Sirkka-Liisa Anttila oli viimeinen asiantuntemusta mv edustaja , jolloin maatalouspolitiikka perustu varmaan tietoon. Keskusteluissa ei ole syytä vaieta, kuten eilisessä jäivät pois monet maaseudun muut yritykset.
Ruoantuotanto nähdään usein vain yhtenä säädettävänä ”sektorina” muiden joukossa. On paradoksaalista, että mitä kauemmas leivän syöjä etääntyy pellon reunasta, sitä varmemmaksi hän tuntuu muuttuvan siitä, miten tilaa pitäisi johtaa. 40 vuoden kokemuksella hankittu hiljainen tieto – se, joka tuntee maan rakenteen ja sään vaihtelut – ohitetaan vanhentuneena. Nykyinen vaikenemalla keskusteluissa johtaa syvempään ahdinkoon myynnillä toimivat mv yrittäjät.
Teorian ja käytännön kuilu: Nykyinen ohjaus on usein ”ylhäältä alas” -mallista, jossa hallinto ja lainsäätäjät luovat paperilla täydellisiä tuotannon tonnisto järjestelmiä massana ( rajoitteet ja ympäristövelvoitteet), jotka todellisuudessa vain lisäävät viljelijän taakkaa joka toimii myynnin tuloilla.
PS; Sitä mukaa kun maailmanpoliittinen tilanne kiristyy, luonnonmukainen puskuri ja hajautettu ruoantuotanto nousevat arvoon arvaamattomaan. Se on halpa henkivakuutus verrattuna täydelliseen riippuvuuteen globaaleista ketjuista.
Luonnonlaitumet, perinnebiotoopit ja monimuotoinen peltoluonto eivät ole vain ”maisemanhoitoa”, vaan ne toimivat yhteiskunnan varajärjestelmänä. Niiden hoitokorvaus ei ole hukkaan heitetty se vastaa raskainta tykistö kriisiaikana kun kansaa pidetään hengissä.