Käyttäjän Veksaaja kirjoittamat vastaukset
-
Suometsän vedenpinnasta on käyty vilkasta ja hyödyllistä keskustelua nyt tälläkin alustalla. Tämä ei ole ihme, sillä onhan aihepiiri metsäkeskustelussa yksi merkittävimmistä tällä hetkellä erityisesti turpeen hiilidioksidipäästöjen ja puuston hiilensidontakyvyn vuoksi sekä tietysti puuston kasvuvaikutusten vuoksi.
Keskustelun tekee mielenkiintoiseksi erilaiset käsitykset asioista. Ratkaisun pitäisi löytyä luotettavista tutkimuksista. Puuston kasvua voidaan mitata luotettavasti, se on kai selvää. Mutta hiiliasiat ovat vaikeampi juttu. Mediassa kyllä esitetään erilaisia tutkimustuloksia ja niitä pidetään usein oikeina, vaikka käytettyjen tutkimusmenetelmien luotettavuuden arvioinnista ei useinkaan esitetä mitään. Pahinta on, että etenkin poliitikot ja muut asioista kiinnostuneet tahot niin Suomessa kuin jopa EU:ssa pitävät niitä totuuksina ja ne voivat johtaa suuriin vääriin rahapäätöksiin tulevaisuudessa. Moniin muihin tarkoituksiin vain suuntaa antavatkin tutkimukset voivat olla käyttökelpoisia.
Toki on myös juttuja esimerkiksi hiilensidontatutkimuksista jollakin alueella ”tutkimuspönttökuvineen”. Voi olla, että jollakin rajatulla alueella saadaankin melko tarkkoja mittauksia hiilen sitoutumisesta, mutta eiväthän ne päde kuin juuri sillä paikalla ja mittausajanjaksolla. Ei niitä voi yleistää koko maata koskeviksi mitenkään. Myös neulas- ja lehvästömassaan perustuvat ovat monestakin syystä verraten epätarkkoja.
Yleisiä lähes kaikkia metsäntutkimuksia koskevia ongelmia ovat metsäalueiden erilaisuus, erittäin pitkien tutkimusajanjaksojen tarve – joskus jopa 50-100 vuotta, ilmastonmuutoksen aiheuttama olosuhteiden muutos, muiden olosuhteiden muutokset jne. Näistä usein seuraa, että vaikka tutkimus onkin kohtuullisen luotettava, sillä ei voida kuitenkaan ennustaa välttämättä tulevaa kehitystä ja koko Suomeen soveltaminen on kyseenalaista. Toki tutkimus kehittyy koko ajan, simuloinnit ja mallit tuottavat tarkentuvaa tietoa, mutta luonnon oikullisuutta nekään eivät poista.
Hiiliongelmaan esitetään Suomessa hakkuiden maltillistamista mm. metsien liian nuoren ikärakenteen vuoksi. Nuoruus on kuitenkin ohi menevä ongelma, metsässäkin. Hakkuiden vähentäminen esim. esitetyllä 10 milj. kuutiolla voisi pelastaa EU:lle maksamiselta, mutta toisaalta menetämme paljon metsäsektorin tuloja erilaisine liitännäistuloineen. Maapallon kannalta kyse on hölmöläisten peiton jatkamisesta. Suomessa hakkaamatta jäävä määrä hakataan varmaan muualla. Asiasta on esitetty aika erikoisia kannanottoja, jotka taitavat perustua edellä kuvattuihin epävarmoihin tutkimuksiin, ehkä vielä oman ideologian ryydittäminä.
Arkijärjellä ajatellen pidetään soiden vedenpinnat kasvun kannalta oikealla tasolla eli ojat myös kunnossa. Näin taataan muun ohella hyvä hiilensidonta. Puunkasvatukseen soveltumattomien soiden ennallistaminen ojia tukkimalla on pääsääntöisesti täysin turhaa, meneväthän ne tukkoon itsestäänkin. Ehkä niitä voisi vähän tehdä, jos nyt jotain näytöksiä tarvitaan.
