Sertifioinnin vaatimista säästöpuista on kirjoitettu paljon.

Tilastojen perusteella pääosa Suomen metsistä kuuluu ainakin PEFCn piiriin. Uudistetut PEFC-vaatimukset näemmä julkistettiin äsken.

Luetun ymmärtäminen on näissä kyllä koetuksella, mutta minun ymmärtääkseni  usein esille nostettu 15 cm:n läpimittavaatimus ei ELÄVILLE säästöpuille ole suinkaan ehdoton vaatimus.

Uudistetuissa PEFC-vaatimuksissa säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään ensisijaisen listauksen mukaisesti mm. järeät KATAJAT, jaloja lehtipuita (kaiketi siis ain metsäLEHMUKSIA, -VAAHTEROITA ja -TAMMIA), puumaisia RAITOJA, TUOMIA ja PIHLAJIA, TERVALEPPIÄ.

Tässä listassa ei ole vielä mainittu 15 cm:n läpimittavaatimusta. Tuskin ”puumaisuuskaan” tai katajan ”järeys” sitä vielä vaatii.

Vasta jos edellä listattuja puita ei leimikolta löydy (”edellä lueteltujen puuttuessa”), jätetään säästöpuiksi rinnankorkeusläpimitaltaan väh. 15 cm:n paksuja puita (nyt myös koivut, kuuset ja männyt kelpaaavat).

Sertifioinnin alkuaikoina säästöpuut saattoi usein olla aika hajallaan ja joukossa pylväslaadun tukkimäntyjäkin. Nykytaimikoista luulisi löytyvän jokseenkin kaikkialta kuivimpia kankaita lukuunottamatta ainakin pihlajia, tuomia ja raitoja. Jos niitä vähän säästettäisiin taimikonhoidossa, olisiko vanhat säästöpuupetäjät mahdollista tarvittaessa vaihtaa esim ensiharvennuksen yhteydessä puuntuotannollisesti halvempiin, mutta monimuotoisuuden kannalta arvokkaampiin säästöpuuraitoihin ja -pihlajiin?