Kuten edelläkin mainittiin, itse koneen ajaminen ja käsittely on työn helpoin osa-alue ja se on puhtaasti harjoiteltavissa. Erityisesti hakkuukoneella kaikki muu, kuten puutavaran ja jäävän puuston laatu, työnsuunnittelu, ympäristöasiat jne. vaativat kokemusta ja ”silmää”, jotta ne sulautuvat osaksi työnteon sujuvuutta.
On arvioitu, että hakkuussa työvuorossa tulee yhtä paljon kuutioita, kuin 20 vuotta sitten, vaikka koneiden tehokkuus on kasvanut. Eli kone seisoo enemmän tuottamattomana paikallaan kuin ennen.
Metsäyhtiöt ovat keksineet viime vuosina aktiivisesti erilaisia normeja, hakkuutapoja ja käytäntöjä, mutta eivät ole itsekään pysyneet perässä siinä mitä kaikkea vaativat puunkorjaajilta.
Yksi tyypillinen viime vuosien vitsaus on jatkuvan kasvatuksen hakkuu, johon pääsääntöisesti kukaan ei osaa antaa ohjetta, miten hakkuu käytännössä toteutetaan. Se vain on päätetty tehdä, sillä selvä. ”Suosi alikasvosta”, jota ei tosin ole olemassa…
Tai ohje vaatii merkkaamaan säästöpuut maastoon etukäteen, mutta ei ole henkilöä, jolla olisi aikaa sellaista tehdä. Esim. MG+:n myötä isot hakkuualat vaativat jopa hehtaarien kokoisia säästöpuuryhmiä, joita koneenkuljettaja yrittää arvioida.
On tietysti erilaisia henkilöitä ja organisaatioita. Jotkut toimivat paremmin kuin toiset. Voi olla, että esim. pienemmissä korjuuyrityksissä keskitytään vain noitumaan pykäliä ja ohjeita, kun taas suurimmissa niiden käytännön järjestelyihin on keskitytty enemmän.