› Keskustelut › Metsänhoito › Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään › Vastaa aiheeseen: Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään
Minä toimin juuri tuollalailla mitä Nostokoukku edellä tuolla kertoi. Jos rehellisiä ollaan tuo minun tila josta 10 ha/kuvion esimerkki oli on 90 ha ja siellä tulee harvennukseen n.5 vuoden päästä 40-50 ha todella hyvin hoidettuja puhtaita männköitä ja kuusikoita. Ostin tilan 2010 niin osa harvennukseen tulevista kuvioista on uudistanut edellinen omistaja ja osan perustanut itse. Yhteistä näille kuvioille on se että olen hoitanut ne viimeisen päälle. En ymmärrä miksi minun pitäisi täys tiheisiin havupuutaimikkoihin väkisillä jättää lehtipuita. Pelkästään hirvi on yksi syy miksi en sitä tee jos ei ole ihan pakko. Sanon suoraan että näky on puuntuottajan näkökulmasta kaunis ja esteettinen, silmänkantamattomiin hoidettua mänty/kuusitaimikkoa. Penkkatie kyljessä mitä pitkin voi autolla ajaa ja ihailla. Ps. Osalle kuvioista mietin kun vain aikaa olisi voisi tehdä ennakkoraivauksen ja poistaa siellä kasvavan ryönän lannotteeksi parantamaan edelleen kasvua. Lannoitus tulee heti hakkuun jälkeen sitten kun Manulle illallinen paitsi osalle kuvioista jotka on pohja-vesi alueella, tais olla siellä lannoitus kiellettyä.