› Keskustelut › Metsänhoito › Avohakkuut historiaan? › Vastaa aiheeseen: Avohakkuut historiaan?
Miten Tolopaisen kasvut nousi eritavoin kuin muilla.? Tässä on osalle aikakauskirjan selitys:
”Kun ”kaura korvattiin öljyllä” (Wernick ym. 1997), hevosten laidunmaata vapautui metsälle. Hakamaita ja niittyjä jäi samalla pois nautaeläinten ja lampaiden käytöstä. Laitumet olivat yleensä kivennäismaalla. Puuston rakenne ja tilajärjestys entisillä laidunalueilla muuttuivat kasvulle suotuisiksi. Kehitystä nopeutettiin aktiivisella metsänhoidolla. Kangasmetsien pinta-ala sai kasvaa, kun peltoja metsitettiin ja niitä metsittyi. Muutos tapahtui osittain jo 1950–1970-luvuilla. Metsittyminen vaikutti niiltä osin metsien kasvuun jo vuonna 1990. Myöhemmät metsitykset eivät juurikaan vaikuttaneet vielä tuolloin, sillä nämä puustot olivat nuoria ja vasta kehityksensä alussa.”
( Teksti on kieliopillisesti ja typografisesti lukijan pyynnöstä alkuperäisestä muutettu.)
Niissä grafiikka käppyröissä on ollut 60 luvulla sama kasvu kuin 30 vuotta myöhemminkin. Niin mitä niistä hullunlailla kasvunlisäyksestä kun per ha ei tuottanut rahaa edes entisen vertaa!