Käyttäjän Tomicus kirjoittamat vastaukset
-
Timppa täysin oikeassa. Itse olen pohtinut yli- ja alihakkuiden ongelmia. Systemaattioset alihakkuut salakavalia, koska vaikutus ilmenee aikaisintaan 20 vuoden kuluttua: tuottavimman ikäluokan ala putoaa ja sitä myöten kasvu. Ja jos tuolloin orjallisesti noudatetaan periaatetta jonka mukaan kasvua enempää ei voi hakata, niin tuossahan on alku pitkäaikaiselle alaspäin menevälle kierteelle.
Jos puuta halutaan tuottaa tehokkaasti, niin jossain vaiheessa pitää hakata vain kylmästi yli. Vanha vuosilohkosysteemi voi ehkä kuitenkin olla fiksu, pinta-ala jaettuna kiertoajalla ja tuloksen mukainen hehtaarimäärä joka vuosi kenttään plus samat määrät harvennuksia. Keskimäärin. Kiertoajan lopussa ikäluokkarakenne onkin sitten jo optimaalinen, puuntuotannon tehokkuutta voi sitten säädellä haluamakseen kiertoajan pituudella.
Tiedot tuossa järjestelmässä alkavat olla jo käyttökelpoisia, suurin ongelma varmaan tuo virheellinen ikä. Vanhin itse istuttamani kuvio on muutaman vuoden minua vanhempi… Ongelma tuosta iästä tulee sen vaikutuksesta kasvunlaskentaan, esim Jeanin tapauksessa kasvun aliarvio voi olla kyseisellä kuviolla valtava. Ja kun tämä aliarvio näyttäisi olevan varsinkin viljelymetsissä olevan systemaattista, niin toivoisi, ettei Mfi:n kasvutietoja käytettäisi ainakaan missään poliittisessa päätöksenteossa tuollaisenaan.
Itse siirsin ensimmäiset keilaustiedot aikoinaan sellufirman ohjelmaan ja laitoin iät kohdalleen sekä tarkastin muut tiedot nuorista metsistä. Vuoden 18 keilaustuloksilla pääsin sitten vertailemaan toeutuneita tuloksia ja kyllä firman kasvumallit pysyivät paremmin kasvun mukana. Oikeastaan viljelymetsissä yllättävänkin hyvin; luontaisilla, epätasaisilla kuvioilla taas oli yliarviota.
Ei HCV metsien hakkuuta Pefc:ssä tietenkään estä, se vain , että nämä kolme iloista rosvoa ovat antaneet pikkusormen kilpailevalle sertille ja eivät siten oikein voi ostaa. Jäljelle jäänee ostajana Vapo. Ja toivottavasti kiinalaiset saavat äkkiä myllyjä käyntiin.
Tuohon nielu/varasto dilemmaan – kun metsät ovat nuoria, niin kasvu ja samalla nielu ovat suuria. Vanhoissa metsissä taas puumäärä eli varasto ovat suuria ja nielu taas pieni, ellei jopa olematon. Ovat siis minusta toisiaan poissulkevia.
Omissa talousmetsissä pyrin sellaiseen ikärakenteeseen, jossa ei ole mitään hiilinielua: muutaman vuoden keskiarvolla kasvu ja hakkuut ovat yhtäsuuria ja varasto on määrä x ja se ei muutu mihinkään.
Eräs HCV:n kriteeri on lahopuun/kuolleen puun määrä hehtaarilla. Määrästä on täällä pohjoisessa kahdenlaista ilmaa, joko 10 tai 20 m3/ha. Ja jos on tuota enempi, niin ainoa käsittelyvaihtoehto on peitteinen kasvatus. Koskee yli 50 ha:n tiloja. Eli kannattanee hakea kuivat polttopuiksi.
Toinen peikko on, jos oma vanhan metsän kuvio vastaa vaikka pyykin kautta suureen luonnotilaisen metsän alueeseen, niin sama peli. Huhujen mukaan leveähkö tieura saattaa jo kyllä katkaista yhteyden…
Ruotsissa pieni on pop. Kuukkeliin hakusanoiksi Moheda ja markberedare niin jo löytyy. Blocketissa joskus tuommoisia ollut myynnissä, hinta muutaman tonnin.
Hienojen korkopohdiskelujen perään hieman toisenlaisella tulokulmalla hiilinielusta. Karkeasti yksinkertaistaen.
Metsätiede opettaa meille, että vuotuinen hiilinielu on suurimmillaan yllättävän nuorissa metsissä; suunnilleen siinä vaiheessa, kun metsä muuttuu kakkosesesta kolmoseksi. Tämän jälkeen vuotuinen nielu alkaakin jo pienetä. Keskimääräinen hiilinielu, eli hiilivarasto jaettuna ajankohdalla, kasvaa kuitenkin vielä ehkä noin 15 – 20 vuotta, kunnes tämäkin kääntyy laskuun. Suurimpaan mahdolliseen hiilinieluun pyrittäessä oikea päätehakkuikä on silloin, kun vuosittainen kasvu = keskimääräinen kasvu
Oletetaan sitten tilanne, jossa metsätilaa on hoidettu määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti ja ikäluokkarakenne muistuttaa jo nk. normaalimetsää – vuosittainen uudistamispinta-ala saadaan jakamalla tilan pinta-ala kiertoajalla. Tässä tapauksessa kiertoaika on 60 vuotta ja kaikkia ikäluokkia on siis yhtä paljon.
Valtakunnassa sitten hallitus vaihtuu ja ilmastopaniikissa minimikiertoajaksi nostetaan maltillinen 80 vuotta. Esimerkkitilan kohdalla tehdäänkin sitten kuuliaisesti seuraavat 20 vuotta pelkkiä harvennuksia ja tilan metsät ovat 20 vuoden kuluttua vanhempia ja hehtaarikohtainen hiilivarasto onkin ihan oikeasti kasvanut. Hurraa, näin se maailma pelastuu. Iäkkäämpien metsien hiilinielu on kyllä jonkin verran pudonnut… vaan mitäs pienistä. Seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana hoksitaankin, että niitä suuren hiilinielun ikäluokkia ei yksinkertaisesti ole ja tilan hiilinielu suorastaan romahtaa. Ja jos samaan aikaan on voimassa se, että metsästä ei saa poistaa enempää hiiltä kuin sinne sitoutuu, niin uudistamispinta-alaa tulee pudottaa mikä sitten puolestaan pidentää taas kiertoaikaa ja lopulta taas hiilinielun kokoa. Alaspäin menevä noidankehä siis.
Sitten kysymyksiä palstan viisaille: Voidaanko edelläolevan perusteella vetää johtopäätös, että suuri hiilinielu ja suuri hiilivarasto ovat toistensa poissulkevia? Entä kuinka suuren uhkan jonkin hetken alihakkuut muodostavat tulevaisuuden hiilinielulle?
Hiilinielun tilalla voi käyttää tietenkin halutessaan vuosittaista kasvua (CAI) ja keskikasvua (MAI). Kyseisillä hakusanoilla netistä löytyy nättejä käyriä…