Keskustelut Metsänhoito Hirvikannan säätely metsänomistajille Vastaa aiheeseen: Hirvikannan säätely metsänomistajille

Vastaa aiheeseen: Hirvikannan säätely metsänomistajille

Keskustelut Metsänhoito Hirvikannan säätely metsänomistajille Vastaa aiheeseen: Hirvikannan säätely metsänomistajille

A.Jalkanen A.Jalkanen

Perko: A.J , jos näet oikeaksi niin,  Sinulla  on voimaa ja valtaakin niin pistä vauhtia koneistoon, pyydän.

Olen kirjelmöinyt Keski-Suomen alueelliselle riistaneuvostolle ja valtakunnalliselle riistaneuvostolle lisätäkseni painetta. Lisäksi olen säännöllisesti yhteydessä muutamaan metsäalan vaikuttajaan (MTK/Mhy-ketju) FaceBookin kautta. Voimaa ja valtaa minulla ei kuitenkaan ole, vain oman mielipiteen verran, ja se on hyvin vähän se. Seuraavaksi olisi vuorossa kansalaisaloite, jonka avulla saataisiin asia eduskunnan käsittelyyn. Odottelemme kuitenkin ensin mitä Luke saa aikaan. Lukenhan kuuluisi ottaa huomioon kaikki vaikutukset, myös tuottamatta jäänyt puu ja sen kerrannaisvaikutukset.

Planter: Olisiko mahdollista ajatella, että maa-ja metsätalousministeriö ministerin johdolla valvoisi riistahallintolain edellyttämällä tavalla maa-ja metsätalousminiteriön itsensä tekemän hirvikannan hoitosuunnitelman ja noudattamista?

Planter osuu tuossa aivan naulan kantaan.

http://www.metsalehti.fi/uutiset/mtk-hirvikannansaatelyn-uskottavuus-on-koetuksella/#f504cdcf