Keskustelu on jo vanhentunut mutta herättelen sitä eloon koska aihe osuu kohdalleni. Noin 6 vuotta sitten vaihdoin alaa metsäpuolelle yli kymmenen rakennusalalla vietetyn työvuoden jälkeen ja se sattuikin hyvään paikkaan koronan jyllätessä ja rakennusalan sukeltaessa joten päädyin aikuispuolen koulutuksen kautta metsäkoneen kuljettajan koulutukseen joka oli pintaraapaisu vaan alan töitä kohtaan.
Koulu sujui ja huomasin että tästä voi tullakin jotain, toki haasteena oli se että tiesin työharjoittelu paikan olevan tiukassa ja kukapa untuvikkoa päästäisi motonkoppiin koska riskejä on enemmän kuin mahdollisuuksia.
Tästä huolimatta nopeasti sainkin oppisopimus paikan ja pääsin moton puikkoihin keskisuureen yritykseen ja sitä kautta vakituiseen työsuhteeseen hakkuukoneenkuljettajaksi, 5 vuotta nyt takana vakituisena firmassa.
Omat kokemukseni ovat pääsääntöisesti positiivisia koska työnantaja on hyvä ja työyhteisö on hyvä mutta olen nyt vaihtamassa pois alalta täysin muualle vaikka tässä maailman tilanteessa on aika riski jättää vakituinen työpaikka mutta miksi lähden?
Työ on yksinäistä ja se vaati tietyn luonteen että sitä jaksaa ja tämä on lopulta yllättävän kuormittavaa itselleni josta hieman yllätyin.
Vuorotyö, aamu/ilta ei ole perheellisen ja harrastavan ihmisen ihanne tai varsinkaan nuo iltavuoroviikot koska omat ja lapsen harrastukset menee täysin ohi ja parisuhteesta puhumattakaan ja tämäkin tietysti aivan yksilöstä kiinni kuinka tähän suhtautuu.
Kuljettajan vastuu on kasvanut todella paljon viime vuosina ja ala on saanut paljon näkyvyyttä ja pääsääntöisesti negatiivista mediassa ja uutisoinnissa,
Kuskilta vaaditaan paljon tietämystä luonnosta tottakai ja tämä kuuluu työhön isolta osalta nykyään sekä että vastaat toisen omaisuuden käsittelystä.
Epävarmuus velloo tällä hetkellä metsäpuolella, kustannukset nousee ja ilmasto muuttuu sekä korjuukelit ovat rajallisia joka näkyy työn rikkonaisuutena koska töitä ei aina ole ja joillekinhan tämä sopii varmasti paremmin kuin toisille.
Kokemukset ovat lopulta ihan hyvät alasta viiden vuoden jälkeen ja positiivista palautettakin on tullut työskentelystä vuosien varrella mutta en luonteeltani ole ehkä sitten sen tyyppinen että näen istuvani koneen kopissa eläkepäiviin asti yksinäisyyden, kuormittavuuden ja vuorotöiden aiheuttavien murheiden vuoksi.
Kuljettajalta vaaditaan pätevyyttä ja taitoa moneen asiaan koneiden kanssa toimiessa yksin eikä apukaa ole aina saatavissa yönpikkutunteina kun remontti ottaa vallan kotiin lähtöä tehtäessä tai että MO ei ymmärrä miksi säästöpuita on jätetty hänen metsäänsä ja että ei ole moisista edes kuullutkaan joka minusta tuntuu hullulta koska tämä asian luulisi selviävän jo puukauppoja tehdessä ja saat haukut siitä kunniasta kun säästöpuut on jätetty leimikolle oikein, vaatii luonnetta ja hermoja kuljettajalta.
Saa nähdä palaanko joskus vai oliko koneura tässä mutta itseni takia muutoksen teen koska arvostan tiettyjä asioita paljon enemmän kuin työntekoa ja järjen menettämistä.