› Keskustelut › Metsänhoito › Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään › Vastaa aiheeseen: Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään
Kallista lepikkoa jos vieressä on järeää kuusikkoa ja hörhöt estää sillä syyllä että monimuotoinen kohde. Osalla on vara osalle ei, minulla ei ole kun on ostettujakin metsiä.
Onneksi lepät alkaa kuivumaan pois, kun valtapuut riittävästi varjostaa. Leppä on pioneerilaji, eikä se luonnossakaan mitään ikuisia metsiköitä muodosta. Omissa metsissä olen antanut kasvaa, jos eivät kiusaa kasvatettavia puita, ja ottanut sitten polttopuuksi, kun alkavat jäämään alle. Onhan niillä pieni lannoitusvaikutus.
Naapurin puolella joskus 40-50 luvulla kaivettu oja oli omia aikojaan ennallistunut noroksi (itsekin rypesin siinä, kun astuin hetteikköön), minkä seurauksena omastakin metsästä lähti pieni siivu suoja-alueeksi.