Keskustelut Puukauppa Erikoispuiden kauppa Vastaa aiheeseen: Erikoispuiden kauppa

Vastaa aiheeseen: Erikoispuiden kauppa

Keskustelut Puukauppa Erikoispuiden kauppa Vastaa aiheeseen: Erikoispuiden kauppa

Mäntymaita

Kysyttiin kuusen kyllästämisestä. Teollisuuden kyllästysasiaa: NTR ei käsittääkseni anna luokitusta kuusen kyllästämiselle eli Pohjoismaissa kuusta ei juurikaan kyllästetä. Pohjoismaiden ulkopuolelle Suomesta  menee tai ainakin on mennuyt myös kyllästettyä kuusta. Esimerkiksi Alankomaihin terassikuusta.

Omakohtaiset kyllästyskokemukseni kuusella ovat vielä vaatimattomia, mutta rohkaisevia. Menetelmät ja aineet poikkeavat perinteisestä suolakyllästämisestä. Tuloksena vettähylkivää ekotavaraa. Ainemenekki kuusella on huomattavasti pienempi kuin männyllä. Eli kuusi kyllästyy huomattavasti vaikeammin kuin mänty. Kuusella tässä omassa menetelmässä voidaan hyödyntää aspiraatioilmiötä. Kuusi sulkee solukon ja säilyy kuivana. Tämä varmistetaan vielä vettähylkivällä kyllästysaineella.

Vedenimeytymätesteissä vettähylkivä kuusi on pärjännyt oikein mukavasti. Eli jossakin vaiheessa tietynlaiselle kuusipuulle voisi saada mukavasti lisäarvoa.