Keskustelut Metsänhoito Juurikäävän vaivaaman kuvion käsittely Vastaa aiheeseen: Juurikäävän vaivaaman kuvion käsittely

Vastaa aiheeseen: Juurikäävän vaivaaman kuvion käsittely

Keskustelut Metsänhoito Juurikäävän vaivaaman kuvion käsittely Vastaa aiheeseen: Juurikäävän vaivaaman kuvion käsittely

Jätkä

Nuo rajoitukset siirtomatkojen suhteen ovat siksi, että puut ovat sopeutuneet kasvukausiin vuosisatojen aikana.

Kun siirretään etelästä liian kauas pohjoiseen, ei kasvi välttämättä ehdi valmistautua talveen ja menehtyy.

Joskus on leikillisesti sanottu, että Itä – Länsi suunnassa ei saa siirtää liikaa, koska aikavyöhyke muuttuu ja kasvi herää aamuisin väärään aikaan.
Puu ei myöskään pidä siitä, että se siirretään liikaa etelämmäksi, koska siinäkin kesän ja päivänvalon ajat ja rytmi ovat liian erilaisia,

Siinä asiassa olen Jessen kanssa hieman samaa mieltä, että jatkettaisiin vaikkapa Geenimanipulaatioilla muokkaamaan sellaisia koivuja, jotka ovat liian pahanmakuisia hirvien mussuteltavaksi.
Jossain vaiheessa oli jo mukamas sellaiset jalosteet saatu aikaan, että jänikset eivät kalvaneet määrättyjen puiden kuoria.