Käyttäjän Tikan poika kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 12)
  • Tikan poika

    Samoilla ajatuksilla liikkeellä. Tuhkaa pitäisi saada metsät täyteen.

    Katsoin tuota Metka-listausta hyväksytyistä lannoitteista. Niin silmää pisti semmoinen kuin YARASUNA BOREA. levitysmäärä vain 250-310kg/ha.

    Itse ajattelin tätä lantaa käyttää. Kyseessä käsittääkseni on Boorilannoite joka perustuu tuhkaan. ja Hinta on noin 500€/tonni. Mitä netistä selailin.

    HORUS olisi hyvää tavaraa , mutta siinä pitää olla ahkera sitten. Minulla ei ole mönkijää kummempaa vehjettä käytössä.

     

     

    Tikan poika

    Oulun korkeudella mesimarjaa kasvaa saaristossa ja merenrannoilla. Koivumetsä (60-80m3) joka sopivan harva luontaisesti / tai harvennettu ja maaperä on hiekkaa. Mutta kuitenkin kostea kun vesi huilaa aika ajoin. Heinää voi olla mutta se on yleensä harvaa.

    Mantereella olen parissa paikassa törmännyt mesku esiintymään. Tuoreenkankaan painanteissa joissa on koivu-kuusi sekametsä. (Verhopuuasento) ja yllätys.. ne on vanhoja niittyjä ollut. Maaperä on ollut kuitenkin hiekkaa vaikka siinä on ollut ,hyvin ohut turvekerros.

    Mantereella mesku sato oli hyvä. 2-3 v. Puuston poiston jälkeen. Sitten liika heinä kasvu valtasi paikan.

     

    Vanhemmat ihmiset puhuu että meskua kasvoi ihan tavallisella pellolla ennen mutta rikkakasvi aineet lienee ne hävittäneet. (Näin tuumivat)

    Mutta nämä vain minun havaintoja.

    Tikan poika

    Rk mittaa en ole enään käyttänyt. Vaan kun metsälö on yli 80 vuotiastasta niin silloin se joutaa liipaisimelle.Seuraavaksi katson  puunhintaa ja kohdetta.

    Hoidettu, pariin kertaan harvennettu metsä on ihan käypäsen näköistä jo 80 vuotiaana .

    Mutta meitä on moneen junaan. Jokaisella metsät on oman näköisensä.

     

     

    Tikan poika

    12 reissua takana. 1 hirvi on nähty. Yhtään ei ole meidän porukka saanut.

    Valehtelee ne Luken kartat toiseenkin suuntaan. Seurassa kuitenkin 40% luvista käytetty,  kaikkiaan 8 ammuttu.  Tärkein eli peijaishirvi on nurin ja pääsee isännät jatketulle pottukeitolle.

    Tikan poika

    Takamatkalta lähtään. Perintönä ei tule muuta kuin 100m etumatkaa.

    Kaikki palstat on ostettu. Tavoiteena on saada eläkkeellä, joku eläkepaketti niistä.

    Metsät hoidetaan ajallaan ,mutta myös virkistyspuoli ja monimuotoisuus otetaan huomioon. Itse istutan,raivaan ja tarpeen mukaan teen pöllinkin jos töiltä aikaa on.

    Hehtaareista jos puhataan niin niitä pitää olla sopivasti ei liikaa. Tavoite on noin 100ha. Omistaa joskus . Nyt on 40ha.

    Tikan poika

    Ostin itse huskun housut pari vuotta sitten kun totesin että vanhat stihlin housut oli käyneet liian jäykäksi. 175cm ja 135kg on maagiset numerot niin. Piti vähän ommella resoria haaroihin ja kylkiin. mutta muuten ok. Housut.

    vanhan kansan singeri on hyvä noissa hommissa. Siinä on vahva neula.

    Kyllä se pallokin hyvin pyörii mettäsä, turha sitä kenenkään moittia! Jokaisen oma asia miten vapaa-aikaa viettää.

     

     

     

    Tikan poika

    HCV alueet tuli ainakin meidän organisaatiossa täysin yllätyksenä.

    Kesän puukauppa palaverissa puunostaja vain ilmoitti, että nyt mennään näillä säännöillä eteenpäin. Koska lopputuotteen ostajat näin vaativat.

    Se miten asia näkyy kentällä nyt ja tulevaisuudessa on vielä vähän auki. Eli vanhastaan kun puunhankinnassa mennään eteenpäin  niin tekemisen ja erehdyksen  kautta. Sertin tulevat auktoritoinnit sitten muistuttelevat missä ollaan vikaan menty.

    Näistä HCV alueista pitää sen verran sanoa,että ne on niitä iänikuisia alueita joista on käyty kamppailua natura ohjelmasta alkaen.

    Se miten tämä asia on nyt salassa hoidettu on täysin väärä tapa. Mutta tiedättehän suomalaisen luonteenpiirteen. Jos kirjeitä ois kotia jaettu niin sahat laulais vauvasta vaariin jokaisella.

