Tässä hieman juridista pohdintaa Logbullet-tapauksesta.
Siniluodon mainitsemaa tyyppihyväksyntää ei ole vaadittu metsäkoneilta ainakaan enää sen jälkeen kun EU:n konedirektiivi tuli voimaan vuonna 2009. Itse asiassa sellaista lainsäädäntöä, jonka perusteella metsäkone voisi saada tyyppihyväksynnän, ei ole enää tuon jälkeen ollut olemassakaan.
Vaatimustenmukaisuuden varmistaminen meneekin nykyään konedirektiivin perusteella lyhykäisyydessään näin: valmistaja suunnittelee ja valmistaa koneen siten, että se täyttää EU:n konedirektiivin vaatimukset. Pääosa konedirektiivin vaatimuksista on ylimalkaisia, tyyliin ”On toteutettava varotoimenpiteitä putoavista tai sinkoutuvista esineistä aiheutuvien riskien estämiseksi”.
Vaatimustenmukaisuuden voi osoittaa käyttämällä kyseistä tuotetta koskevia harmonisoituja standardeja, tai vaihtoehtoisesti käyttämällä jotain muuta relevanttia menetelmää. Standardien käyttö ei siis ole pakollista, eivätkä standardit sellaisenaan ole velvoittavia, jos jollakin muulla menetelmällä kykenee osoittamaan, että kone täyttää EU:n konedirektiivin vaatimukset.
Kun valmistajalla on kasassa kaikki dokumentit joilla vaatimustenmukaisuus osoitetaan, hän laatii niiden perusteella ns. vaatimuksenmukaisuusvakuutuksen, ja kiinnittää sen jälkeen koneeseen tyyppikilven ja CE-merkin, minkä jälkeen kone onkin valmis myytäväksi koko EU:n alueella. Viranomainen ei siis osallistu tähän prosessiin missään vaiheessa, eikä mitään ennakkohyväksyntämenettelyä ole. Viranomaisen tehtävänä onkin suorittaa ainoastaan jälkikäteistä ns. markkinavalvontaa, ts. arvioida sitä täyttävätkö markkinoilla olevat tuotteet konedirektiivin vaatimukset.
Metsälehden jutun mukaan kiistan ydinkysymys on se, voiko viranomainen vaatia juuri tietyn standardin noudattamista vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi. EU:n konedirektiivin perusteella ei voi, koska standardin noudattaminen on vain yksi vaihtoehto konedirektiivin vaatimusten täyttämiseksi, ts. muitakin vaihtoehtoja on.
Paavo Puuntuottajan videon kommenteista löytyy myös Paavon omia kommentteja. Niistä voisi päätellä ettei STM:n virkamies ole vaatinut ko. standardin noudattamista kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan tiettyjä kohtia sieltä. Ja tämän perusteella virkamies sitten katsoo, ettei hän tosiasiallisesti pakota noudattamaan kyseistä standardia, eli toimii mielestään konedirektiivin valinnanvapausperiaatteen mukaisesti.
Yleisesti EU:n markkinavalvonnan keskeisiä periaatteita ovat riskiperusteisuus ja ns. suhteellisuusperiaate. Eli valvonta keskitetään suurimpia riskejä aiheuttaviin tuotteisiin, ja viranomaisen määräämien rajoitusten on oltava järkevässä suhteessa tuotteesta aiheutuviin riskeihin.
Olisi mielenkiintoista tietää, miksi STM on keskittänyt runsaasti resursseja juuri Logbulletiin. Onko Logbulletille esimerkiksi sattunut niin paljon onnettomuuksia, että viranomainen kiinnostui asiasta? Miten Ruotsi, jossa matalasermisiä pienmetsäkoneita on ollut runsaasti käytössä jo pitkään? Siellähän olisi varmaan onnettomuustilastoja käytettävissä jo kymmeniltä tai sadoiltatuhansilta käyttötunneilta. Miksei Ruotsin viranomainen ole nähnyt syytä puuttua matalasermisten pienmetsäkoneiden käyttöön?
Ongelman ratkaisuksi tarjottua tuotannon (tai itse asiassa valmistajayhtiön kotipaikan) siirtämistä Ruotsiin en ihan ymmärtänyt. Onko todella niin, että EU:n sisämarkkinoilla STM:n valvontamandaatti ulottuu ainoastaan suomalaisen yrityksen valmistamiin ja myymiin koneisiin, ja esim. ruotsalaisen yrityksen Suomeen myymät koneet jäävät sen ulkopuolelle? Ja ainahan on vähintään teoriassa mahdollista, että Ruotsinkin viranomainen jossain vaiheessa kiinnostuisi matalasermisistä Ruotsissa valmistetuista pienmetsäkoneista, nyt kun asia on nostettu niin näkyvästi esille Suomessa.
Riikilähän voisi joutessaan kysellä Ruotsin STM:n ja paikallisten valmistajien kommentteja aiheeseen, ja kertoa sitten meille muillekin.