› Keskustelut › Metsänhoito › Pellon metsitys, boorilannoitus › Vastaa aiheeseen: Pellon metsitys, boorilannoitus
Minun muutamalla (pienehköllä) kohteella on tehty heinäkuun alussa glyfosaattiruiskutus ja muokkaus syksyllä ja istutus keväällä toukokuun lopulla. Mätästys tarvitaan ehdottomasti vaikka glyfosaattia on käytetty.
Nämä kohteet kuusella ja trampata ei ole tarvinnut kertaakaan. Olennaisinta on ehkäpä se, että juolavehnä ja kastikka pysyy poissa ja samoin vesakko. Tottakai näille on noussut reipas kasvillisuus. Istutusvuoden ajan vain kohtuullisesti, mutta jo seuraavana vuonna maitohorsma paikoin hyvinkin taajaan ja jopa 2,5 metriä pitkää. Voi olla, että minulla on ollut onnea, mutta maitohorsma on ”korsiintunut” ja se ei ole kaatunut taimien päälle. Taimilla on ollut erittäin hyvät lähdöt mättäissä (joista ei siis voi tinkiä) ja sieltä ne ovat keväällä aina löytyneet hyvässä kunnossa. Myönnän, että parina vuonna, olisiko 2-3 vuosi istutuksesta, näytti pahalta kun eihän taimia näkynyt kesäaikaan kuvion vierestä katsoen ollenkaan.
Juolavehnä on ehkäpä kaikista pahin viemään veden ja ravinteet istutetulta taimelta. Onneksi ei ole ollut sananjalkaa, siihen ei glyfosaatti tehoa ja sananjalka tekee 100% katteen mättäiden päälle jos pääsee valloilleen.
Viime kesänä istutin koivulla yhden 70-luvulla koivulla metsitetyn pellon (hakattiin pari vuotta aiemmin) ja siinä on sananjalkaa aivan mahdottomasti. Tätä joudun tramppaamaan ainakin ensi kesänä vaikka mättäiden ympärykset ruiskutin. Taimikepitkin laitoin, joten kaikki hullutukset on tässä nyt käytössä.