    Henkilökohtaisesti 20ha on HCV merkinnän alla noin 60% alasta ja just ne puustoisimmat ja parhaimat hehtaarit. Ei kirves oo käynyt 50 vuoteen mettäsä ja muuta vuosi sitten saatiin ostettua maat.

    No jos en muuta ratkaisua keksi niin teen kilpukkaa joka ikisestä puusta ja haketta. Sitä ei merkinnät koske. EN JK menetelmin ala mitään omia maita operoimaan.

    Tässä olisi valtiolla nyt oiva paikka tarjota vaihtomaat jostain tilalle ja ottaa tavallaan omille kontoilleen nuo alueet. Hyötyä olisi ainakin se, että suojelualueita jakaantuisi tasaisemmin ympärimaata. Mutta kun tämä asia ei ole lakiperusteinen niin tuskimpa sellaisia liikkuja tulee tapahtumaan.

    Tikan poika

    Täällä Oulun yläpuolella ei ole valkohäntiä näkynyt eikä paljon sikojakaan.

    Kauris kanta kasvaa hitaasti mutta vakaasti. Suurin syy on ettei niitä pääse rokottamaan kunnolla on maanomistajat ja yleinen mielipide. Joiden mielestä tätä söpöä bambia ei saa vahingoittaa. Vaikkei se bambi oikeesti olekaan.

    Oikeesti toimivia maatiloja täällä on alle yhden käden sormin. Eu-viljelyä sitäkin enemmän.

    Hirvikanta on kurissa ja nuhteessa koko 25000ha alueelta löytyy alle 5 elukkaa. Mutta kun mennään 40km pohjoseen siellä muutamalla alueella on yli 10 elukkaa /1000ha. Niin maanomistajat kuin mettästäjät on kusessaa kun lisälupia ei tule. (Ovat yrittäneet).

     

    Tikan poika

    Mettämies viihtyy mettäsä, jos sinne saa mennä tai pääseepi. Kyllä tämän päivän Metsätoimihenkilöt, eivät joka päivä metsään pääse. Jotkut ei pääse enään ollenkaan paitsi viikonloppuna.

    Toivottavasti Lapin selluhankkeet toteutuu. Tällöin on pohjoisen metsillä muukin tulevaisuus kuin suojelu reservinä oleminen. Näin toimihenkilöillä on töitä tulevaisuudessakin.

    Jos junanrata Jäämerelle toteutuu muuttaa se logistiikkaakin aika kivasti pohjoisen eduksi. Saa nähdä!

     

    Aloittajalle vielä vinkiksi.

    -Opiskelee lujaa ja tehokkaasti.

    Alanmies osaa asiansa vaikka unissaan. Jos ei osaa niin selvittää.

    -Bailaa tarpeeksi mutta hillitysti. Koskenlasku on kovasana,  mutta ei syy olla pois oppitunneilta!

    Verkostoidu! Mene opiskelujärjestöihin mukaan. Näin pääset työn syrjään paremmin kiinni.

    Muista myös lukea alanjulkaisuja. Välttämättä viimeisin tieto ei tule koulun aineistosta.

    Viiminen neuvo.

    Muista, että metsämiehen silmä on p…esilmä. Metsä näyttää erinlaiselta kun käännät selän ja katot samaa kohtaa eriltä kantilta. 😀

    Näin opettiin Ramk:ssa vuonna 2003- 2008.

    Erittäin pidetyn opettajan toimesta.

     

     

    Tikan poika

    Hyvä korjuujälki vaatii huippuyrittäjän jolla on huippu kuskit. Liikaa on sellaisia yrittäjiä ja kuskeja joista ei vaan tule mitään. EH raakasti vaan jos vähäänkään pieniläpimittasta niin energiapuuksi (Ep markkinat on mitä on).

    On totta, että mhyillä on heikompi leimikko varanto ja joukossa on enemmän huonoja kuin hyviä.

    Mhy:kun ei voi kieltäytyä jäsenen leimikosta.(voi menettää asiakkaan)

    En yllättynyt tuosta Metsäkeskuksen raportista. Isoilla organisaatioilla on varaa laittaa se ”luottoyrittäjä” mäkeen tarvittaessa. Jos laatu ei täytä normeja.

    Mhyitä vaivaa pienuus. Yksi organisaatio läpi suomen ja tehostaminen kunnolla käyntiin. Hallinnollisissa kuluissa tulisi säästöä kummasti.

    Niin silloin voi korjuun laatukin parantua kun muutamat henkilöt ovat siihen asiaan vihkiytyneet. Tulisi yhteneväiset normit. Eikä vain toimihenkilö kohtaiset normit.

    Varmasti joissakin pikkuyhdistyksissä hoidetaan asiat hyvin.

     

    Metsäalan digitaalisaatio menee sitä vauhtia eteenpäin. Että toimihenkilöiden henkilö määrät tulee laskemaan ja nokialaisen nro 42 jalanjälki vähenee kummasti suomen metsissä. Katsotaan vaan niin koneet ja dronet tekevät korjuuvalvonnan tulevaisuudessa. Kun tekoäly kehittyy selviävät siitä skannauksesta itsenäisesti.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 12)