Veksaaja 15.1.2026, 10:26Minulla on kokemusta yli puoli vuosisataa neljän erilaisen (muta, turve jne.) suometsäalueen (yht. n. 6 ha) metsänhoidosta viime vuosisadan puolella tehtyine ojituksineen ja ojien kunnostuksineen. Olen havainnut, että vedenpinnan noustessa kasvu heikkenee ja ainakin minun isoja kuusia tuuli kaataa. En ole mittaillut, mutta silmämääräisesti noin puolen metrin vedenpinnan taso ojissa riittää vielä kasvuun, mutta ei sekään tuulituhoja vielä estä.
Kunnostusojituksia pitäisi nytkin tehdä, mutta mikä lienee vähäistä suurempaa, jolloin tulee ilmoitusvelvollisuus. Metsäammattilaisetkaan eivät siihen oikein osaa ottaa kantaa.
Uudeksi ongelmaksi on tullut Metsälaon 10 §:n noin puolen hehtaarin suojelusuo, jonka läpi kulkevalla ojalla pitäisi kuivattaa yksi suoalue, mutta se ei taida olla luvallista. Olen siitä epävirallisesti keskustellutkin Metsäkeskuksen toimihenkilön kanssa. Nämä suojelualueet aiheuttanevat samanlaisia ongelmia muuallakin?
Nuo metsälain suojelukohteet ovat joskus nykyään ”huonossa kunnossa”. Norokosteikkoja on suojeltu mm. aluskasvullisuuden vuoksi. Nyt kun niihin ei ole kymmeniin vuosiin koskettu, ne puskevat kuusitiheikköjä, joista aluskasvullisuus on kuollut. Tämäkö oli tarkoitus?
Veksaaja 5.1.2026, 17:45Minulla on erittäin hyviä kokemuksia ”jaksottaisesta jatkuvasta kasvatuksesta” eli siitä, että koivikkoon tai joskus männikköönkin on syntynyt hyvä kuusentaimisto – toki vähän eri-ikäinen. Kiertoaika on lyhentynyt tällöin jopa parikymmentä vuotta. Nykyisin ongelmaksi vain tahtoo muodostua ylispuiden korjuu, sopivaa taimikon säästävää korjuuta on vaikea suorittaa. Konekantaa tulisi kehittää. Tämähän kestää yleensä vain kaksi puusukupolvea kuten tuolla joku jo on todennut. Yksi suuri etu tässä on myös se, että maapohjaa ei tarvitse muokata ja näin maapohja pysyy tasaisena. Syvät ”kuopitukset” ovat minusta aika pahoja ylipäätään metsässä.
Ongelmaksi olen havainnut myös ennakkoraivaukset, nehän käytännössä pilaavat nämä mahdollisuudet usein. Mietitäänkö ennakkoraivauksia aina riittävästi tällaisesta näkökulmasta?
Veksaaja 11.1.2023, 18:25Valitettavasti räpeltämistäkin esiintyy.
Ensin esimerkkejä räpeltämisestä, jonka kohteeksi olen joutunut, vaikka itselläni ei ole ollut hakkuuta:
-metsääni oli kerran ilmestynyt aivan yllättäin naapurin puita varten noin satametrinen ajoura, johon oli kaadettu kantavuuden parantamiseksi koko matkalta lähes tukkikokoiset uran paikalla kasvaneet puut ja siitä huolimatta urasta ei ollut saatu käyttökelpoista pehmeyden takia,
-lukuisia rajapyykkejäni hävitetty tietymättömiin koneilla – hyvin kallista,
-kymmeniä runkoja kaadettu maaltani koneiden tultua nauhoilla merkityn rajan yli.
Oman metsäni hakkuun ongelmia:
-huonoa puiden valintaa harvennuksissa,
-tolkuttomia, laittoman syviä ajouria,
-metsäojien jättämistä tukituiksi puilla tai maa-aineksella,
-viimeisin ensiharvennus aivan liian harvaksi hakattu.
Yli kymmenen vuotta sitten tehdyt ensiharvennukset olivat vielä onnistuneita. Ne tehtiin pienehköillä koneilla ja asialla olivat vastuulliset ammattilaiset
Jos tässä jotain positiivista haluaa nähdä niin se on siinä, että tästä suunta voi olla vain parempaan päin.
