› Keskustelut › Metsänhoito › Energiapuun tulevaisuus › Vastaa aiheeseen: Energiapuun tulevaisuus
Mitä kokemuksia noista ns nuorenmetsän kunnostus hakkuista jo silloin kun niitä alkoi saadatukea vuostuhannen alussa. ja verrokkina aikanaan oikeaan harvuuteen tehtynä taimikon hoitoina .
Meillä oli jokunen liian tiheänä kasvanut taimikko tuossa vuosituhannen alussa kun tämä ns. buumi alkoi. Tehtiin manu ja teettettiin kone hakkuuna näitä kohteita.
Ajatuksia näin 20 vuotta takaisista toimenpiteistä.
Oma ajatus puun tuotollisesti on kokemuksesta että taimikot kannattaa hoitaa ajallaan oikeaan harvuuteen. miksi näin. yksin kertaisesti puun kasvutuotollisesta syystä. Noiden ns risukoiden puiden juuristot ovat heikommat kuin oikeassa harvuudessa olevien puiden, eli harvennuksen jälkeen jäävien osa puunkasvusta menee juuriston vahvistamiseen eli kasvu lähtee noin 2-4 vuoden viivellä kunnolla kun juuristo on riittävä. kun taas oikeaan aikaan tehdyissä kohteissa kasvu piristyminen on miltei välitön koska juuristo on kunnossa. selkeesti toisessa harvennuksessa puun kokonais litra koko on pienempi kuin aikanaan hoidetuissa taimikoissa koska oikeaan aikaan tehdyissä kohteissa harvennettaessa saadaan tasaisempi puusto pinta-alalle ja kasvava puusto. Toinen yhteyttämiseen liittyvä asia on valo ja maaperän lämpiäminen. Valon pääsy maaperänpintaan lisää kasvukykyä joka liian tiheässä kasvaessa ei tule. Toinen riski on riukuuntuminen eli tuho riskit on isommat lumi ja myös valoshokki varsinkin kuusella joka lisää myös hyönteis tuho riskiä.
Loppu ajatelmana jos hoitotoimenpiteenä on ns. nuorenmetsän kunnostus hakkuu niin mielestäni silloin on tehty todella isoja virheitä metsän hoidollisessa toimenpiteissä. Selkeesti paras lopputulos saadaan kun oikeaan aikaan tehdään varhaisperkaukset ja oikeaan aikaan taimikon harvennukset oikeaan tiheyteen. Itse suosin kuusikoissa noin 1500 kpl/ha ja vähän määniköistä riippuen 1600ha kahta puolta maan tuottokyvyn mukaan. rehevimmän tuoreen kankaan männiköt kasvatan sakeana ja kun tyvitukin matkalta alkaa oksat olla kuolleet niin tehdään ensi harvennus tähdäten noin 19-15 vuoden päähän väljennys harvennukseen. siinä päätetään harvennetaanko vielä vai laitetaanko seuraavaksi nilkasta poikki. parhailla kohteilla näyttäis pääsevä helposti noin 60vuoden kiertoon männyllä rinnankorkeuden läpimitan olena + 32cm
Kyllä se on niin että taimikon hoidossa määritellään millainen metsä tehdään ja kuinka sitä kasvatetaan.
Näissä risukohteissa tulee sellainen metsä kun sihen pystyy tekemään, eli pysty vaikuttamaan millaisen metsän haluaa.