Opiskeluaikana, joskus 80-luvulla, juuri ennen joulua oli kova myrsky ja puita paljon nurin sähkölinjoilla. Apumiehiä tarvittiin ja lähdin erään sähköyhtiön miehen kanssa, joka sattui olemaan mestaripelimanni, yönselkään moottorisahamieheksi raivaamaan puita pitkältä metsälinjalta. Aika vaarallista hommaa yön pimeydessä sahata jännityksessä olevia puita linjan päältä. Minä olin nuori ja innokas ja hän jo varttuneella iällä. Kaveri muisti joka ainoalla puulla varoittaa, että älä nyt vain loukkaa itseäsi. Millä saan sinut täältä pois, jos loukkaat itsesi.

Tuuli alkoi jo vähitellen laantua ja tauolla istuimme kannolla, kirkkaan tähtitaivaan alla, kun mestaripelimanni alkoi kertoilla elämästään. On jäänyt elävästi mieleen, kun hän sanoi, että pidä nyt kirjaa elämästäsi. Häntäkin on monta kertaa pyydetty kirjoittamaan muistelmat.

Tuo neuvo olisi arvokas meille jokaiselle. Elämäntarinat olisivat tosi arvokkaita tuleville sukupolville. Elämä vain tahtoo olla niin kiireistä, että kirjaaminen jää tekemättä ja se on vahinko. Jokainen elämä on  ainutkertainen. Täälläkin on paljon metsistä sydänjuuriaan myöten innostuneita, kuka milläkin ajatuksella. Hienoja ja arvokkaita tarinoita syntyisi. Eikun kirjoittamaan Visa, Timppa, Mehtäukko, Jesse, Jätkä jne. jne.  Ihan oikeasti, monesti olen itsekin ajatellut, että jotain pitäisi saada aikaan seuraavalle sukupolvelle.