Olen tehnyt oman työnantajani koneille useita korjuujäljen omavalvontoja. Yleisin huomautuksen aihe on juuri nuo suositusta leveämmät ajourat. Sitten kun yrittää löytää uran vierestä kantoja, joiden olisi voinut olettaa olevan kasvatettavia puita, niitä löytyykin hyvin vähän. Kuljettajahan ei voi siirrellä runkoja, vaan niiden välistä joko mahtuu, tai sitten ei. Jos ei mahdu, se otetaan pois ja seuraava on keskimäärin vajaan 2,5 metrin päässä. Kun taimet istutetaan satunnaiseen järjestykseen 2,2- 2,5 m etäisyydelle toisistaan, saa olla melkoinen velho, joka löytää sieltä reitin, jossa reunapuut ovat 4 m etäisyydellä toisistaan. Tästä ei päästä eroon, ennenkuin urat aletaan suunnitella ennen maanmuokkausta. Silloin voisi tasata sivukaltevuudet, siirtää kiviä syrjään tai lisätä niitä uralle kantavuutta parantamaan. Risteyksistäkään ei tulisi niin laajoja. Uran keskelle voisi tehdä mättäät, mutta niihin voisi antaa tulla luonnontaimet, koska ne poistetaan jo ensiharvennuksessa. Tässä täytyisi vaan osata ennustaa, minkä kokoinen kalusto on eh-vaiheessa yleisesti käytössä. Lisäksi tuo onnistuisi käytännössä vain kaivurin työskennellessä tulevalla ajouralla, mutta se ei yltäisi muokata koko aluetta urilta käsin, vaan joutuisi ajamaan myös ne haamu-urat. Olisi siis yleensä tuntityötä. Jos itselläni olisi kaivuri, olisin kokeillut tuota omassa metsässäni, mutta toistaiseksi en ole sitä ryhtynyt toisilla teettämään. Urien mitoitukseen liittyy yksi itseänikin häiritsevä seikka. Isommissa korjuuyrityksissä ajokoneet eivät ole mitenkään korvamerkittyjä tiettyjen motojen perään, vaan niitä heitellään tilanteen mukaan. Niinpä yleinen ohje onkin, että ajoura mitoitetaan aina firman suurimman koneen mukaan, että työmaa on mahdollista ajaa millä ajokoneella tahansa.
