Käyttäjän valkia kirjoittamat vastaukset

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • valkia

    Kiitosta jees h-vallalle analyysistä mielipiteestäni. Olen joskus luullut, että minulla olisi jotain ”maalaisjäkeä”, mutta kommentistasi päätellen näin ei ole.
    Voisitko tarkentaa miten tämä keskustelu meni ”hiukan kenk.koht. kiinnostuksen piikkiin”? Metsästys kun ei kuulu omaan mukavuusalueeseeni vaikka olen sitä melko paljon pohtinut viime vuosina.
    Ei tullut aikaisemmin luettua tuota 6m3:n kysymystä, Pirkanmaalla asustelen tällä hetkellä.
    Juuret ovat Satakunnassa ja muuta Suomea on tullut nähtyä viime vuosien aikana.

    valkia

    Kisin kysymä mittanauha lienee Talmeter. Ymmärsit juuri oikein, mitta vedetään puun (tai jonkun muun pyöreän esineen, putken tms.) ympäri ja mittanauhasta on luettavissa puun läpimitta. Google kertonee lisää, jos viitsit haeskella.

    valkia

    En ole armeijaa suorittanut ja kuluvana vuotena taisi olla viimeinen mahdollisuus sille, ikää kun ketyy liikaa. Armeijaa en näe rajitteena metsästykseen. No joo, aseiden käsittelyä armeijassa opetellaan, mutta mitäs sitten. Siellä opetellaan ihmisten tappamista, ei eläinten. Kyllä aseella ampuja pystyy yhtä hyvin laskemaan ammutut laukaukset ym., ampui sitten ihmistä tai eläintä.
    Saatan tulevaisuudessa innostua metästyksestä. Pitäisikö se minulta kieltää, kun en ole vapaaehtoisena ymmärtänyt innostua armeijan touhuista ajoissa? Otettaisiinko jatkossa metsästyslupien vuoksi neljäkymppisiä naisia armeijaan?

    valkia

    Keskusteluihinen varsinaisesti ole kirjautunut vaan kirjauduin alunperin lukeakseni Metsäkortiston artikeleita. Mutta eiköhän kommenttini myös tänne kelpaa vaikka ladyksi en itseäni koe.
    Metsästys on mielestäni hyvästä, kunhan järki pidetään hommassa mukana. Aseet pitää säilyttää lakien mukaan eikä mistään hirven sarvista roikkumassa. Miisun kommentissa on hyvin kommentoitu aseiden säilytystä. Sisustuselementtinä en näe aseiden järkevyyttä, lukkojen taaksi kuuluvat. Aseiden ulkopuolista säilytystä en kannata. En usko, että ampumaratojen alueille saataisiin todella varmoja aseiden säilytyspaikkoja. Ja kyllä, pankit turvaavat rahansa holveilla, mutta se on eri asia. Ampumaseurat eivät pystyne luomaan 24/7 vartiointia aseille vuoden ympäri.
    Metsästystä en harrasta ja lähimmässä suvussa ei ole metsästäjiä. Metsästyksen näen kuitenkin järkevänä toimintana. Jotkut (nuoremmat)metsästäjät syyllistyvät turhaan machoiluun, mutta suurimmalla osalla on järki päässä.
    Ammuntaa voisin harrastaa kunhan ei mitään elävää tarvitse ampua. Hyönteisiä voisin ammuskella, mutta niihin en osuisi edes läheltä. Metsäeläinten liha kelpaa ja pidän siitä paljon, mutta en saa hengiltä marjapuskan verkkoon jäänyttä räkättiä. Ehkä pitäisi vain karaistua.
    Eli metsästäkää turvallisesti lakien ja asetusten säätämissä rajoissa.

    valkia

    Ohhoh. Onpas aika monta ”viestiä” kadonnut tästä keskustelusta. Viestit hipsuissa, koska oikeita viestejä ei näkynyt jokuseen aikaan, vain jotain väliviivasekaannuksia.
    Kiitos Metsälehdelle keskustelupalstan vian korjaamisesta. Vielä kun tiedotettaisiin vastaavista tapauksista paremmin. Ja vian korjaantumisesta voisi myös tiedottaa, niin ei tulisi turhia klikkailuja sivustolle (vai saakohan sillä mainostuloja ”julkaisijalle”).

    valkia

    Riistakameraa olen viime aikoina harkinnut ostavani. En tosin tiedä niistä yhtään mitään, joten kaikki vinkit ovat tarpeen.
    Vanhan laanipaikan läpi näyttää kulkevan paljon eläimiä. Olisi mukava tietää enemmän näistä läpikulkijoista. En metsästä enkä tunne kovinkaan laajalti eläinten jälkiä, joten riistakamera olisi hyvä lisä.

    valkia

    Erittäin kiinnostava keskustelu. Kesälomalla voisin kokeilla hiilten tekoa, tynnyri pitää vain jostain hommata. Tervaksia on myös liiterin nurkassa, joten niitäkin voisi kokeilla, vaikka enemmän hiilille on tarvetta.
    Tämähän olisi hyvää hommaa tehdä samaan aikaan kun savusaunaa lämmittelee. Tosin minulla ei vielä ole mitään hajua paljonko aikaa tarvitaan hiilten kanssa. Pitääpä googletella ja kaikki vihjeet otetaan ilomielin vastaan.

Esillä 7 vastausta, 1 - 7 (kaikkiaan 7)