Käyttäjän tilkku kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 16)
  • tilkku

    Kun katselen noita 50 vuotta sitten pelloksi tehtyjä tai ojitettuja metsiä  kulkee korkeuskäyrä pääosin samalla paikalla kuin 50 luvulla tehdyissä kartoissa, ei tee mutkaa vanhaan verrattuna. Sama tilanne kun karttaikkunassa vetää laserkeilauskorkeusviivan korkeuskäyrän päälle, ei laseri notkahda. Syken ja luken ja ipcc:n ”tutkimuksissa” turvetta hajoaa vuosittain sentin. Luulisi että aineen katoaminen näkyisi myös maanpinnan tason laskemisena. Että tällaisia nämä tietokonemalleilla saadut tulokset.

    tilkku

    Ympäristöministeriö taannoin ajattelikin sosialisoida 300 000 ha kangasrämeitä, kun ne ovat niin taloudellisesti vähäarvoisia. Voimayhtiöt sosialisoivat linjan alusia joillakin satasilla. Tuulivoimayhtiöt maksavat samoista maista vuokraa vuodessa 20 000 euroa/ha. Jotkut sitten osaavat optimoida toisten omaisuudella

    tilkku

    Taitaa tämä virheiden hiilinielupolitiikka ajaa seinään jo seuraavissa eurovaaleissa, eli hiilinielukeskustelussa ratsastetaan kuolleella hevosella. Toivottavasti tulliliitto säilyy.

    tilkku

    Jep puhdasoppinen jatkuva kasvatus kaatuu ainakin länsisuomessa tuulituhoihin, alle 5 metriset alikasvokset kannattaa usein käyttää hyväksi

    tilkku

    Mutta toimittaja Jani Kaaro on harvinaisen totuudellinen, kun hän kirjoitti hesariin 24.1 artikkelin revontulien ja sähkönkulutuksen yhteydestä Veera Juntusen ja Timo Asikaisen tutkimukseen pohjautuen. Tutkimuksessa paljastuu aurinkosäteilyn merkitys pohjoisen lämpötilojen nousuun. Ja kaikki auringon vaikutus on poissa co2 vaikutuksesta, minkä roolia ei tähän saakka ole saanut valtajulkisuudessa kyseenalaistaa. Joten ehkä niiden hiilinielujenkin merkitys vihdoin kyseenalaisteaan

    tilkku

    Jotenkin odottaisi että ns hyvän puolella olevat olisivat erityisen totuudellisia, mutta valitettavasti he harrastavat moraalista lisensointia ja saavat langeta syntiin kun ovat ensin todistaneet olevansa hyviä ihmisiä

    tilkku

    Jep, näille täysin epärehellisille vihertuputtajille ei pidä antaa senttiäkään lisää. Hoitakoot keksimänsä ongelmat  jo ennestään suojelluilla alueilla.

    tilkku

    Valtion mailla on paljon pieniläpimittaisia kitukasvuisia soistuneita kankaita jotka ovat ikivanhoja. Ne on syytäkin hakata ja saada niistä selvästi paremmin kasvavia nuoria metsiä

    tilkku

    Panu minusta päätoimitus on tulkinnut graafeja aivan väärin, sillä hakkuiden keskiläpimitta ei ole lainkaan pudonnut huolimatta lisääntyneistä hakkuumääristä. Vanhassa laissahan oli nimenomaan läpimitta pääosassa ja ikä vain heikosti kasvaneissa metsissä. Nykyään hakataan jo paljon sotien jälkeisiä nopeasti järeytyneitä viljelymetsiä, ja lakimuutoksella ei ole tämän pienen nuorentumisen kanssa mitään tekemistä. Ilmiö johtuu viljelymetsistä ja lisääntyneen lämmön ja co2 vaikutuksesta metsien kasvuun.

    tilkku

    Näinhän se on, leimikkoja on tuossa jokunen odottelemassa sopivaa hintaa, ei ole mahdollista että joku byrokraatti tulee aiheuttamaan epävarmuutta.  Oikeusvarmuus on  suomen metsätaloudessa jo vihreiden, fsc:n  ja eu:n toimesta kyseenalainen joten miksi vielä alan sisältäkin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 16)