Veksaaja 9.1.2023, 21:53En ole kirjoittanut varastamisesta. Kannot eivät olleet mitään haamuja. Neuvottelujen jälkeen metsäyhtiö maksoi puista. Kävivät kai kannot laskemassa. Näistä asioista on syytä puhua, koska virheet ovat mahdollisia kaikessa toiminnassa ja se on kaikkien puunmyyjienkin syytä tiedostaa.
Veksaaja 9.1.2023, 20:56Mittauslaite lienee luotettava. Mutta harmaita hiuksia tulee kun hakkuualueelta löytyy tietyn puulajin kantoja kymmenittäin, mutta mittaustodistuksesta vain muutamia runkoja. En halua tätä yleistää, mutta ainutkertainen tapaus ei ollut.
Veksaaja 27.12.2022, 20:30Vielä viime kesänä näin tehdyn 30-40 cm syviä laikkuja, kuoppia, eräällä aukolla. Taisipa joukossa olla lähes puolimetrisiäkin kun oli väännetty kivisessä maastossa kiviä ylös, jotta kuoppa oli saatu. Jälki oli suorastaan järkyttävän näköistä. Maapohjat ovat monenlaisia, eikä kaivinkoneen kuljettajat taida aina osata toimia oikein. Ja taimia oli jouduttu joskus laittamaan jopa kuopan pohjalle kun oikein mätästäkään ei ollut. Töiden tekijä oli iso metsäyhtiö, käytännössä alihankkijat.
Veksaaja 27.12.2022, 15:24Tässä vielä muutama tarkennus ja lisäkommentti
Maanmuokkauksien onnistumisia seuratessani olen huomannut, että syviin kuoppiin istutetut – ei kai enää paljon käytetä – taimet ovat monesti tukehtuneet veteen ja taas mättäille istutetut ovat kuolleet kuivuuteen. Muokkaus näyttää kiihdyttävän heinänkasvua, voimakas eniten. Joskus kuuselle istutetusta alueesta näyttää tulleen miltei puhdas osin huonolaatuinen koivikko. Käsin tehtävä heinäntorjunta on kevyesti auratuilla mailla helpompaa, taimet löytyvät helposti riveistä. Yleistykset ovat vaikeita, kaikki tilanteet ovat enemmän tai vähemmän erilaisia.
Varsin tärkeä näkökulma on myös metsänpohjan muodostuminen vaikeaksi liikkua syvien kuoppien vuoksi, loukkaantumisistakin olen kuullut. Tämäkin näkökulma pitäisi ottaa huomioon ja tänä päivänä vielä entistä enemmän.
Hakkuista on pakko todeta, että valitettavasti on ollut ainakin joitakin ammattitaidottomia tai välinpitämättömiä taikka yhtä aikaa molempia motonkuljettajia. Heille tyypillisiä ovat harvennuksissa väärät kaadettavien puiden valinnat. Parhaita puita kaadetaan ja huonoja jätetään kasvamaan. Metsänomistaja saattaa tuntea metsänsä puut ihan yksilökohtaisesti, joten asia tulee ilmi. Toinen asia sitten on, että kuljettajan on monesti vaikea nähdä puita kunnolla oikeiden valintojen suorittamiseksi. Tähän olisi lääkkeenä toisessa ja mahdollisessa kolmannessa harvennuksessa puiden leimaus – merkkinauhalla – ongelmallisissa kohteissa kuten lahovikaisia koivuja sisältävillä leimikoilla, mikä varmasti kannattaisi taloudellisesti. Harvennuspuukin on kasvanut jopa 50 vuotta. Miksi se pitäisi saada kaadetuksi muutamassa kymmenessä sekunnissa?
Puiden valintaan liittyy myös kysymys puiden pääasiallisesta kauppatavasta, jossa ostaja valitsee ja mittaa ostamansa tavarat, siis puut. Eipä tällaista kauppatapaa juuri muualla käytetä. Siihen liittyy riskejä myyjän kannalta ainakin puiden valinnan osalta kuten edellä on esitetty, mutta ehkä muitakin.