatus on vielä enemmän taitoa ja kokemusta vaativaa. Pitäisi olla kasvihuone.

    Jotenkin tuntuu siltä, että kannattaisi keskittyä raivaussahalla sahaamiseen ja taimien heinäämiseen, ennen kuin niiden siirtelyyn. Toki jos metsässä ei ole mitään muuta puuhaa ja aika tulee pitkäksi, voi niitä taimiakin siirrellä.

    Jos kustannukssissa haluaa säästää, niin yksi tapa on olla istuttamatta turhaan niitä taimia. Satsaa määrän sijasta laatuun.

    Svedu Petteri

    Riski voisi olla siinä, että rungon alaosa ja maa on ihan jäässä ja tulee voimakas auringonpaiste huhtikuun alussa. Tällöin puut voisi kuivaa, kun eivät saa vettä juurien kautta.

    Jos ne kasvuun lähtee ja vesi ei ole myöhemmin ongelma, niin eivät varmasti kuole. Itsellä on kokemuksia keväällä korkeasta vedestä. Vesi oli korkealle kesäkuun puoleen väliin saakka. Kaikki 4V taimet eivät kuolleet, vaikka vettä oli rungon alaosaan. Osa taimista kuoli. Onneksi alue oli pieni alue lammen rannassa ja piti istuttaa uusia 300 kpl. Vesi oli poikkeuksellisen korkealla, joten jatkossa ei toivottavasti tule samaa ongelmaa.

    Nyt et voi tehdä asialle mitään. Jos oikein haluat puuhastella asian kanssa, niin lumisateiden loputtua ja aurinkoisen sään alkaessa keväällä voit riputella hienoa hiekkaa tai tuhkapölyä taimien ympärille. Tällöin jää voisi sulaa taimen läheltä nopeammin. Toki muutenkin lumi ja jää sulaa ensin taimien ympäriltä.

    Svedu Petteri

    Itsellä on Husqvarnan vastaavat housut. Koko 50. Saappaan koko on 43, jotta sopii villasukka. Itsellä on välillä niin märkiä ojanpohjia, että pakko olla saappaat.

    Housuissa on myös tiukka lahje saappaisiin nähden. Itse puen kuivat varusteet aina kotona. Toimiva tapa on se, että ensin housut pujotetaan saappaiden päälle. Sisäkautta voi litistää varsia ja oikoa ne lopuksi suoraan. Kun paketti on kunnossa, niin sitten hypätään housuihin ja saappaisiin samalla kertaa.

    Nauhakenkien kanssa lahkeet ovat kuivemmalla kelillä juuri sopivat.

    Svedu Petteri

    Jos on vähänkin suurempi määrä ja laadukasta puuta, kannattaa varmistaa ostaja (=sopia kauppa) ennen työn aloitusta. Voi käydä niin, että ketään ei kiinnosta korjaamasi puut.

    Jos määrä on pienehkö ja on useita eri puulajeja, niin energiapuu on hyvä vaihtoehto. Pätki kaikki noin 4 m mittaan. Kaikki voi kasata samoihin kasoihin ja ajaminen on myös helpompaa. Menee lepät ja haavat myös samalla.

    Svedu Petteri

    Putken jommasta kummasta päästä kiinnitys on irronnut ja rakenne kiertynyt kehällä.

    Al-putki on todella vääntöjäykkää ja sitä et helpolla saa kieroksi väännettyä metsässä ilman, että putki taipuu samalla.

    Husqvarnan noin vm. 2005 sahassa valettu kulmavaihteen osa tulee AL-putken päälle. Valuosassa on hahlo. Kahdella ruuvilla kiristetään valuosaa niin, että se puristuu putken päälle kiinni. Itsellä kulmavaihe pyöri putken päällä, vaikku ruuvit oli tiukassa. Tein AL-putkeen putken suuntaisia uria noin 20 kpl terävällä piikillä. Laitoin myös ruuvilukitetta. Lopuksi ruuvit tiukkaan. On tämän jälkeen pysynyt paikoillaan.

