Käyttäjän tsto kirjoittamat vastaukset

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)
  • tsto

    Niin kuin metsäkeskuksen laskusta huomaat, niin siinä on suunnittelutyön hinta + alv ja sitten vähennyksenä saatu tuki, joka on verottoman suunnittelukustannuksen kanssa saman suuruinen. Joten siksi olet maksanut vain alv:n osuuden. Tuki on kuitenkin tullut siten sinun hyödyksesi.

    Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin kannattaa laittaa tuo suunnittelun veroton kustannus ja saman kokoinen tuen määrä poistoselvitysten kohtaan, vaikka se onkin +-0, koska siten verokäsittelijällä on mahdollisuus huomata että on ollut kustannuksia, joista sinä tuota alvia haluat takaisin. Muussa tapauksessa saattaa kesällä tulla kysely että mihin kustannuksiin alv-vähennys perustuu.

    tsto

    Kyllä. Tee sille samoin kuin toteutuskustannuksille. Eli poistoselvityksissä lisäät kustannuksen verottoman osuuden kohtaan 9 (lisäykset) ja avustuksen osuus kohtaan 10 (luovutukset). Niiden erotus lisättynä alkuvuoden menojäännöksellä on poistopohja josta voi tehdä poiston.

    tsto

    Jos on vain metsätaloutta niin kyseisellä kohdalla ei ole mitään merkitystä. Kohdassa 618 voidaan maatalousverolomakkeelta 2 nettovarallisuuden perusteella jaettavan pääomatulon osuutta muuttaa. Ja kun yhtymissä ko osuus määritellään osakaskohtaisesti niin siksi se on yhtymälomakkeella. Pelkän 2C lomakkeen täyttäjät voivat siis ohittaa tämän kohdan. Metsätalouden tulo on pääomatuloa kokonaan.

Esillä 3 vastausta, 21 - 23 (kaikkiaan 23)