    Svedu Petteri

    ”Voihan ne välilyönnit linkittäjäkin eliminoida kunhan haluaa.

    Tuo ensimmäinen oli aivan samanlaisella tela-alustalla kuin minun rautahepo.

    Terveisin: Korpituvan Taneli
    Lähetetty: 22.11.2013
    Lähettäjä: Korpituvan Taneli”

    Miten? Osoite on kopioitu suoraan selaimesta ilman välejä. Jos yritän edit-tilassa editoida viesti, ei siinä näy välejä osoitteissa. Eri nettisivut jostain syystä vain putkauttelee välejä tai %20-merkkejä osoitteisiin. En tiedä miksi. Pitää vain tulla noiden kanssa toimeen.

    Svedu Petteri

    Kiireesti koivuntaimia aukkoihin ja niiden heinäys kesäkuun alussa ja myöhemmin kesällä 1-2 kertaa. Jos alat siemenestä odottamaan, niin jää puu muiden varjoon ja jalkoihin. Koivut kasvaa niin vauhdilla, jotta turha täydentää kovin pieniä aukkoja. Jos on iso yhtenäinen ala, niin sitten siemenestä täydennys voisi onnistua. Jos muualla on vain koivuja, niin aukkoihin myös koivuja. Turha sinne on kuusia istuttaa. Ongelmia vain myöhemmin, kun jossakin on kuusia ja jossakin ei. Mitäs sitten teet?

    Svedu Petteri

    Joo, I- ja R-kirjaimen välissä on ylim. väli. Jostain syystä niistä putkahtelee, vaikka kopioi suoraan. Tulisiko liian pitkä sana? Joskus välin paikalla on merkit %20.

    Englanti on kyllä hyvää tavalliselle hieman kouluja käyneelle kansalaiselle. Harvemmin nykyään puhutaan tuollaista. Lentokoneessakin pitää puhua ilmeisen tarkoituksella nopeasti rätisevällä linjalla, joten eihän niistä mitään selvää saa. Pitää tehdä kuten muutkin.

    Svedu Petteri

    Tässä kokemuksia housuita. Ensinnäkin henkilön tiedot: Pituus 173, paino 66, tekee toimistotyötä, harrastaa ulkoliikuntaa reilusti, moottorisahapäiviä 20-30 vuodessa. Ruumiinrakenne hoikahko tai normaali.

    Vanhat housut oli noin 10 vuotta vanhat malli ”toppahousut”. Ei ole tullut sahan kanssa pahoja osumia. Vanhemmiten oksatappit ovat tehneet muutamia pieniä reikiä, jotka on ommeltu kiinni. Suurin murhe oli lahkeet. Ne kului puhki alareunasta ja lopulta viilosuojamateriaali alkoi pursuamaan pois.

    Ajattelin ostaa Technical turvahaalarit, koska vanhat oli myös haalarit ja tykkään väljistä vaatteista. Paikallisessa liikkeessä ei ollut kokoa 48. Koko 50 oli ihan liian iso. Hinta olisi ollut 240 euroa. Kokeilin housumallia Technical Extreme. Koko 48 oli vyötäröstä tiukan oloinen. Ihme homma, vaikka en itseni pidä lihavana. Lahkeiden pituus olisi ollut hyvä. Koko 50 oli vyötäröstä sopiva. Lahkeet ehkä hieman liian pitkä, mutta ei liikaa. Otin kokoa 50 olevat housut hintaan 290 euroa.

    Tässä kokemuksia Technical Extreme housuista. Housut ovat yleisesti ottaen hyvät. Parasta niissä muotoon ommellut polvet, eli polvien kohdalla on pussit. Kevyt nostella jalkoja vaikka vähän korkeammallekin. Housut ohuemman oloiset mitä vanhat. Ainakin +15oC kelillä eron huomaa hyvin. Ei tulee ihan niin kuuma heti. Vyötäröllä on näppärä tarrahihna, joka toimii vyön tavoin.

    Jatkuu…

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 131)